Tuoli on Tuoli on Tuoli

Alussa Muotoilija loi Tuolin. Ja hän näki, että Tuoli oli hyvä. Sisustussuunnittelija vei Tuolin oikealle paikalleen. Siinä Tuoli sitten toteutti tuoliuttaan. Kunnes istujat jättivät sen ja Tuoli vietiin varastoon toisten samanlaisten tuolien joukkoon.

Kun Tuoli vielä työskenteli tuolina, kaukana meren takana taiteilija Joseph K. loi taideteoksen, jonka nimeksi hän laittoi Yksi ja kolme tuolia. Teoksessa on mikä tahansa tuoli ja kuva siitä tuolista sekä sanakirjamääritelmä ’tuoli’-sanasta.  Joseph K. ajatteli tehdä taiteellista perustutkimusta taiteesta käsitteenä. Hän kysyi: Voiko tautologisesti esitetty tuoli kysyä ’Mitä on taide’?

Useimmat Valtakunnan istumakansalaiset viis veisasivat taiteilijan tavoista esittää kysymyksiä. Myöskään Muotoilija ei Josephin tuoleista innostunut. Maailmanlaajuisen taiteellisen ajattelun mukaan tuoli voi kysyä kysymyksiä taiteesta. Muotoiluajattelun mukaan Tuoli sen sijaan on hyvin konkreettinen ja erityinen. Tuolin käsite voi olla taidetta, mutta se ei ole muotoilua.

Varastossa Tuoli vanheni. Kun se sitten eräänä päivänä kuuli pääsevänsä uuteen ja täysin erilaiseen paikkaan kuin oli nuoruutensa viettänyt, se innostui. Ensimmäiseksi Tuoli halusi uudet vaatteet. Se kuvitteli nuortuvansa ja elinkaarensa pitenevän, kun se saisi ehostuksen. Ei se itseään ikälopuksi tuntenut, mutta se halusi erottautua edukseen, koska se kuuli pääsevänsä kouluun, jossa opetetaan miten uusia tuoleja tehdään. Tuoli halusi olla innostava esikuva.

Mutta varaston avain oli Diplomi-vartijalla, joka ajatteli kuten käsitetaiteilija: mikä tahansa tuoli kelpaa. Se on tuoli, jos siinä voi istua. Ja jos vanha Tuoli ei kelpaa sellaisenaan, täytyy ostaa uusi. Mutta liian kallis ja hieno se ei saa olla, etteivät Valtakunnan itäisimmän osan istujat ylpistyisi niin että muut istumakansalaiset heitä kadehtisivat.

Nyt kuitenkin myös Taiteilija alkoi ihmetellä. Hän ymmärsi kyllä, kun Sisustussuunnittelija kertoi, että Tuolin uudet käyttäjät halusivat tehdä työtä iloisessa, luovassa ja värikkäässä ympäristössä. Myös Valtakunnan Kuningatar puhui alituiseen kestävästä kehityksestä, käyttäjien kuulemisesta, luovuuden kukkimisesta ja että kokonaisvaltakunnallinen ajattelu on muutakin kuin sitä miltä asiat ensivilkaisulla vaikuttavat.

Taiteilija ja Sisustussuunnittelija ryhtyivät yhdessä miettimään kuinka ratkaista visainen pulma. Kuningatar suuttuisi hirmuisesti, jos he anastaisivat avaimen Diplomi-vartijalta. He olivat jo aivan epätoivoisia, kun Suunnittelija keksi:

–  Puetaan joku vielä vanhempi tuoli. Sellainen joka on lähempänä tuolin käsitettä kuin oikeaa tuolia. Vaikka se velho Kukkapuron kiroama Vanhus, jolla kukaan ei halua istua, koska sillä istujaa Maan painovoima vetää aina kitkattomasti puoleensa.

Ja niin Vanhus sai uudet vaatteet, nuortui ja sai Valtakunnan itäisten istumakansalaisten suosion. Mutta Tuoli unohdettiin varastoon ja siellä se vanheni ja harmaantui satojen muiden samanlaisten tuolien joukossa.

Sen pituinen se.