Uusi alku

Jottei elämä tai työelämä olisi liian yksitoikkoista päätin hieman opiskella. Eli tilanne on tämä: sen lisäksi että työskentelen kehitysasiantuntijana Tutkimuksen ja opetuksen strateginen tuki- yksikön Vipu-tiimissä olen päättänyt sivistää itseäni opiskelemalla Tietotekniikkaa Jyväskylän yliopiston alaisuuteen kuuluvassa Kokkolan yksikössä, pääaineenani koulutusteknologia. Ja kaikki tämä ETÄNÄ.

Pohjana Tietotekniikan opinnoille minulla on suoritettuna tietojenkäsittelytieteen opintoja pitkän sivuaineen verran, tietokoneavusteisen opetuksen opintoja, opettajan pedagoginen pätevyys sekä yksi yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto.

Opinnot alkoivat tammikuussa 2012 Opetusteknologia 3op-kurssilla. Ja tässä blogissa uskon avautuvani opintojen etenemisestä sekä oppimisen polulla kompuroinnistani.