Tohtoreita tulevaisuudessa?

Perjantaina 12.10. vietettiin Dipolissa Aallon tekniikan korkeakoulujen yhteistä promootiota. Valmistuvat tohtorit ovat ylpeydenaiheita, joita yliopisto haluaa nostaa esille ja juhlia esimerkiksi tällaisissa tilaisuuksissa.

Tohtorintutkintoon johtava jatkokoulutus on yliopiston tutkimus- ja opetustoiminnan ydintä, ja se onkin valittu Aallon strategiassa yhdeksi tutkimuksen keskeiseksi kehittämiskohteeksi. Aallossa jatkokoulutus on järjestetty koulukohtaisiin tohtoriohjelmiin, ja esimerkiksi ohjausmenettelyjä on kehitetty ottamalla tänä vuonna käyttöön ohjaussopimusmalli, jossa opiskelija ja vastuuprofessori sopivat vastuista ja ohjauskäytännöistä selkeästi jo opintojen alussa.

Toukokuussa opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa neuvoteltu uusi tulossopimus vuosille 2013-2016 sisältää jatkokoulutuksen kehittämisen kannalta muutaman merkittävän muutoksen. Sopimus perustuu uuteen rahoitusmalliin, jossa jatkokoulutuksella on huomattava paino: yhdeksän prosenttia yliopistojen kokonaisrahoituksesta jaetaan suoritettujen tohtorintutkintojen perusteella. Tutkinnot otetaan huomioon sopimuskaudella kullekin yliopistolle asetettuun tutkintotavoitteeseen saakka. Lisäksi yksi prosentti jaetaan ulkomaalaisten suorittamien tohtorintutkintojen perusteella.

Toisaalta uudessa sopimuksessa poistui korvamerkintä Suomen Akatemian kautta haettujen valtakunnallisten tohtoriohjelmien rahoituksesta. Tohtoriohjelmien rahoitus siis jaettiin osana kokonaisrahoitusta käyttäen uutta rahoitusmallia ja yliopistot velvoitettiin huolehtimaan valtakunnallisiin tohtoriohjelmiin liittyvistä sitoumuksistaan ohjelmakausien loppuun. Tämä tarkoittaa , että meneillään olevista ohjelmista noin puolet loppuu vuoden 2013 päättyessä ja loput vuonna 2015.

Miltä muutokset näyttävät Aallossa?

Tulossopimuksessa Aalto-yliopistolle on kirjattu 192 tohtorin keskimääräinen vuositavoite aikavälille 2013-2016. Olemme tuottaneet parina viime vuonna keskimäärin reilut 170 tohtoria, joten tavoitteeseen on jonkin verran kirittävää. Toisaalta Aallossa on erittäin paljon jatko-opiskelijoita. Kokonaismäärä on yli 3200, joista päätoimiseksi ilmoittautuneita on yli 2600 ja työsuhteessa yliopistoon reilut 1300. Kun näitä lukuja vertaa valmistuneiden määrään, on selvää, että jatkokoulutuksessa on merkittävästi kehitettävää, ja että valmistumisajat ovat reilusti yli tavoitteellisen neljä vuotta.

Taustalla näyttää olevan monia syitä. Aallossa iso määrä jatko-opiskelijoista on työsuhteessa yliopistoon, mutta työtehtävät eivät kaikilla tue opintoja ja väitöskirjan tekoa, koska uusien tohtorien määrä on alhainen verrattuna työsuhteessa olevien lukuun. Jatko-opintojen suunnittelussa ja ohjauksessa on myös paljon parannettavaa. Opiskelijaluvut nostavat esille jatko-opiskelijoiden valintaprosessin kehittämisen. Toisaalta emme yliopistona pysty ohjaamaan ja tukemaan näin suurta määrää jatko-opiskelijoita suorittamaan tutkintonsa järkevässä ajassa. Toisaalta tulossopimuksen tavoite noin 200 tohtorintutkinnosta ei vaatisi nykyisenkaltaista opiskelijamäärää, jos valmistumisajat olisivat lähempänä tavoiteaikaa.

Aallossa jatkokoulutuksen organisointia ja rahoitusmallia on nyt syytä miettiä laajemminkin, kun valtakunnallisten tohtoriohjelmien kaudet päättyvät. Jatko-opiskelijoiden rahoitus nykymuodossaan perustuu suurelta osalta erityyppisiin tutkimusprojekteihin, ja tämän rahoituksen järjestäminen isolle joukolle jatko-opiskelijoita teettää kovasti töitä myös professorikunnalle ja vie aikaa ydintehtäviltä.

On syytä ottaa oppia valtakunnallisten ohjelmien hyvistä käytännöistä esimerkiksi opiskelijavalinnassa, seurannassa, yhteisissä kursseissa ja verkottumisessa. Pystyisimmeköhän organisoimaan jatkokoulutuksen ja sen rahoituksen uudella tavalla niin, että päätoimisia jatko-opiskelijoita olisi nykyistä huomattavasti vähemmän, mutta kukin heistä saisi hyvän tuen ja tehokkaan ohjauksen – ja siis aidon mahdollisuuden valmistua tavoiteajassa?

Ilkka Niemelä