Hienovaraisesti osoittelevaa

Luennolla esittellyissä Berliinin holokaustiin liittyvissä muistomerkeissä vaikutti olevan erityisen olennaista jättää tilaa katsojan ja kokijan omalle tulkinnalle ja kokemukselle. Valmiiksi pureskeltu ja yksiulotteinen aliarvioi helposti katsojan henkilökohtaista kokemusta ja tunteita ja vaikuttaa banaalilta. Muistomerkin täytyy kuitenkin olla siinä määrin ilmeinen, että sen ymmärtää muistomerkiksi. Muuten muistomerkki kääntyy itseään vastaan ja korostaa vain sitä, kuinka helposti mennyt unohtuu jälkipolvilta, vaikka tapahtumat olisivat olleet kuinka merkittäviä tai traagisia hyvänsä. Toimivimman konseptin löytäminen onkin tasapainottelua näiden kahden ääripään välillä; osoittelevuuden ja hienovaraisuuden.

Erityisen onnistuneita esitellyistä muistomerkeistä olivat mielestäni ne, joissa muistomerkki oli hivutettu osaksi arkiympäristöä. Ne eivät vain muistuttaneet, että jotain tapahtui joskus, vaan pureutuivat kysymykseen miksi menneiden tapahtumien muistaminen on olennaista. Ne tuntuivat sanovan, että sama voisi tapahtua uudestaan koska tahansa, vaikka nyt ja tässä, sinulle. Muistomerkin katsoja voisi yhtä hyvin olla muistettavaan tapahtumaan osallistuja. Perinteinen megaliittimuistomerkki, kuten Neuvostoliiton voiton merkiksi pystytetty, toimii oikeastaan päinvastoin: se etäännyttää muistettavan asian tai henkilön osaksi menneisyyttä, joksikin jolla ei ole mitään tekemistä arkielämämme tai meidän aikamme kanssa. Olennaista kai olisi, että muistomerkki antaisi meille eväitä nykyhetkessä elämiseen ja tulevaisuuden olosuhteiden luomiseen.