Luento 22.11.2012

Helsingin yliopiston biotieteiden laitokselta vierailemassa ollut luennoitsija dosentti Reijo Käkelä veti viidennen asiantuntijaluennon lipideistä, eli rasvahapoista ja niiden johdannaisista. Erityisesti luennolla keskityttiin lipidien luokitteluun, rakenteisiin ja tehtäviin solussa. Itselläni lukion kursseista, joissa näitä on käsitelty, on jo sen verran aikaa, että luennon aihe tuntui aluksi jopa hieman haastavalta. Onneksi luennon edetessä muisti alkoi kuitenkin pelata ja yksittäiset tiedonmuruset yhdistyivät mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Samalla sain myös huomattavan määrän uutta tietoa.

Alkupuoliskolla käytiin läpi lipidien rakenteellisia ominaisuuksia sekä lipidien luokittelua ja nimeämistä. Erityisesti mielenkiintoa herätti näin arkipäivän käytännön kannalta rasvahappojen nimeäminen omega-nimeämisjärjestelmällä. Samasta syystä myös kolesterolin vaikutukset lipidikalvoihin olivat mielenkiintoista kuultavaa.

Luennon ehkäpä tärkeintä antia oli kuitenkin lipidien kyky muodostaa kaksoiskalvorakenteita ja näiden kalvorakenteiden merkitys soluissa. Allekirjoittaneelle täysin uutena asiana tuli lipidimolekyylien jatkuva liike kalvossa sekä sivuttaissuunnassa, että flip-flop-ominaisuuden kautta myös kaksoiskalvon puolelta toiselle. Lipidien tärkeydestä solun kalvorakenteista huolimatta luennolla muistutettiin, etteivät kalvojen muodostamainen ole suinkaan lipidien ainoa tehtävä soluissa, sillä ne myös mm. muodostavat elimistön tärkeimmän energiavaraston.

Lopuksi käsiteltiin teoreettisia malleja solussa olevien kalvojen olemuksesta. Selväksi tuli erityisesti se, ettei tietomme kalvorakenteista ole kuitenkaan ”valmista”, vaan eri teorioita niiden syvimmästä olemuksesta kehitetään edelleen, sillä myös nykyisiin malleihin liittyy ongelmia. Iloisena yllätyksenä kuitenkin tuli, että näitä teorioita on kehittämässä myös suomalaisia.

Luennon viihteellisimmästä osuudesta vastasi yleisöstä tullut kysymys siitä, onko asiantuntijan mielestä voi vai margariini terveellisempää. Tästä Käkelä sai aikaan varsin viihdyttävän pohdinnan.