Oleellisen etsiminen ja uuden oppimisen hurma

John Maeda – MIT:n Media Labin professori pohtii kirjassaan ”The Laws of Simplicity” (2006) yksinkertaisuuden ja kompleksisuuden suhdetta ja tasapainoa liike-elämässä, teknologiassa ja muotoilussa. Yksinkertaistamisen idea ei tarkoita maailman monitahoisuuden ja kompleksisuuden kieltämistä. Kaikkea ei voi yksinkertaistaa, mutta yksinkertaistamista kannattaa silti aina tavoitella, koska prosessiin sisältyy jatkuva oleellisen etsiminen ja merkityksellisten asioiden löytäminen, ja samalla epäoleellisten asioiden siirtäminen taka-alalle.

Olemme kandidaatin tutkintojen uudistamisessa vaiheessa, jossa on löydettävä tulevaisuuden kannalta merkitykselliset sisällöt ja niihin sopivat opetusmenetelmät. Meillä on jo nyt ylitarjontaa kursseista ja opetussisällöistä, mutta uuden lisääminen tuntuu olevan helpompaa kuin vanhan karsiminen tai sen uudistaminen. Miten kykenemme lähestymään sisältöjen ja menetelmien määrittelyä ennakkoluulottomasti, riittävän laaja-alaisesti ja tulevaisuutta rakentaen. Mikä on ydintä, jonka ympärille opiskelija laatii suunnitelman omasta opintopolustaan ja miten voimme parhaalla mahdollisella tavalla tukea opiskelijaa oppimisessa.

Tulevaisuuden ymmärtäminen tässä hetkessä ei ole aina helppoa, mutta edessä olevien haasteiden kiistäminen olisi pään pistämistä pensaaseen. Suomi ja koko ihmiskunta on isojen valintojen edessä. Suomessa kohtaamme eturintamassa ikääntymisen seuraukset, mutta yhtälailla olemme osallisina moniulotteisissa globaaleissa muutoksissa liittyen mm. kestävään ruokatuotantoon, puhtaan veden saatavuuteen, kaupungistumisen ja liikenteen nopeaan kasvuun ja näiden myötä ilmastomuutokseen ja sen seurauksiin.

Yliopistoilla on mahdollisuus ottaa keskeinen rooli muutoksessa, edistää uusien innovaatioiden luomista ja rakentaa parempaa tulevaisuutta. Tämä edellyttää kuitenkin meidän toimintamallien ja koulutusohjelmien radikaalia uudistamista. Oppiaineen perinteen siirtäminen ei enää sellaisenaan riitä. Tarvitaan riskien ottamista, astumista oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja rajoja ylittävää, erilaisen asiantuntemuksen arvostukseen perustuvaa yhteistyötä.

Aallon perusidea korostaa eri alojen tulevien ammattilaisten kohtaamista jo opiskeluvaiheessa. Uusissa kandidaatin tutkinnoissa opiskelija ei tule kapeaan ”opintoputkeen” vaan laajempaan kokonaisuuteen, jonka sisällä hänellä on mahdollisuus tehdä valintoja ja myös ottaa monialaisia ja muiden alojen opintoja osaksi tutkintoaan. Liikkuvuuden tukeminen ei rajoitu vain kandidaatin tutkinnon sisään vaan jatkuu maisterivaiheen opintojen valintaan. Nyt tämä mahdollisuudet on tehtävä helpoksi ja näkyväksi opetussuunnitelmissa ja opiskelijoiden ohjaamisessa.

Opetussuunnitelmien perustaksi on otettava tulevaisuuden osaamistarpeet, oppimiskeskeinen opetus ja henkilökohtaiset opintopolut. Erityistä huomiota pitää kiinnittää ensimmäisen vuoden opintoihin ja uusien opiskelijoiden vastaanottamiseen. Opiskelija on yliopistoyhteisön jäsen. Tasokkaalla ja säännöllisellä henkilökohtaisella ohjauksella vahvistetaan oppimiskeskeistä kulttuuria ja sitoutetaan opiskelija aktiiviseen opiskeluun ja oppimiseen sekä oppimistulosten laadun nostamiseen. Opiskelijalta vaaditaan ja hänestä välitetään. Oppimiskeskeinen kulttuuri kannustaa myös opettajia opetuksen ja ohjauksen uudistamiseen ja laadun parantamiseen.

Oman haasteensa akateemisen opetuksen uudistamiselle asettaa sosiaalinen media ja digitaalinen kulttuuri, joka on jo iso osa työelämää ja kiinteä osa opiskelijan arkea – hänen tapaansa kommunikoida, saavuttaa, jakaa ja rakentaa uutta tietoa, toimia ja vaikuttaa. Opiskelijoista tulee yhä enemmän tiedon muokkaajia ja tuottajia ja oppimista ei tapahdu vain luokkahuoneissa, kursseilla ja yliopisto-opintojen puitteissa. Opettajan roolissa korostuu enemmän mahdollistaja ja kanssaoppija. Tämä on iso muutos opettajille, mutta myös erinomainen tilaisuus uudelleen ajatteluun ja oleellisen löytämiseen, miten voin parhaiten tukea opiskelijan oppimista. Muutoksen onnistuminen edellyttää laitosten ja koulutusohjelmien johdon tukea ja oppimisympäristöjen uudistamista sekä opiskelijoiden mukaan ottamista.

Opetussuunnitelmien ja opetuksen kehittämisen vastuu on laitoksilla ja koulutusohjelmissa. Uuden oppimis- ja opetuskulttuurin luominen lähtee ihmisistä. Oleellista on yhdessä tekeminen ja erilaisuuden käyttäminen voimavarana. Tämä vaatii epävarmuuden sietämistä ja uteliaisuutta, mutta on samalla myös huikea mahdollisuus saavuttaa uuden oppimisen hurma. Ja jos opetussuunnitelmien ja opetuksen uudistamisen vauhti ja kiihkeys huimaa ja suunta katoaa, löytyy oiva apu Aallon strategiasta ja sen toimeenpanosuunnitelmasta sekä yliopiston akateemisten asioiden komitean linjauksista.

Martti Raevaara