Strangers Among Us?

Believe it or not, but I spend considerable time thinking what makes people happy. How do we better integrate and include our international staff and students into Aalto community? What makes international students and professionals happy? I think I may not be too far off to think that it is the same that makes any student or professional happy in his/her chosen study/work place. Is it not about feeling that you belong to a given community? Belonging in a way that (a) gives you something that you are searching for (can be different for different people and even for the same people at different times) and that (b) you feel like you have something to give.

I have been an international (degree) graduate student twice and a foreign, visiting lecturer once. When I was a student I explicitly did not want to be an international student, I really just wanted to be a student and get my studies done and receive the education I went for. I was happy if and when I received assistance regarding formalities specific to international students, but I did not want an identity of an alien and neither was it forced upon me. I was a student and that was enough.

When I was a visiting lecturer, I knew that I was there for a year and that it was a unique situation in a unique country, so I was happy to do what I was hired for and did not want to be more involved in the daily operations of the university (which would have been basically impossible given that English was not widely used beyond my own class room). But if I immigrated to another country with longer term career plans, I would certainly want to be one of “us” and not a stranger.

How to achieve it, then? We do know that our international staff and students are a necessary part of our success. Gone are the days when it was enough to be the national top. I trust the world to be global enough and Aalto’s academic quality to be sufficiently high, so that we will continue getting great international and Finnish applicants for our tenure track positions. But are we global/international/multicultural enough to keep our internationals here?

Can we juxtapose achievement and belonging? For some they may be synonyms, but I think that while we are likely to be able to offer our community members a sense of achievement, we have to work harder in order to offer a true sense of belonging. We put together special events for our international community, but we need everyone’s help in making the extra effort in speaking English whenever non-Finnish speakers are around. We need everyone’s help in making the effort in inviting new aaltolites to join our coffee breaks and lunch dates. We need everyone’s open mind in opening doors to everyone to places where Finnish has traditionally been the sole language.

For someone who spends considerable time thinking what makes people happy, my recipes for success are rather meager. But after all, isn’t happiness is about simple things?

Mari-Anna Suurmunne

***

Muukalaiset seurassamme?

Olen huomannut käyttäväni kummallisen paljon työaikaa ihmisten onnellisuuden pohtimiseen. Miten integroimme kansainväliset opiskelijamme ja henkilökuntamme paremmin osaksi Aalto yhteisöä? Mikä tekee heidät onnellisiksi täällä vai tekeekö mikään? Ehkä en ole kovin kaukana totuudesta, kun epäilen, että heidän onnellisuutensa avaimet ovat samat kuin kenen tahansa opiskelijan tai työntekijän. Tarkoitan kuulumisen tunnetta. Kuulua siten, että (a) saat jotain mitä toivot/haluat yhteisöltä, jossa toimit (ja tämä tietysti yksilöllistä ja voi vaihdella eri aikoina) ja (b) tunnet, että sinulla on jotain annettavaa.

Olen itse ollut kansainvälinen tutkinto-opiskelija kahdesti ja vieraileva luennoitsija kerran. Opiskelijana en todellakaan halunnut kantaa mitään kansainvälisen opiskelijan leimaa, halusin olla ihan vain opiskelija ja opiskella. Olin toki tyytyväinen saadessani apua muodollisuuksiin, jotka koskivat vain kansainvälisiä opiskelijoita, mutta muuten en halunnut olla muukalainen eikä tätä leimaa onneksi minulle tuputettu. Olin opiskelija, ja se riitti!

Vierailevana luennoitsijana tiesin olevani yhden vuoden pestillä, joten tein tyytyväisenä sen, mihin minut oli palkattu, mutta en välittänyt osallistua yliopiston muihin päivittäisiin toimintoihin (eikä se olisi onnistunutkaan, sillä englantia ei juuri puhuttu oman luentosalini ulkopuolella). Mutta jos rakentaisin uraa vieraassa maassa, haluaisin varmasti olla ”yksi meistä”, en muukalainen.

Miten voisimme tätä tukea Aalto-yliopistossa? Tiedämme, että kansainvälinen henkilökunta ja kansainväliset opiskelijat ovat osa tulevaisuuden menestystämme. Kansallinen kärki ei enää riitä. Luotan siihen, että maailma on riittävän globaali ja Aalto akateemisesti riittävän houkutteleva, jotta saamme jatkossakin loistavia ehdokkaita (niin suomalaisia kuin kansainvälisiä) tenure track paikoillemme. Mutta olemmeko me riittävän globaaleja/kansainvälisiä/monikulttuurisia pitämään kansainväliset osaajamme täällä?

Voimmeko rinnastaa menestymisen ja jonnekin kuulumisen käsitteet? Ehkäpä ne ovat joidenkin mielestä jopa synonyymejä. Uskon, että voimme tarjota yhteisömme jäsenille onnistumisen ja menestymisen avaimia, mutta työtä vaatii myös se, että kaikki tuntevat kuuluvansa Aalto- yhteisöön. Järjestämme erilaisia tilaisuuksia kansainvälisille aaltolaisille, mutta kaikkien apua tarvitaan kotouttamistyössä: puhutaan englantia aina silloin kun suomea puhumaton henkilö on läsnä, kutsutaan uusia kollegoita mukaan kahvitauoille ja lounashetkiin, ei suljeta ovia kielellisin perustein jne. jne.

Ottaen huomioon, että käytän kummallisen paljon aikaa pohtiakseni ihmisten onnellisuutta, tarjoamani onnen avaimet ovat aika latteat. Toisaalta eikö onnellisuuskin tule pienistä asioista?

Mari-Anna Suurmunne