Hitto vad complicated, vai onko?

Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Aalto-yliopiston kielelliset linjaukset ovat ilman muuta yksi positiivisimmista kansioista työpöydälläni. Ajatus yliopistoyhteisöstä, jossa monikielisyys ja – kulttuurisuus ovat rikkauksia, on ainakin minulle lupaus uudenlaisesta suomalaisesta yliopistosta. Yksinkertaisuudessaan linjaustemme viesti onkin loistava: yliopistolla on kolme kieltä eli englanti nostetaan kansalliskielten rinnalle, ruotsin asemaa selkeytetään ja samalla pyritään takaamaan hyvät kielipalvelut kaikilla kielillä. Toisaalta moni on lukenut linjaukset linssien läpi, joissa lukee ”lisää työtä, lisää velvollisuuksia, lisää byrokratiaa.” Hitto vad complicated, vai onko?

Vierailimme hiljattain Lauseannessa, Sveitsissä maineikkaassa École Polytechnique Fédérale de Lausannessa (EPFL). Silmiin pistävää ja korvia hivelevää oli monikielisyyden luontevuus: pääosin ranskaa, melkein kaikki myös englanniksi ja tarvittava määrä saksaksi.

Puhuttaessa sisäisestä viestinnästä ja yleisestä kommunikaatiosta, kysyin isännältämme, kuka tuottaa kaiken tiedon kahdella kielellä?

– Oikeastaan kaikki, kuului vastaus.

Mitä tapahtuu, jos jotain informaatiota ei ole saatavilla englannin kielellä, kysyin sitten.

– Riittävän moni tietoa englanniksi tarvitseva nostaa asiasta metelin, ja sitten tieto tuotetaan myös englanniksi, viestintä vastasi huolettomasti.

Kielellisiä linjauksia ei siellä ole hiottu loppuun, kuten meillä, eikä siihen ollut tarvettakaan, sillä Sveitsissä monikielinen arki on luontevaa, jopa huoletonta.

Kun tässä maassa puhutaan kielilinjauksista, puhutaan ruotsista, usein ”pakkoruotsista”. Pakon ilmapiirikö leimaa meitäkin sikäli, että vaikka Aalto-yliopiston kielelliset linjaukset on laadittu osaltaan vahvistavan yliopistomme potentiaalia nousta maailmanluokkaan, alistuneet kommentit kulminoituvat lisääntyvään työmäärään, joita monikielisyys tuo tullessaan. Voimmeko päästä sveitsiläiseen huolettomuuteen, jossa kieli on osa kaikkien työtä, jossa kielten välinen logiikka on selvä, mutta jossa kielellinen täydellisyys piileekin sen epätäydellisyydessä?

Tietenkin meidän on selvitettävä kielten välinen logiikka, englannin kielen vaatimukset, kielten opiskelu, kielen huolto, vastuu kotimaisten kielten säilyttämisestä jne. jne. eli tie sveitsiläiseen huolettomuuteen vaatii työtä. Ehkäpä sitten alamme päästä minun unelmaani kansainvälisestä Aallosta, jossa kaikki toimivat yhteisömme täysivaltaisina jäseninä omina itsenään, kulttuurinsa ja persoonansa mukaisesti, puhuivatpa sitten suomea tai eivät. Strategiamme mukaisesti uskon, että voimme saavuttaa monikielisen toimintakulttuurin, jossa kielet kulkevat rinnakkain. Hitto vad complicated, mutta det är so worth it!

Mari-Anna Suurmunne

***
Hitto vad complicated, or is it?

Aalto University’s Language Guidelines are amongst the most positive files on my desk. I love the idea of a university community where multilingualism and multiculturalism are inspirations and at least for me, it is a promise of a truly different kind of Finnish university. In all simplicity the message of the Guidelines is brilliant: the university has three languages meaning that English will be adopted as a third language equal to the national languages, the position of Swedish will be further clarified and well-functioning linguistic services will be developed. On the other hand many seem to read the Guidelines through lenses that reflect “more work, more responsibilities, more bureaucracy.” Hitto vad complicated, or is it?

We recently visited the famous École Polytechnique Fédérale de Lausanne (EPFL) in Lauseanne, Switzerland. The ease of multilingualism was music to my ears: mostly French, almost everything in English and enough in German. Speaking of internal communications, I asked our EPFL hosts “Who provides information in two languages”. “Basically everyone”, was the answer. “What happens if some crucial piece of information is not available for example in English?” I asked. ”Well, they (the English speakers) make a fuss about it and then we provide the information”, was the very carefree answer. They did not have fully polished Language Guidelines, like us, and it did not seem necessary. Multilingualism seemed natural, and while the language of external communication was well-polished and impeccable, I loved the carefree attitude towards the everyday use of the languages.

In Finland, when we speak of linguistic guidelines, we generally speak of Swedish, often of the “compulsory Swedish”. Perhaps it is this atmosphere of compulsion that has influenced the discussion over multilingualism at Aalto University. The Language Guidelines are in their part meant to enable Aalto’s potential to reach the world class, but easily we tend to focus on the work load and that what will be forced upon us. How could we reach the carefree Swiss spirit where language is a natural part of everyone’s work, where the logic between the three languages is clear, but where the system nears perfection due to the fact that imperfection is allowed?

Clearly to reach the Swiss ease we have our work cut out for us. We must clarify the position of English, the nature of language services, how we safeguard our national languages as languages of science, how we study languages, how we teach in three languages etc. But perhaps then we will start reaching the university of my dreams: a place where everyone can act as a full member of the community whether they speak Finnish or not, a place where languages can be used parallel to one another. Hitto vad complicated, mutta det är so worth it!

Mari-Anna Suurmunne