Lähti kuin Kauppis Töölöstä

Kauppakorkeakoulun opiskelijoita 50-luvulta Kuva: 
Kauppakorkeakoulun kuva-arkisto

Aallossa moni on viipynyt pitkään mukavuusvyöhykkeensä ulkopuolella. Myllerrys, jolla uutta yliopistoa luodaan, väistämättä rikkoo turvallisia rutiineja.

Muutoksia inhotaan. Kuka nyt epämukavuusalueelleen haluaisi? Muutoksen puolestapuhujat löytyvät niistä, joita asia ei pahemmin kosketa.

Ylevistä tavoitteista on helppo olla yhtä mieltä. Keinoihin päästyä alkaa itku ja hammasten kiristys. Tekniikan kandiohjelmien uudistusta läheltä seuraavana näen, miten muutos sinänsä väikkyy osalle ihmisistä suurena uhkana. Puhu siinä sitten mahdollisuuksista.

Yritänpä kuitenkin.

Puolet jutun otsikosta on pikapuolin totta. Kauppiksen kandiopiskelijat aloittavat opintonsa Ota-Onnelassa. Aallon taideteollinen osa siirtyy letkeästä kaupunkiympäristöstä pääkampukselle. Onko vastassa muuta kuin ikäviä insinöörejä ja epämääräisiä liituraitajengejä? Arkkitehtejakaan en kadehdi. Heitä jojotetaan Arabianrannan ja Otaniemen välillä.

Onko järkeä, että ihmiset revitään irti samanmielisistä verkostoistaan? Mitä uutta tuskasta voi syntyä?

Tuoretta näkökulmaa haettaessa voi esimerkiksi kysyä, mitä yhteistä on huimapäisellä mäkihyppääjällä, kylmähermoisella sotilaalla, pelottomalla formulakuljettajalla ja rakettina ampaisseen IT-yrityksen perustajalla? Olisiko parinkympin ikä? Ikä, jolloin on halua ja kykyä ja kaikki tuntuu mahdolliselta. Ikä, jolloin riskit kyllä tiedostetaan mutta ei uskota niiden laukeavan omalla kohdalla.

Aalto-yliopisto on sitoutunut muuttamaan maailmaa. Minä ajattelen, että muutoksen ajureita ovat juuri nämä parikymppiset ihmiset. He tarvitsevat monimuotoisen yliopistoyhteisön, jossa erilaiset taustat ja kyvykkyydet kohtaavat ja vetovoimaisen kampuksen, jonne matkustamiseen päivittäin on hyvä syy.

Aallon opiskelijayrittäjät ovat jo näyttäneet kaapille uuden paikan. Nämä veitikat tuskin ovat kuulleet vanhasta viisaudesta, jonka mukaan tie yrittäjäksi käy palkkatyön kautta. Ainakaan he eivät ole kuunnelleet tai ovat peräti tukkineet korvansa moisilta opeilta. Onneksi.

Opiskelijayrittäjyyden nousua seurannee muutakin mukavaa, millä parikymppiset parantavat maailmaa uusin keinoin. Miten, sitä kukaan ei tiedä. Nuorilla on tapana yllättää.

Koetetaan me muut kärvistellä epämukavuusalueella, jotta uusi aika pääsisi kunnolla esiin.

Mauri Airila