Kuudes luento: muisti, toiminnanohjaus ja emootiot

Tällä luennolla aiheita tunnuttiin käytävän läpin nimenomaan erilaisten testien ja vaurioiden tunnistamisen kautta. Kiinnostavia huomioita oli mm. amygdalan leesioiden aiheuttama kyvyttömyys oppia tunnistamaan neutraalin ärsykkeen ja kipuärsykkeen yhteyttä – selvästi ihmisen (tai muun eläimen) selviytymisen kannalta olennainen taito.

Hyvä nosto luennolla oli myös neurologisten testien ongelmat laboratorio-olosuhteissa – ärsykkeet eivät välttämättä asetu kontekstiin. Ostoskeskustehtävä oli esimerkki, millä testejä voidaan viedä enemmän todellisuuden suuntaan: mikäli potilaalla on leesio otsalohkossa, niin annetun tehtävälistan toteuttaminen saattaa olla mahdotonta.

Jännä ilmiö oli myös perseveraation ilmentyminen Wisconsinin korttilajittelutehtävässä: potilas, jolla on vaurio etuotsalohkossa, voi oppia ensimmäisen lajittelukriteerin, mutta ei tajua kriteerin vaihtumista kesken tehtävän. Tästä jäi mietityttämään se, että miksi potilas sitten oppii sen ensimmäisen lajittelukriteerin? Oppisiko potilas uuden lajittelukriteerin, mikäli tehtävä aloitettaisiin alusta?

Kemistin näkökulmasta oli taas mukava kuulla yhden lääkeaineryhmän, eli bentsodiatsepiinien toimintaperiaate (hermosolujen toiminnan inhibointi hyperpolarisaation kautta –> käyttäytymisen hillintä).

Perusemootiot olivat ennestään tuttuja, mutta sen sijaan niihin liittyvät valenssi ja vireystila tässä yhteydessä olivat meille uusia huomioita. Mielenkiintoista tässä yhteydessä oli, että kuvat eivät pysty herättämään aidonkaltaisia vireystiloja/emootion intensiteettejä, mutta sen sijaan elokuvat toimivat tässä suhteessa hyvin. Vaikuttaisiko tässä ääni? Monesti pelkän tarinan kuuleminen ilman kuvaa saattaa aiheuttaa surun tunnetta paljon enemmän kuin kuvan näkeminen.