Kerätyn datan arvo

By: Jesse Enqvist

Joanna Saad-Sulonen esitteli luennollaan Urban Mediator -työkalun, jonka avulla tavalliset ihmiset voivat kerätä ja tuottaa paikkatietoa ja jakaa sitä muille. Työkalun avulla tavalliset ihmiset voivat ottaa osaa oman asuinalueensa kehitykseen. Kyseiset ihmiset tutkivat tiettyjä alueella vallitsevia ongelmia, keräävät tietoa asiasta ja lopuksi käyvät kerätyt tiedot läpi analyysin muodossa. Tulokset on helppo jakaa palvelun avulla muille käyttäjille ja tieto kategorisoidaan tageilla, jotka voidaan sitten helposti sijoittaa fyysisesti kartalle.

Mielestäni tämä on erittäin nerokas idea, koska tällä tavoin ihmiset pääsevät itse tekemällä vaikuttamaan oman alueensa asioihin. Kun tietoa on kerätty tarpeeksi ja tarpeeksi monet ihmiset ovat todenneet tiedon pohjalta tehdyt analyysit valideiksi, niin tulokset voidaan helposti esitellä suunnittelijoille. Parasta tällaisessa lähestymistavassa on mielestäni se, että se kannustaa ihmisiä lähtemään liikkeelle ja osallistaa ihmisiä keräämään dataa. Motivaattorina toimii oman tekemisen lisäksi mahdollisuus vaikuttaa oman alueen viihtyvyyteen ja kehittää sitä eteenpäin.

Myös Juhani Karanka puhui osaltaan tämän asian puolesta kertoessaan slow-flow ajattelusta. Siinä on erittäin tärkeää luoda oikea henki ihmisten keskuudessa, jolloin ajattelun pohjana toimiva “tehdään vähemmän paremmin” -ajattelun ydin toteutuu. Ihmisten kanssa pitää olla enemmän tekemisissä nyt ja tulevaisuudessa, koska he ovat juuri niitä kavereita, jotka suunnitelluilla alueilla tulevat elämänsä tai osan elämästään viettämään. Karanka on kuitenkin myös sitä mieltä, että arkkitehtien tulisi myös osata ottaa tarvittaessa etäisyyttä ihmisistä. Oikean balanssin löytäminen tässä suhteessa voi monesti olla haasteellista.

Yksi mielenkiintoisimmista pointeista Juhanin puheenvuorossa oli ajatus lasten leikistä, jota hän vertasi aikuisten luovuuteen. Leikillä ei ole koskaan nähtävissä selkeitä tavoitteita, vaan se tavallaan vain tapahtuu ja loppuu kun “leikki on valmis”. Sen sijaan aikuisten luovuudella on aina jokin tavoite, joka monesti on jollain tapaa hyödyn tuottaminen ihmisille. Hän puhui myös ihmisten erilaisista lahjakkuuksista ja siitä, että vaikka niitä on tusinoittain niin niitä pitäisi pystyä hyödyntämään ja huomioimaan suunnittelussa. Lisäksi Karanka puhui ihmisten handicapeista, eli heikkouksista. Hän kuitenkin käänsi tämän ajattelun päälaelleen toteamalla, että monesti ihmisten handicapit ovatkin juuri heidän vahvuuksiaan. Tämä tekee handicappien tunnistamisesta eri tilanteissa todella tärkeää.

Tiina Merikosken puheenvuorokin linkittyy osaltaan tähän ihmisten osallistamiseen ja mukaan ottamiseen yhdyskuntasuunnittelussa. Hän mainitsi pointteja kuten, että tulevaisuus ratkaistaan kaupungeissa, luonnon merkitys ihmiselle ja hyvinvoinnille pitää ottaa huomioon ja pitää pyrkiä kehittämään ekologisia vaihtoehtoja. Lisäksi hän korosti, että nykyisin eletään jatkuvassa muutoksessa, jossa kaikki ympäristöt, arvomaailmat ja käsitykset muuttuvat ja vaihtelevat jatkuvasti. Muutokseen liittyy aina paljon epävarmuutta ja monia yllätystilanteita, joihin ei monesti ole ollut edes mahdollisuutta varautua. Merikoski kysyikin, että miten muutoksessa pitäisi suunnitella ja ottaa vastaan nämä yllätystilanteet ja miten niihin voitaisiin reagoida mahdollisimman hyvin. Yhdyskuntasuunnittelua tehdään kuitenkin pääosin olemassa olevien teknologioiden ja säännösten avulla.

Mielestäni ratkaisuna muutoksessa suunnitteluun ja muutoksiin liittyviin yllätyksiin voitaisiin ottaa ihmislähtöinen ratkaisumalli. Varsinkin arvomaailmat ja erilaiset käsitykset nykytilanteesta linkittyvät todella vahvasti eri alueilla asuviin ihmisiin. Jos eri alueiden ihmisiä otettaisiin enemmän ja eri tavoilla mukaan erilaisiin suunnitteluprosesseihin, niin myös erilaisia näkökulmia saataisiin varmasti enemmän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmisiä pitäisi suoranaisesti osallistaa itse suunnitteluryhmiin, vaan että tietoa kerättäisiin aikaisempaa enemmän myös ruohonjuuritasolta. Puheenvuorojen jälkeisissä keskusteluissakin ihmeteltiin, että mistä ihmislähtöisiä ja spontaaneita asioita ja tapahtumia on yhtäkkiä alkanut ilmestyä ja syntyä. Suurin tekijä tässä muutoksessa on varmasti sosiaalinen media ja sen tarjoamat työkalut monikanavaiseen ja monesti myös reaaliaikaiseen viestintään. Näkisinkin, että juuri Urban Mediator -tyyppiset työkalut pitäisi tuoda esimerkiksi sosiaalisen median avulla suuremman ihmismassan tietoisuuteen, jolloin ihmislähtöistä suunnittelua ja suunnitteluun osallistumista tapahtuisi todennäköisesti huomattavasti enemmän. Toisaalta liika datakin voi olla toisinaan haitallista, jos sitä ei pystytä tarpeeksi tehokkaasti ja kattavasti käymään läpi. Oma näkemykseni on kuitenkin se, että ihmisiltä kerättävä data on erittäin arvokasta ja sitä tulisi kerätä kaikissa tilanteissa mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman laajasti ja runsaasti.