Tapiola

Perehdyn ensin William H Whyten tekemiin havaintoihin ihmisen käyttäytymisestä julkisessa ulkotilassa. Suosittelen kirjastosta lainattavaa 55 minuutin dokumenttia, jossa Whyte kuvaa ihmisen tyypillistä käyttäytymistä urbaanissa ulkotilassa New Yorkin suosituimmilla kaduilla ja aukioilla. Dokumentti liittyy kirjalliseen tutkielmaan Social Life of Small Urban Spaces ja esittelee mielestäni kirjallisen version tärkeimmät havainnot. Tein merkintöjä dokumentista ja päätin suunnata Tapiolaan etsimään samoja havaintoja, kuin Whyte teki 70-luvulla New Yorkissa. Tapiolan ulkotila ei ole tietenkään ulkotilana verrattavissa suurkaupunkien aukioihin mutta yhtälailla siellä liikkuu kiireisiä/kiireettömiä, paikallisia/ turisteja sekä aikuisia/ lapsia porukoissa tai yksinään.

Päivisin vilkkaimmat kävelykadut ja aukiot ovat palvelujen ja tapahtumien läheisyydessä. Vakoilin ihmisten toimintaa eri sääoloissa ja eri vuorokauden aikoina. Aamupäivällä Sampokuja on kävelykaduista vilkkain. Se johtuu osaksi palvelujen läheisyydestä mutta myös auringonvalosta. Kuten Lilja kirjoituksessaan mainitsikin, ihmiset menevät aurinkoon silloin kuin varjossa on liian kylmä. Huomasin tämän erityisesti selvästi eräänä lauantai iltapäivänä kun keskustan Länsituulentiellä sekä Sampokujalla oli kirpputorimyyjiä. Ostajat pysyttelivät aurinkoisella Sampokujalla ja Sampotorilla. Aamuisin ja iltaisin länsituulentie ja Sokoksen edessä oleva pienempi aukio on puolestaan suositumpi levähdyspaikka. Sampotorilla kiinnitin huomiota lapsiperheiden runsauteen lastenliikennepuiston reunalla ja yksin istuviin miespuolisiin henkilöihin. Kuten Whyte kirjassaan väitti, ihminen hakeutuu harvoin hiljaiselle paikalle ollessaan yksin vaikka hän tosin väittäisikin.

Whyten mukaan Ihmiset pysähtyvät juttelemaan torin laidalle, risteykseen, lyhtypylvään viereen; johonkin määrättyyn paikkaan ja harvoin keskelle aukiota. Vilkkaalla kadulla he eivät kuitenkaan väistä ihmismassaa pysähtyessään juttelemaan. Luulen että tapauksissa, jossa ihmiset kohtaavat sattumalta he eivät väistä ihmismassaa syystä, että heidän keskittymisestä siirtyy yllättävään kohtaamiseen. Yksin kulkevakin saattaa pysähtyä keskelle vilkasta katua keskittyessään esim. kartan lukemiseen tai kännykällä näpräämiseen. Väitän siis, että ilman häiriöntekijöitä ja ollessaan tietoinen liikkeestään ihminen pysähtyy helpommin määrättyyn kohtaan katua tai aukiota mutta huomion siirtyessä johonkin muuhun hän ei enää kiinnitä pysähtymisen paikkaan huomiota. Onko tästä havainnosta hyötyä? Pidämme ehkä urbaanin maailman järjestystä miellyttävänä vain osassa määrin. Haluamme itse soveltaa suunnitellun ympäristön käyttöä.

Keskusaltaat tarjoavat kaikki mukavat puitteet oleskeluun ulkotilassa. Siellä on vesielementtejä, istumapaikkoja, nurmikkoa, puita ja kalliota. Alue on kuitenkin usein vailla ihmisiä sillä siellä ei ole tapahtumaa. Teinivuosinani se oli Espoolaisnuorten keskuudessa suosittu oleskelupaikka iltaisin. Uimahallin ja Kulttuuritalon amfiteatterit tarjoavat suojaisia istumapaikkoja mutta suosituin oleskelualue oli amfiteattereiden välissä. Miksi? Loiva rinne tarjoaa istumapaikkoja kalliolla ja nurmikolla. Aluetta reunustaa männyt ja mäntypensaat ja näkymä avautuu keskusallasta ja kulttuurikeskuksen amfiteatteria kohti. Siitä kulmasta näkee kauniin Tapiolan ympäristön parhaiten.

Totesin myös että ihmiset ja varsinkin nuoret ja leikkimieliset haluavat usein istua ja oleskella paikoilla joita ei ole suunniteltu siihen. Penkin näköiset penkit (varsinkin yksinistuttavat) määräävät liikaa miten ja missä istua. Ihmiset kulkevat omia kiertopolkuja ja istuvat mieluummin penkin kaiteella kuin itse penkillä. Ja kun ihmisiä tekee mieli istua he istuvat melkein missä vain. Huomasin monen istuvat Tapiolassa penkkien kaiteella. (Istumataso= 43 cm, kaide= 66 cm). Ehkä 43 cm korkeus on liian matala varsinkin vanhemmalle henkilölle? Mittasin myös joitakin portaita ja muita istumakelpoisia esineitä. Kuulin ohikulkevan miehen kritisoivan rappusia joiden nousu oli 8 cm ja etenemä 55 cm.

Inka mainitsi kirjoituksessaan skeittarit Kiasman edustalla. Skeittarit kulkevat urbaanissa ympäristössä etsien mitä oudoimpia skeitattavia rakenteita. Helsingin suosituimpia skeittauspaikkoja Kiasman lisäksi ovat mm. Kallion patsas, veistoksen Kansallisoopperan pihalla, Finlandiatalon kivipaasit, Töölön Hesburgerin ulkopöydät. Mitäs tästä sanotte? Nämähän on merkittäviä kohteita myös meille arkkareille.