Kenen tila?

Kenen tila?

Lukiessani Inkan postausta Baanan kohusta tulin miettineeksi julkisen tilan käyttöön liittyviä sääntöjä. Ihmettelin päätöstä joka tehtiin ilmeisesti muutaman unettoman asukkaan johdosta.

Helsinki veistoksella skeittaaminen tehtiin mahdottomaksi asukkaista häirinneen melun takia. Ärsyttikö skeittaajat muita tuhansia päivittäin Baanaa  käyttäviä kaupunkilaisia? Kuinka montaa henkilöä jokin saa häiritä että siihen puututaan?

Skeitattavuuden ansiosta Baanasta tulikin odotettua suositumpi paikka. Se veti ihmisiä puoleensa vuorokauden ajasta riippumatta. Onhan se muutos asukkaille jotka olivat tottuneet Baanaa edeltävään hiljaiseen aikaan. Mutta toisaalta julkisia tiloja suunnitellaan käytettäväksi. Mielestäni tulisi mieluummin puuttua kasvatukseen tilan muokkaamisen sijaan. Nuoria voidaan opettaa kunnioittamaan asukkaita iltaisin olemalla hiljempaa. Eihän se häiritsevä melu skeittauksesta tullut vaan ihmisistä.

Julkista tilaa suunniteltaessa joutuu miettimään ratkaisuja tarkasti. Lopputulos tulisi mieluiten miellyttää koko kaupungin väkeä ja jopa kaupungissa vierailevia ihmisiä. Pitää olla turvallista, kaunista, mielenkiintoista, käytännöllistä… Kustannustehokkuutta, kestävyyttä ja ekologisuutta unohtamatta. Tilan tulee myös olla monipuolinen ja muuntautuva. Parhaimmassa tapauksessa se innostaa kaupunkilaisia käyttämään tilaa omalla tavallaan. Mutta se ei kuitenkaan saa yllyttää vääränlaiseen käytökseen. Mikä määrittelee rajan oikean ja väärän julkisen ulkotilan käytön välillä?

Baanan tapauksessa ruiskubetonoiduille seinille maalaaminen olisi kaupungin mielestä väärää käyttöä, sillä se on lainvastaista. Suunnittelija puolestaan toivoo salaa siitä tulevan graffitiseinä. Töhräykset aiheuttavat ärsytystä moniin mutta jos seinälle ilmestyykin tunnetun maalaajan mestariteos se saattaakin olla aikaisemmin graffitikulttuuria vastustaneellekin positiivinen yllätys. Eli väärinkäytön tulos voi olla positiivinen.

Nummelan pullakahvilaan ihmiset eivät saavu paikan viihtyisyyden takia. Paikan vetonaulana lienee muut ihmiset ja hyvä ilmapiiri. Kahvila tai paikka saattaa siis olla viihtyisä vaikkei se arkkitehtonisesti ihastuta. Joskus tällaiset arkkitehtonisesti epäonnistuneet tilat ovat välttämättömiä, sillä niissäkin on oma viehätyksensä. Tulin ajatelleeksi alueita jotka ovat vielä kehnommin suunniteltuja; joutomaat. Kesällä Suvilahdessa järjesteyn  EASA Wastelands (European Architecture Students Assembly) tapahtumassa käsiteltiin joutomaita monesta eri näkökulmasta. Millaisia käyttömahdollisuuksia suunnittelemattomilla tyhjillä alueilla on? mikä on niiden tulevaisuus? Näin totesi yksi tapahtumaan osallistunut englantilainen arkkitehtiopiskelija:
-Tämä on kuin vapauden saareke normeja täynnä olevassa kaupungissa, paikka ajatella ja unelmoida ilman tilaan sisältyviä lukemattomia referenssejä. Kaupungit, niiden asukkaat ja me arkkitehdit tarvitsemme tällaisia paikkoja, joissa on tilaa yllätyksille – kokea ja ajatella jotain uusiksi.

Suunnittelematon tila saattaa vihastuttaa, joka puolestaan toimii  virikkeenä luovuudelle. Epäonnistuneeseen tai tyhjään tilaan voidaan aina tuoda jotakin uutta eikä koskaan mennä niin pieleen kuin suunnitellussa tilassa. Keskeneräisessä tilassa saa skeitata, melua ja maalaa ja se on vaan jees. Ehkä tällaisia ”ei kenenkään”  ja ”kaikkien maata” tulisi säilyttää myös ydinkaupungissa. Tila on muokattavissa ja käyttösäännöt ovat löyhemmät. Keskeneräisyys/tyhjyys ruokkii luovuutta kaiken suunnitellut keskellä.