Kokemuksia kurssipalautteesta KTH:sta

Parin viikon takaisin CDIO-workshopin jäljiltä otin yhteyttä Kristina Edströmiin, joka piti inspiroivan puheen Aallon opettajille. Kurssipalaute tai sen käsittely ei kuulu CDIO-konseptiin kiinteästi, mutta sattuu kuulumaan Kristinan työkenttään. Hän lähetti minulle yhden lehtiartikkelinsa ja luvun painossa olevasta kirjasta.

Kurssipalautteen osalta on ollut huomattavissa yhteiskunnallinen muutos. Ohjeita, sääntöjä ja lakeja on purettu, ja enemmän vastuuta annettu toimijoille kuten yliopistolle. Samalla – etenkin tietotekniikan vauhdittamana – on tullut (ikävän pakottava) tarve arvioida työtä. Tämä on lisännyt kaikenlaisten kyselyjen määrää. Emmekä me osaa enää kyseenalaistaa tätä vaan se on sisällä kulttuurissamme.

Kristina kysyy myös tutun kysymyksen “so what”: mitä me kaikilla keräämällämme datalla teemme. Hän lainaa (Handal 1996) mainiota kaaviota, jossa verrataan kvantitatiivista “ränkkäävää” ja kvalitatiivista eteenpäin-katsovaa palautekyselyä. Kysymyksen muotoilut ovat: “Labraharjoituksen ohjekirjanen tuki oppimistani” viisiportaisella vastausasteikolla ja toisaalta “Jaa mielipiteesi labraharjoituksen kirjasta, etenkin miten sitä voisi parantaa”. Taulukossa esiteltiin saadut tulokset, mitä tuloksista voitiin analysoida ja tehdä toimenpiteitä, sekä arviointiin kyselyn mielekkyyttä. Kuten arvata saattaa, numeroaineiston perusteella emme osaa tehdä mitään muuta kuin kenties nostaa hätälippu (valvonta), kun taas jälkimmäinen tarjoaa (analysoinnin jälkeen) selviä kehitysmahdollisuuksia. Erittäin valaiseva esimerkki!

Kurssipalautteen keräämisessä ja käytössä on jännite: arvioidaanko sillä opettajaa ja opetusta (“accountability”) vai käytetäänkö sitä opiskelijan oppimiseen (“improvement”). Tässä palaudutaan samaan, josta HY:n pedagogi Laura Hirsto keskusteluissamme helmikuussa painotti: kurssipalautteen tulisi olla interventio, jolla opiskelija saadaan reflektoimaan omaa oppimistaan.

Kristina kokoaa palauteprosessien mielekkyyden siihen, että korkeakouluopetuksen tavoite on opiskelijan oppiminen eikä saada tyytyväisyyskyselyistä parhaita pisteitä (vaikkeivat nämä ole toisiaan poissulkevia). Biggsin mukaisesti (“constructive alignment”) koulutusohjelman tasolla tulisi olla koko järjestelmän olla samassa linjakkuudessa opetuksen ja oppimisen suhteen.