käsiteviidakossa

Tänään kurssin luennolla nostettiin esille käsitteiden oikea käyttö maisema-arkkitehtuurista keskusteltaessa ja kirjoittaessa, jota olen itsekin miettinyt aiemmin. Jo ensimmäisenä opiskeluvuonna kuulin usein heitettävän ilmoille sanoja kuten megaliittinen, solidi, monoliittinen, elementti, perinteinen yms. En ymmärtänyt sanojen merkitystä lauseissa, mutten kehdannut kysyäkään, kun sanat tuntuivat olevan niin sujuva osa ilmaisua, että ne olisi tietysti kaikkien pitänyt ymmärtää. Kuinkahan usein puhuja tai kirjoittajakaan tietää täsmälleen sanan varsinaista merkitystä tai sitäkään, mitä sillä itse haluaa tarkoittaa?

Keväällä yhdellä luennolla tuli puheeksi käsitteiden käyttö ja sen vaikeus. Todettiin, että toisaalta ammatillisten käsitteiden käyttö sulkee suuren ihmisjoukon ymmärryksen ulkopuolelle, mutta toisaalta joskus vain vaikeaselitteinen (tai ei ainakaan yksiselitteinen) käsite on ainoa tapa kuvata taiteellista ilmaisua. Mielestäni jälkimmäinen ei pidä paikkaansa. Jos käsite, esimerkkinä orgaaninen, kuvaa jotakin olemassaolevaa teosta, voidaan teoksesta eritellä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä orgaanisen. Tällöin sana “orgaaninen” voidaan kiertää käyttäen apuna näitä ominaisuuksia, ja on olemassa toinen tapa ilmaista asia.

Mitä varten näin väljiä käsitteitä käytetään, jos ne todella ovat väljiä? Todennäköisesti käsitteillä on olemassa tarkka määritelmä (tai useita sellaisia riippuen kuulijakunnasta) ja näin ollen rajattu käyttöyhteys, mutta se vain jää hämäräksi arkisessa kielenkäytössä. Puhujan, kirjoittajan ja viestin vastaanottajan käsitteentuntemusta on tietenkin mahdotonta arvioida, mikä jättää usein harmaan alueen keskustelijoiden väliseen ymmärrykseen. Tämän takia ei mielestäni pitäisi viljellä hankalia, moniselitteisiä käsitteitä ainakaan täsmentämättä, minkä takia kuvattu asia on vaikkapa perinteinen tai moderni. Suomen kieli on rikas ja vilisee kuvaavia ilmauksia moniin tilanteisiin, eikö sitä voi hyödyntää ilmaisussa? Ehkä käsitteilläkin on paikkansa kollegoiden välisessä keskustelussa, mutta jos suunnitelmaa ei pysty maallikolle selittämään käyttämättä valtavia käsitteitä, pitäisi mielestäni palata työn ääreen ja miettiä uudelleen, mikä suunnitelmassa on olennaista.