Luento solujen järjestäytymisestä kudoksiksi

Toiseksi viimeisen asiantuntijaluennon (20.2.2013) meille piti jo ennestään tuttu professori Veli-Pekka Lehto Helsingin yliopiston patologian osastolta. Tällä kertaa aiheena oli solujen järjestäytyminen kudoksiksi. Luennolla tuli esille paljon uusia termejä ja uutta tietoa, sillä lukiossa aihetta ei käsitelty kovinkaan syvällisesti.

Luennon alkupuolella käytiin läpi gartrulaatiota eli kolmen alkiokerroksen muodostumista. Näitä kerroksia ovat endodermi, mesodermi ja ektodermi. Endodermi on kerroksista sisäisin ja siitä muodostuvat hengitysteiden ja ruoansulatuksen epiteeli ja niihin liittyvät rauhaset, kuten maksa ja haima. Keskimmäinen kerros on mesodermi ja siitä muodostuu suurin osa elimistä, kuten veri ja verenkiertoelimet, sukupuolielimet, lihaksisto ja luusto, sekä virtsatiet ja luuydin. Uloin kerroksista on ektodermi, ja siitä muodostuvat iho ja silmän verkkokalvo sekä yllättäen keskushermosto. Kerroksien ja niistä muodostuvien elimien välillä oleva yhtäläisyys on osittain järkeenkäypää, mutta toisinaan myös yllättävää. Veli-Pekka Lehto painotti gastrulaation tärkeyttä myös siteeraten kalvoissaan Lewis Wolpertia: ”It is not birth, marriage, or death, but gastrulation, which is truly the most important time in your life.”Oikeastaan omituista, että näin tärkeää tapahtumaa ei ikinä esitelty lukiossa.

Uuseja termejä oli muun muoassa parenkyymi ja mesenkyymi. Parenkyymillä tarkoitetaan elimen sidekudoksellista osaa eli väliainetta, verisuonia ja hermoja. Mesenkyymi on sen sijaan elimen toiminnalliset osat ”business” osat, kuten Lehto nimitti.

Epiteelityyppejä käytiin paljon läpi. Kudostyypit olivat osittain tuttuja, mutta esimerkiksi epiteelisolujen väliset liitokset olivat melko uusia asioita kuten myös rauhasepiteelin luokittelu. Oikeastaan uutta asiaa tuli niin paljon, että sitä oli hieman hankala sisäistää. Mutta ainakin tuli selkeä käsitys siitä, että kaikki kehon osat voidaan luokitella joko toiminnan, sijainnin tai ulkonäön perusteella, vaikka miten pieniin osiin.

Viimeisenä asiana luennolla käytiiin läpi kantasoluja, mikä oli erittäin kiinnostavaa. Kantasolujen luokittelussa uusi termi oli pronitori, jolla tarkoitetaan solua, joka voi tuottaa tietyn määrän soluja sekä vain rajallisen määrän solutyyppejä, esimerkiksi hermosolu. Oli jännittävää kuulla, että pluripotentteja eli soluja, joista voi muodostua mitä tahansa eliön soluja, mutta ei enää istukkaa tai sikiökalvon kudoksia, mihin pystyvät totipotentit, on pystytty valmistamaan viemällä erilaistuneeseen somaattiseen soluun geeni, joilla on tietty merkitys, ”stemness” -ominaisuuden ylläpidossa. Tällaisesta onnistumisesta on varmasti paljon hyötyä tulevaisuudessa.