Vihdoinkin alkuun

Alku hankaluuksien jälkeen, löysin viimeinkin paikan minne oikeasti blogimerkinnät kirjoitetaan. Aloitukseksi tarkoittamani lyhyt intro meni kommentteihin, mutta mahdolliset uudet vierailijat voivat käydä lukemassa sen sieltä.

Berliini on minulle ollut minulle kohde minne ei jostain syystä ole tullut ikinä mentyä, vaikka kiinnostusta on ollutkin. Monet ystävistäni ovat siellä käyneet ja kehuneet kaupunkia ja muutama asuu siellä tälläkin hetkellä. Maisema-arkkitehti opiskelijana olen oppinut arvostamaan saksalaista maisema-arkkitehtuuri tietotaitoa, sillä saksaksi julkaistaan paljon tutkimuksia ja kehitellään teknisiä ratkaisuja joita pystyisin käyttämään mahdollisissa tulevissa projekteissani. Valitettavasti saksankielentaitoni rajoittuu yhden vuoden opintoihin peruskoulussa. Tämä vaikeuttaa tieteellisten julkaisujen syvempää ymmärtämistä, mutta onneksi maisema-arkkitehtuurin arvostus lisääntyy, ja julkaisuja käännetään muille kielille yhä enenevässä määrin.

Koska blogikirjoittaminen olisi pitänyt aloittaa jo kaksi viikkoa sitten, joudun nyt yhdistämään useamman luennon herättämiä ajatuksia. Pyydän anteeksi rönsyilyä.

Ensimmäiselle luennolle meille oli annettu tehtäväksi lukea Johannes Zechnerin kirjoitus “Politized timber. The German Forest and the Nature of the Nation 1800-1945.” Teksti käsitteli saksalaisten suhdetta metsään ja luontoon, mikä mielestäni vastasi pitkälle kuvaa mitä meidän suomalaisten metsäsuhteesta puhutaan. Puhutaan metsäkansasta, jolla tarkoitetaan jonkinlaista positiivista, puhdasta alkuvoimaa joka jalostaa kansakuntaa. Saksassa tätä metsän vaikutusta kansakuntaan aloitettiin tuomaan esille 1800-luvulla mm. romantiikan taiteessa. Metsästä tuotiin esille jumalallista pyhyyttä. Puhuttiin waldeinsamkeitista, mikä kirjaimellisesti tarkoittaa metsä yksinäisyyttä. Tämä tarkoittaa sitä tunnetta, minkä ihminen voi kokea keskellä metsää, pelkkä luonnon majesteetillisuus ympärillään. Tämä tunne lienee tuttu suurimmalle osalle suomalaisista. Suurin osa kesämökeistämme halutaan sijoittaa siten, etteivät naapurit häiritse. Venäläistyyppinen datshojen muodostama mökkikyläkokonaisuus on ollut suuremmalle osalle ainakinvanhempia sukupolvia epätoivottu ratkaisu. Nykyisin vietetään enemmän aikaa hiihtokeskusten yhteyteen sijoitetuissa mökkikylissä, mutta niissäkin harvemmin vietetään pidempiä aikoja kerrallaan. Mökille mennään usein rauhoittumaan, lähelle luontoa, metsä yksinäisyyteen. Metsä ei ole pelottava, vaan voimaannuttava.

Mutta onko todellisuudessa näin? Metsä on myös tulon lähde ja raivattava ryteikkö. Siellä saattaa olla vaarallisia petoja ja sinne saattaa eksyä. Isovanhempamme olivat varmasti parempia eränkävijöitä kuin suurin osa meistä, mutta silti mielestäni suomalaisista annetaan yhä samankaltaista eräkansa kuvaa mitä Saksassa tehtiin 1800 luvulta alkaen. Kansallissosialistien propagandassa metsäkansa yhteys korosti terveyttä ja ruumiillisuutta verrattuna kaupunkilaisten dekadenssiin. Tämä kaupunki paha- luonto hyvä jako esiintyy yhä. On jalompaa olla esimerkiksi keskellä korpea asuva filosofi-runoilija kuin urbaani kahvila/baari-filosofi. Urbaanimiljöö edustaa aina paheita. Tätä jakoa on käytetty ja käytetään yhä poliittisena aseena. Zechnerin teksti kuvasi historian käänteitä viime- ja toissa vuosisadalla, mutta samankaltaisija vastakkain asetteluja esiintyy nykyisessäkin poliittisessa ilmapiirissä. Suomessa puhutaan “etelän mediasta”, millä viitataan pääkaupunkiseudun päättäjien ja lehdistön edustajien näkemyksiin. Jos tietyn kannan esittäjä on ilmiselvästi kaupunkilainen ja varsinkin pääkaupunkiseudulta, tuntuu välillä että näkemyksen taustalla mahdollisesti (ja toivottavasti) olevat tieteelliset faktat sivuutetaan, sillä eihän ne kaupunkilaiset mitään todellisuudesta tiedä. Tämän olen havinnut mm. keskusteluissa metsän hoidosta, susikannoista ja turpeenkäytöstä.

Asiassa ei ole absoluuttista totuutta. Kaupunkilainen saattaa olla yhtä hyvä tai jopa parempi eränkävijä kuin maaseudulla asuva. Maaseudulla asuvan kontakti lähiympäristöönsä on päivittäinen ja hänellä on omakohtaisia kokemuksia ympäristönsä tilasta saatavilla. Kummankin kanta on yhtä arvokas, mutta on pystyttävä ottamaan vastaan näkemyksiä myös muualta.