Katson kaupunkimaisemaa

Jäin miettimään Neues Museumin sisätiloja maisemana, maisema-arkkitehdin työkentän laajentumista koskemaan koko kaupungin suunnittelua maisemana ja kaupungin olemusta muunakin kuin rakennusten kudelmana…

Maisema on kaikki, mitä näemme, eikös niin. Kaupunkimaisemallisia elementtejä ovat siis esimerkiksi liikennemerkit, lumikasat, loskalammikot ja bussipysäkillä seisovat ihmisryppäät. Maisemaa ovat myös rakennusten sisätilojen sisustus ja valaistus, jotka talvipimeällä ulottuvat osaksi katumaisemaa, heikossa katuvalaistuksessa jopa maisemallisina kiintopisteinä ja ainoina mittakaavaa antavina elementteinä. Toisaalta puiston vihreä tulee kesällä osaksi sisätilan sisustusta. Rakennusten ja ulkotilojen, arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin rajat ovat keinotekoiset ja osin kyse on opitusta näkökulmasta. Linssejä vaihtamalla maailma näyttäytyy toisenlaisena.

Kuinka paljon se, mihin kohdistamme katseemme, vaikuttaa siihen, mitä huomaamme, mitä pidämme tärkeänä ja millaisia suunnitelmia laadimme. Tämä koskee paitsi arkkitehdin ja maisema-arkkitehdin silmälasien eroavaisuuksia, myös molempien ammattikuntien havainnointitapojen yhtäläisyyksiä. Kuinka vääristynyt kuvamme todellisuudesta on, jos lumikasat eivät ole osa maisemaa, eivätkä purkkaläntit osa katukiveystä, jos pidämme talviaikaa poikkeustilana ja suunnittelemme kesäisiä miljöitä. Onko ihme, jos käyttäjän todellisuus ja arkkitehtien tai maisema-arkkitehtien suunnitelmat eivät kohtaa.