Kahdeksas luento: Unesta, herätevasteista ja jatkuvasta toiminnasta sekä konnektiivisuudesta

Tällä luennolla perehdyttiin unten maailmaan, vaikkei käytännön harjoituksiin päästykään. Mielenkiintoinen pointti alussa oli se, että ainoa kaikissa tutkimuksissa esille tuleva syy nukkumiselle on “koska meitä nukuttaa”. Eli tämäkin asia ihmisen ja muiden eläinten elämässä on vielä aika lailla hämärän peitossa. Hauska yksityiskohta oli myös se, että delfiinit nukkuvat yksi aivopuolisko kerrallaan (vuorotellen). Huomionarvoista on myös se, että nisäkkäilläkin unen määrä vuorokaudessa vaihtelee muutamista tunneista yli 18 tuntiin.

Oppimisen parantuminen unen johdosta tuntui kovin tutulta – tämän varmasti suunnilleen jokainen opiskelija on jossain vaiheessa havainnut. Luennolla käsiteltiin myös unen hermostollista säätelyä, missä hypotalamus on suuressa roolissa: aktivoiva ja nukuttava järjestelmä kilpailevat toistensa kanssa ja voittaja vaihtuu kaksi kertaa vuorokaudessa (normaalirytmissä). Ilmeisesti juurikin tähän kilpailuun vaikuttavat sekä homeostaattinen rytmi että valoon sidottu vuorokausirytmi. Miten nämä sitten käytännössä vaikuttavat kemian tasolla aktivoivan ja nukuttavan järjestelmän kilpailun tasapainoon jäi vielä hämäräksi.

Myös aivojen jatkuvaa toimintaa käsiteltiin. Vanhemman käsityksen mukaan jatkuvaa toimintaa pidettiin lähinnä kohinana, mutta nykyään sillä ajatellaan olevan myös kognitiivista merkitystä. Luennoitsija esitti huomion, että kun kerran herätevasteen amplitudi on usein aika pieni verrattuna jatkuvaan toimintaan, olisi hassua, mikäli jatkuva toiminta olisi pelkkää kohinaa. Tämä vaikuttaa loogiselta. Mielenkiintoista oli myös, että aivojen taustatoiminnan vaihe voi vaikuttaa siihen, havaitaanko jokin ärsyke vaiko ei. Tämän aikaikkuna ei täysin jäänyt mieleen, mutta taisi kuitenkin olla aika lyhyt, tarkoittaen sitä, että esimerkiksi liikenteessä tapahtuvat puutteelliset havainnot eivät selittyisi tällä.

Konnektiivisuutta eli aivojen eri alueiden yms. yhteyksiä käsiteltiin vain pintapuolisesti, ennen kuin tutustuttiin uuteen ideaan MEG-MRI –laitteesta, missä MRI:stä on kehitetty matalakenttäversio yhdistettäväksi herkkän MEG-laitteeseen. Tämä vaikutti erittäin lupaavalta! Konnektiivisuuden osalta mielenkiintoinen tavoite on konnektomi, eli yhteyksien genomi. Toistaiseksi tämä on kuitekin aika kaukana, sillä paras mihin on pystytty on yhden 302 neuronia omaavan madon konnektomin rakentaminen. Toisaalta, genomikin on saatu selvitettyä, joten ehkäpä kymmenen vuoden kuluttua tilanne on jo aivan toinen.