Olennaisen joukko-oppia kandidaattiohjelmassa

Lukiolaistyttäreni kysyi hiljattain apuani joukko-opin tehtävissä. Koska korkeakoulumme kandidaattiohjelman uudistamisen johtaminen on päätehtäviäni, aloin reflektoida siihen liittyviä ajatuksiani joukko-opin kautta.

Aalto-yliopiston tutkimuksen ja opetuksen muodostamaan kokonaisuuteen sisältyy koulutusohjelmien muodostamia osajoukkoja. Nämä useista alkioista muodostuvat osajoukot ovat identtisiä laajuudeltaan. Ajatusmaailmassamme olemme oppineet pitämään näitä osajoukkoja hyväksyttävinä riippumatta siitä mistä koulutusohjelmasta puhumme.

Nyt käynnissä olevaa koulutusohjelmien uudistamista voidaan hyvin kuvata osajoukkojen uudelleen määrittelynä. Laajuudeltaan uudet osajoukot ovat entisen kaltaisia, mutta niiden alkiot on poimittu uudella tavalla Aalto-yliopiston kokonaisuudesta.

Kun näemme omassa osajoukossamme uusia alkioita ja toisten puuttuvan, tunnemme tilanteen vieraaksi. Vaikka osajoukkomme on edelleen saman laajuinen kuin aiemminkin, mielikuvissamme se saattaa tuntua pienemmältä. Voimme jopa kyseenalaistaa alkioiden olemassaolon tai pitää niitä tyhjinä, kun emme tunne niitä.

Aalto-yliopiston koulutusohjelmien uudistaminen on harkittu toimenpide. Osajoukkojen uudistamisella alkioita saadaan yhdistettyä raikkaalla tavalla. Tämä on uuden opiskelijan etu varsinkin, kun hänellä ei ole painolastinaan historiatietoa aiemmista osajoukoista.

Kandidaattikoulutuksen uudistamisen nimenomaisena tavoitteena on rakentaa laajempi perusta ja vielä tukipisteitä kauemmaksi. Perinteistämme johtuen pyrimme helposti mitätöimään tätä tavoitetta ja, jos mahdollista, palamaan entiseen.

Omassa korkeakoulussamme on keskusteltu paljon tieten ja tekniikan ja näiden eri alojen suhteellisesta merkittävyydestä. Tätäkin keskustelua käymme helposti perinteisiin viittaavilla käsityksillä. Todellisuudessa alojen väliset rajat ovat hämärtyneet jo kauan sitten.

Varsinkaan materiaalitieteissä kemian ja fysiikan välistä rajaa on vaikeaa osoittaa. Biologisissa prosesseissa tapahtuu samanaikaisesti lukuisia kemiallisia ja fysikaalisia ilmiöitä, joiden ymmärtämiseen tarvitaan myös mallinnusta ja matematiikkaa. Samalla tavalla tekniikan alat lähenevät toisiaan.

Mielestäni on perusteetonta väittää, että uudet 180 tai 120 opintopisteen osajoukot olisivat aiempaa tyhjempiä. Ne ovat kyllä erilaisia, mutta rakennettu luomaan hyvinvoinnin perusteita seuraavalle aikakaudelle. Uutta syntyy erityisesti osaamisia yhdistelemällä.

Haastankin kaikki korkeakoulumme opettajat pohtimaan edustamiamme aloja yhdistäviä tekijöitä. Meidän pitäisi keskittyä näihin voidaksemme rakentaa vahvan kandidaattiohjelman. Ylempää ohjelmaa ei ole syytä pyrkiä aloittamaan alemmassa. Tämä johtaa vain eriytymiseen, jossa jo olemme kyllin hyviä.

Tapani Vuorinen on Aalto-yliopiston puunjalostuksen kemian professori ja kemian tekniikan korkeakoulun kandidaattiohjelman johtaja