Mikä ihmeen hiilikulutus?

Vietän päiviäni parhaillaan San Franciscossa tieteellisessä konferenssissa, jossa jatkan Suomessa käynnistynyttä keskustelua hiilidioksidipäästöistämme tutkimusalamme arvostetuimpien akateemikoiden kanssa. Terveisinä Suomeen ajattelin kirjoittaa Hiilikulutuksesta-nimen saaneelle blogillemme toisen kirjoituksen, jossa käsittelen hiukan itse hiilikulutus-termiä sekä sen yhteyttä kauppojen kassoilla ja nettipankeissa siirtelemiimme euroihin. Ja kun tässä kirjoituksessa pääsen vauhtiin taustoittamisessa, niin kolmanteen kirjoitukseen lähiaikoina lupaan vähän lisää taustoja tutkimustemme panos-tuotos-menetelmästä, joka on tutkimuksiamme uutisoineilla eri foorumeilla kirvoittanut epäileviä kommentteja.

Tutkimuksissamme käytetyn hiilikulutus-termin määritelmä voisi olla jotakuinkin ”asukkaan kulutuspohjainen hiilijalanjälki”. Hiilikulutus pyrkii siis ensisijaisesti kertomaan, että kuluttajan hiilidioksidipäästöiksi (tai tarkemmin kasvihuonekaasupäästöiksi muutettuina hiilidioksidiekvivalenteiksi) on kohdennettu hänen kulutuksensa aiheuttamat päästöt globaalisti, eikä esim. hänen asuinalueellaan tai kotimaassaan syntyneitä tuotannon päästöjä jaettuna asukkaiden kesken, kuten usein tehdään. Näin ollen jollain paikkakunnalla sijaitseva lentokenttä tai tietylle alueelle keskittynyt raskas teollisuus ei heilauta alueen asukkaan hiilijalanjälkeä taivaisiin, vaan ainoastaan hänen kulutuksensa huomioidaan. Tämä on myös osasyy raportoimiimme hiukan yleisesti uskotusta poikkeaviin tuloksiin, koska kaupungit ovat usein kulutuskeskittymiä, joissa suuri enemmistö kulutetuista hyödykkeistä tuotetaan ainakin osin muualla, kuten ympäröivillä alueilla – tai jossain maapallon toisella puolella.

Toinen tärkeä syymme tuoda termiä hiilikulutus esiin tutkimustemme tulosten raportoinnin yhteydessä on tavoite kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että aivan kaikki euromääräinen kulutuksemme aiheuttaa myös hiilidioksidipäästöjä. Edes palvelut eivät ole hiilivapaita – usein jopa fyysisiä tuotteita huonompia – kun palveluille kohdistetaan kaikki itse tuotantovaihetta ennen tarvittavat raaka-aineet, kuljetukset ja energia. Kun menemme esimerkiksi elokuviin, löytyy tuon palvelun päästöistä kaikki elinkaaren aikaiset päästöt huomioiden mm. rakentamista, kuljetuksia, teatterin jäähdytystä tai lämmitystä ja ilmanvaihtoa sekä muita ylläpitotoimenpiteitä, filmiryhmän matkustelua, lavastamiseen käytettyjä materiaaleja, näyttelijöiden koulutusta, jne. Eivätkä itse elokuvat tai eväämme elokuvanautinnon ohessakaan toki ilman kasvihuonekaasupäästöjä synny. Yhteensä näistä voi tulla merkittäväkin kuorma palvelun käyttäjälle.

Jukka Heinonen