Kvartaalikatsaus I/2011

Nyt kun maaliskuu on ohi, lienee hyvä aika ottaa katsaus alkuvuoden kiltatoimintaan ja selventää, mitä ihmettä kiltatoimijat ovat enemmän ja vähemmän kulisseissa touhuilleet. Huomautan, että tämä on puheenjohtajan kirjoittama katsaus, ja vaikka olenkin hyvin perillä killan toiminnasta, tapahtuu asioita minultakin kulisseissa, eikä ihan kaikkea ole muutenkaan tarkoituksenmukaista nyt kertoa läpi. Olen nostanut esille asioita, joissa on tapahtunut jotakin konkreettista. Muut asiat eivät ole vähemmän tärkeitä, mutta esim. rutiinityöstä ei ole mielekkäintä kirjoittaa, vaikka se tehtäisiinkin hyvin. Kiitoksen ansaitsevat kaikki killan eteen töitä tehneet!

Yleistä

Kiltaa on viety ketterämpään suuntaan tekemällä killan budjettirakenteesta joustavampi. Samalla kiltatoimijoille on annettu enemmän vastuuta ja vapautta toteuttaa ideoitaan. Konkreettisina esimerkkeinä phuksitoimikunta ja huvitoimikunta, joilta siirrettiin tapahtumakohtaista budjetointia könttäbudjetoinnin suuntaan. Kulttuuritoimikunnalle puolestaan luotiin oma tili, jolle sijoitetaan toimikunnan budjetin verran rahaa toimikunnan käytettäväksi. Toimarit ovat itsenäisesti järjestäneet muutamia tapahtumia: kulttuuritoimikunta on järjestänyt leffailtoja ja yrityssuhdetoimikunta yrittäjyystapahtuman. Juurikin näin! Kuten Reaktorin esittelijä UraTiKAS:ssa mainitsi, on esimiehen (hallituksen) tehtävä poistaa esteet alaisten (toimarien) työskentelyltä. Toivoisin, että kilta jatkaa hyvää kehitystään suuntaan, jossa kiltalaiset yhä itsenäisemmin järjestäisivät toimintaa. Hallitus jakaa resursseja parhaaksi katsomallaan tavalla.

Perustinpa killalle tämän blogin. Ja koska brändäys herätti vuoden alussa keskustelua, kirjoittelin aiheesta blogipostauksen. Heittäkäähän kommentteja! Blogi hakee vielä muotoaan ja linjauksia: kuka kirjoittaa ja millaisista asioista. Viekö blogi hyviä kirjoituksia GT:ltä, vai voisiko blogikirjoituksia julkaista myös GT:ssä? Käyhän lukemassa blogin aloituspostaus ja heitä sinne kommentteja!

Hallinto ja talous

Puheenjohtaja on tehnyt esityslistat hallituksen kokouksiin ajallaan ja yleensä myös lähettänyt kokouskutsut toimareille ajallaan. Sihteeri on puolestaan tehnyt ja puhtaaksi kirjoittanut pöytäkirjat tarkistusten jälkeen kohtuullisessa ajassa sekä tehnyt aivan uskomattoman hienoja lyhennelmiä hallituksen kokouksista.

Killan talous on kunnossa, vaikka rrrrRankalta tuli jälleen yllätyskustannuksia. Kulttuuritoimikunnalle perustettiin oma tili, jonne hienosäätäjä Aino Torttilalle annettiin tilinkäyttöoikeus sekä verkkopankkitunnukset, jotta kulttuuritoimikunta voisi toimia itsenäisemmin.

Kuluneen vuoden (1.1.-23.3.) toteuma.

Opintoasiat

Opintotoimikunta tekee tärkeää työtä, jotta AS-opinnot olisivat mielekkäämpiä ja valmistuminen ajallaan mahdollista. Opintotoimikunta on seurannut ja ollut mukana TEE:ssä eli opetuksen ulkopuolisessa arvioinnissa. Arviointi jatkuu yhä. Opintotoimikunta seuraa kandiuudistuksen etenemistä ja pyrkii vaikuttamaan siihen, ettei uudistuksessa tehdä tyhmyyksiä. Opintotoimikunta on ollut mukana vaikuttamassa siihen, että ensi syksynä AS:n kurssit muuttuvat seuraavanlaisesti: XML, KTA ja Automaatiojärjestelmät poistuvat ja tilalle tulee kaksi 5op automaatiokurssia, jotka sisältävät edesmenneiden kurssien aASeille tarpeelliset asiat järkevämpänä kokonaisuutena. Lisäksi kaksi DI-vaiheen kurssia uudistuu.

Opintotoimikunnan lonkerot sähkötekniikan akateemisessa komiteassa pyrkivät vaikuttamaan siihen, että kesällä voimaan astuvassa tutkintosäännössä on opiskelijoille mahdollisimman paljon joustavuutta ja vapautta. Moduulit ovat edelleen jäämässä, kun niistä ei tällä varoituajalla eroonkaan pääse. Moduuleihin on kuitenkin tulossa joustovaraa 10% eli esim. A1-moduuli saa olla 18-22op. Opintotoimikunta pyrkii myös yhdistämään P- ja O-moduulit yhdeksi n. 90-110op P-moduuliksi, jotta joustoa olisi mahdollisimman paljon. Kandi on edelleen 10op ja vapaavalinnaisia niin paljon että 180op täyttyy.

Säätö

Kilta on yhä enemmän panostanut kaikenlaiseen säätöön. Säätökerho on aktivoitunut vakiosäätöaikojen muodossa, ja yhteistyötä SIK:n Elektroniikkapajan sekä KIK:n Konepajan ja yliopiston suuntaan on rakennettu. Säätökerho on kehittämässä mikrokontrollerien opiskelupaketteja yhdessä AS-laitoksen kanssa. Mikrokontrolleripakettien tarkoituksena on toimia välineenä mikrokontrollerien itseopiskelulle sekä opiskelijoiden omille projekteille. Myöhemmin niiden ympärille rakennetaan n. 2op AS-kurssi. Legorobokisa on työn alla yhdessä Aalto-ELECin ja SIK:n Elepajan kanssa. ASkissa on lisäksi näkynyt yksittäisiä projekteja liukuhihnaroboteista sähköisiin piikkilistoihin. Mahtavaa, että killistit ovat aktivoituneet rakentelemaan kaikenlaista kehittäen samalla ammatillista osaamistaa!

Muuta enemmän ja vähemmän tärkeää

Killan tiedotuksen siirtäminen viikkotiedotepainotteiseksi on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Viikkotiedotteen käytettävyyttä on kehitetty, jotta killistit löytäisivät itseään kiinnostavan sisällön helposti. Tiedottaja ottaa kehitysideoita mielellään vastaan.

ASkin remontin suunnittelu ja varainhankinta on laitettu käyntiin. Eiköhän kesällä saada ASki remontoitua!

Üllatüksia on kuulemma tiedossa ja poikaa tulossa. Elämä hymyilee ja ilmat lämpenevät! Ihanaa Wapun odotusta!


Wapusta sekaisin -puhis
Juho Salmi