Työterveyslaitos

Kurssin viimeinen ekskursio oli työterveyslaitoksella, missä mietitään muun muassa tapoja parantaa työssä jaksamista. Tämä on mahdollista tutkimalla esimerkiksi stressiä ja väsymystä. Ekskursiolla keskityttiin periaatteessa juuri aivojen toimintaan. Aikaisemmista ekskuista poiketen nyt ei keskitytty niinkään kuvaustekniikoihin vaan aihetta lähestytään vähän toisesta näkökulmasta. Nytkin tutkimuskohteina oli sekä potilaita että terveitä työssäkäyviä. Joskus tehdään myös sairaanhoitoa varten potilaita koskevia tutkimuksia, kuten nukkumisen tutkimista vaikeissa unettomuuden tapauksissa, mutta nämä ovat harvinaisempia.

Tuttuun tapaan meidät jaettiin kolmeen ryhmään ekskua varten. Ensimmäisessä kohteessa tehtiin juurikin edellä mainittua unettomuutta koskevaa tutkimusta. Näitä varten oli rakennettu muutama makuuhuone sänkyineen työterveyslaitoksen tiloihin. Huoneiden sisällä oli erilaisia mittalaitteita ja ärsykkeen lähteitä. Lisäksi tutustuimme muutamaan laitteeseen, joita normaalit työntekijät voivat töissä pitää töitä tehdessä. Tällaisia olivat erilaiset sykettä ja EKG:kin mittaavat pienet ja huomaamattomat mittalaitteet, jotka pystyvät lähettämään datan langattomasti eteenpäin. Saimme kuulla, että viime aikoina on pyritty nimenomaan viemään tutkimuslaitteet eri työpaikoille, koska tällöin ympäristö on autenttisempi.

Toisessa kohteessa muutama vapaaehtoinen (allekirjoittanut mukaan lukien) pääsi testaamaan erästä (käsittääkseni) työssä jaksamista tutkivaa testiä. Tämä tehtiin työhuonetta simuloivassa ympäristössä, missä oli kehitetty softa joka yhdisti käytännössä kaksi eri tunnistamistehtävää. Toisessa piti tunnistaa numeron ja kirjaimen yhdistelmästä vokaalit ja toisessa konsonantit; käytännössä siis testataan miten pystytään vaihtamaan tietyntyyppisestä tunnistamisesta toiseen. Kun tunnistustehtävää vaihettiin kesken kaiken satunnaisesti, kesti aina hetken että muutokseen adaptoitui. Oikeasti testin aikana voitaisiin lisäksi seurata esimerkiksi silmien liikettä.

Viimeisessä kohteessa esiteltiin muun muassa hieno katseenseurantalaite. Tämä oli toteutettu silmälasityyppisenä ratkaisuna, missä toinen lasi päästi läpi normaalit valon aallonpituudet mutta heijasti infrapunavalon. Tämän infrapunavalon sai talteen laseihiin kiinnitetyllä kameralla, josta sitten vuorostaan saatiin infrapunavalon ja tunnistamisen avulla informaatio siitä mihin silmä on suuntautunut. Tätä itsetehtyä viritelmää demottiin livenä. Tässä viimeisessä kohteessa oli paljon muitakin erilaisia kojeita, joilla leikittiin ja kuultiin niistä tarinoita.

Työterveyslaitoksella työskentelee muistaakseni eniten juurikin TKK:lta valmistuneita insinöörejä, mutta paljon porukkaa myös yliopistolta esimerkiksi psykologian ja fysiikan osastoilta.