TEEtä ja sympatiaa

Kuva: Julia Weckman

Muistan lapsuudestani TV-mainoksen, jossa herkkätunnelmainen kohtaus päättyi kuvaan höyryävästä teemukista ja lohduttavaan toteamukseen ”teetä ja sympatiaa”. Tuo ”lentävä lause” sai alkunsa 1950-luvulla Robert Anderssonin samannimisestä näytelmästä. Nimestä muodostui edelleenkin rohkaisuna käytetty kommentti esimerkiksi hävityn pelin jälkeen tai elämäntilanteeseen, jossa asiat voisivat olla paremminkin.

Aalto-yliopiston opetuksen ja koulutuksen arviointi, TEE (Teaching Evaluation Exercise), on herättänyt runsaasti kysymyksiä arvioinnin tarkoituksesta, arviointitiedon käytöstä ja arviointitulosten seurauksista – saako tästä muutakin kuin teetä ja sympatiaa?

Huhtikuun puolivälissä kansainväliset arviointipaneelit perehtyivät viikon ajan Aallon korkeakoulujen koulutusohjelmiin, haastattelivat opiskelijoita, professoreja, opettajia, koulutusohjelmien ja korkeakoulujen johtajia sekä alumneja sekä työnantajien edustajia. Lähtökohtana oli koulutusohjelmien itsearviointiraportit ja paneelien niistä esiin nostamat huomiot.

Ennen haastattelu-urakan alkua yritimme korostaa innostuksen ja oppimisen merkitystä myös arviointiprosessissa. Tavoitteena ei ollut hiostava ristikuulustelu, ohjelmien rankkaus tai oikeiden ja väärien vastausten löytäminen vaan rikastuttavaan vuorovaikutukseen perustuva yhteisöllinen oppimisprosessi, jossa oppimisen ilo on mukana myös panelistien työssä. Vierailuviikon päättäneessä palautetilaisuudessa saattoi aistia, että olimme onnistuneet tässä tavoitteessa. Tunnelma oli välitön ja iloinen. Palaute oli avointa ja kannustavaa ja arvioinnin kehittävää ulottuvuutta korostavaa. Panelistit olivat selvästi kokeneet viikon antoisana ja jakoivat vuolaasti kiitosta myös järjestelyistä.

Yleisellä tasolla paneelit ihastelivat Aalto-yliopiston perusideaa, mutta ymmärsivät uudistamisprosessin nopeuden ja laajuuden haasteet – ja tarjosivat tältä osin myös sympatiaa. Runsaan vuoden sisällä on tapahtunut merkittävä määrä muutoksia eri toiminta-alueilla ja hallintorakenteissa. Pääasiaa ei kuitenkaan saa unohtaa, fokus on aina pidettävä yliopiston perustehtävässä: tutkimuksessa ja opetuksessa. Yliopiston tulevaisuutta rakennetaan hyvän opetuksen, ajan tasalla olevien opetussuunnitelmien ja liikkuvuutta edistävien tutkintomallien avulla. Kehittämistyön välineenä paneelit korostivat pedagogisen johtamisen ja opettajien pedagogisen koulutuksen sekä opiskelijoiden osallistumisen ja toimivan palautejärjestelmän merkitystä. Myös riskinottoa ja kansainvälistä benchmarkausta ja vuorovaikutusta kannattaa lisätä. Paneelit jättävät raporttinsa toukokuussa ja sen jälkeen niistä kootaan yhteinen arviointiraportti, joka julkaistaan syyskuun alussa.

Arviointiraportti ei muodosta opetuksen ja koulutuksen kehittämisen nollapistettä. Monet uudistamista vaativat asiat ovat jo työn alla ja useimmat paneelien esittämät huomiot ovat uskoakseni jo meillä tiedossa. Raportti antaa kuitenkin meille tukea ja vahvistusta uudistusten suunnan ja toteutuksen merkityksestä. Kehittävän arvioinnin tavoitteena on löytää koulutusalakohtaisesti ja koulutusohjelmien tasolla opetuksen vahvuudet ja kehittämistä vaativat asiat.

Opettajat ja opiskelijat ovat keskeisessä roolissa sekä TEE-arvioinnin toteuttamisessa että tulosten hyödyntämisessä. Yhteistyö ja vuorovaikutus perustuu luottamukselle ja arvostukselle. Näin TEE-hanke luo osaltaan yliopiston arviointikulttuuria, johon sisältyy opettajien ja opiskelijoiden kyky antaa ja ottaa vastaa palautetta – avoimesti ja rakentavasti, uuden oppimiseen innostaen.

Nyt on TEEn nauttimisen aika. Käyttäkäämme panelistien tarjoama tieto mahdollisimman hyvin hyödyksi ja rakennetaan sen avulla toimintatapoja, joilla voimme nostaa tutkimuksen ja opetuksen laatua, tukea opettajien opetustyötä ja sen myötä opiskelijoiden oppimista.

Martti Raevaara