Kurssin lopuksi

Nykymaisema-arkkitehtuurin kurssi täytti odotukseni: ennen kurssia ohuehko käsitykseni maisema-arkkitehtuurin kentästä ja keinoista laajeni huomattavasti. Maisema-arkkitehtuurin kohteet laajenivat käsittämään virkistyksen paikkojen lisäksi ulkotilat ylipäätään: edellä mainittujen lisäksi mm. infrarakennelmat, hylätyt teollisuusalueet pilaantuneine maineen, natsien tuhojen muistomerkit ja ympäristötaiteen. Kenttä on kutkuttavan laaja ja rajat taiteisiin, luonnontieteisiin, insinööritieteisiin ja arkkitehtuuriin kiehtovan häilyvät.

Toinen kurssin suurista anneista oli oppia näkemään tyylihistorian vaikutukset maisema-arkkitehtuurissa ja peilaamaan niitä samanaikaisiin arkkitehtuurin ilmiöihin. Pensaat ja puut eivät ole enää vain pensaita ja puita, vaan avaavat ikkunan aikansa näkemykseen paremmasta maailmasta.

Muistelen kurssin ensimmäistä tuntitehtävää, jossa maisema-arkkitehtuurin näkeminen pihapiirin kompositiossa tuotti minulle vaikeuksia: Katse kohdistui väkisinkin rakennuksiin. Nyt huomaan kadulla kulkiessa katseen hakeutuvan myös puiden lehvästöjen rakenteisiin, katukiveyksiin ja ulkoalueiden tilasarjoihin. Maisema-arkkitehtuurisilmälasit ovat muotoutumassa.