Kannusta Vetoa ja Voimaa Mellunkylään Demokratiapilotiksi!

Aatteiden Teltta KontuFestari
Lapset ottamassa ensi kosketusta demokratiaan Aatteiden Teltassa KontuFestareilla kuntavaalien alla elokuussa 2012. Tässä vaiheessa ajankohtaisimmaksi aiheeksi nousi ilmapallon väri.

Demokratiapilotti on Helsingin kaupungin alueellisen osallistumisen kokeilu, jossa etsitään uusia toimintamalleja kaupunkilaisten osallistumisen ja alueellisen vaikuttamisen lisäämiseksi.

Myös Vetoa ja Voimaa Mellunkylään laittoi oman Demokratiapilottihakemuksensa, jonka tavoitteena on laajentaa ja vahvistaa saada alueen aktiivista yhteistoimintaa, mm. saada aiemmin toiminnan ulkopuolelle jääneitä tahoja mukaan kuten nuoria ja vieraskielisiä asukkaita, kiirehtiä Kontulan ja Mellunmäen asemanseutujen kaavoitusta ja siten valmistautua Metropolia-kampuksen tuloon Myllypuroon, vauhdittaa ”lähiö – kantakaupunki” yhteistyötä Töölö-liikkeen kanssa, sekä kehittää viestintää ja parantaa tiedonkulkua asukkaiden ja hallinnon välillä molempiin suuntiin.

Samalla Mellunkylä voisi olla entistä vireämpi toiminta-alusta myös Lähiö 2072 -hankkeelle ja tarjota koko Suomelle entistä paremman esimerkin lähiön kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Tue Mellunkylän pitkäjänteistä kehitystyötä ja käy kannustamassa hakemusta 39 hakijan joukosta kärkisijalle klikkaamalla peukkua heti Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -otsikon alla!