Metsäkansat, Suomi ja Saksa

Olin aloittanut joulun aikaan lukemaan Petri Keto-Tokoin ja Timo Kuuluvaisen ”Suomalainen aarniometsä”-kirjaa, joka yllättäen tarjosikin mielenkiintoista vertailupohjaa Berliini-kurssiin, nimittäin luettavana olleeseen Johannes Zehnerin ”Politicized Timber”-artikkeliin.

Sekä Suomessa että Saksassa metsä on valjastettu kansallisvaltiona nuoren maan identiteetin rakennuspuiksi. Taustalla kummassakin maassa oli romantiikan aikakausi ja mm. alkuperäisen, villin, tuntemattoman ja arjen tuolla puolen olevan ihannointi. Kummassakin maassa kansan ja metsän suhdetta käsittelivät ja synnyttivät taiteilijat, kuten kirjailijat, runoilijat ja taidemaalarit. Saksassa metsäkeskustelu alkoi jo 1800-luvun alussa ja Suomessakin Lönnrotin toimesta jo tuolloin. Juuret ja päämäärä oli osin sama ja suomalaiset fennomaanit saivat varmasti vaikutteita saksalaisesta Waldeinsamkeit-ajattelusta. Metsän ja kansallisen identiteetin välisessä suhteessa oli kuitenkin myös eroavaisuuksia.

Suomalaisille taiteilijoille aarniometsät symboloivat Suomen kesyttämätöntä alkuvoimaa, alkuperäistä suomalaista luontoa ja suomalaisuuden alkukotia. Näkemys metsästä luonnonvarana, jonka avulla oli mahdollista nousta köyhyydestä, oli kuitenkin  Suomessa jo tuolloin ja on edelleen vahvempi kuin Saksassa. Suomalaiseen talonpoikaiseen ajatteluun ei kuulunut villin luonnon ihailu, vaan  koskematon korpi oli ankara vastus, jonka selättämiseksi oli taisteltava koko elinikä. Saksassa metsän taloudellinen hyödyntäminen rinnastettiin hyökkäyksenä Saksan kansaa vastaan ja aikeisiin hävittää ne ainekset, joista kansa oli syntynyt. Saksassa metsäkeskustelu kohdistui metsien vähäisyyden vuoksi metsiin ylipäätään. Suomessa oli vielä mahdollista kohdentaa keskustelua tietyntyyppisiin metsiin eli aarniometsiin tai luonnonmetsiin.

Saksalaisten metsäsuhdetta käytettiin poliittisesti paitsi maan itsetunnon ja identiteetin pönkittämiseen, myös naapurikansojen, kuten slaavien ja muiden etnisten ryhmien mustamaalaamiseen. Juutalaisia, jotka pääomansa turvin olivat arvatenkin ensimmäisten metsäteollisuutta harjoittavien joukossa, parjattiin autiomaakansaksi, joka vihasi puita ja siten Saksan kansaa itseään. Suomessa metsät valjastettiin niin ikään politiikan teon välineeksi: nostamaan köyhä, syrjäinen kansa maailmankartalle ja luomaan sille omanlaista, etenkin Ruotsista erottuvaa kansallista kuvastoa.

Suomalaisen ja saksalaisen kansallisromanttisten metsäsuhteiden välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja voidaan havainnollistaa esimerkiksi seuraavin lainauksin:

Topelius: ”Luonnon pitää pysyä erämaana, koska se sanoo mitä olemme ja mitä meidän tulee olla. ”

Riehl: ”Meidän täytyy vaalia metsiämme, ei vain talojen lämmityksen vuoksi, vaan myös siksi, että Saksa säilyisi Saksana. ”