Aarrejahti – hyvät ja huonot uutiset

Aarrejahti oli loistava aloitus kurssille! Juuri tätä olin odottanut ja toivonut: upouusia nettityökaluja. Tosin aluksi pelkäsin että tutustumiseen todella menisi kovin paljon aikaa, mutta näin ei ollutkaan, vaan aarrejahti eteni mukavan ripeästi. Tämähän oli tietysti myös itsestä kiinni, kuinka syvällisesti jäi tutustumaan kuhunkin työkaluun matkan varrella. Itse olin niin utelias näkemään, mitä muuta reitiltä löytyy, etten malttanut viettää kussakin pysähtymispisteessä kovin pitkää aikaa.

Pettymykseni on sittemmin ollut melko suuri, kun kurssilla myöhemmin aika on käytetty lähinnä ikiaikaisten nettityökalujen läpikäyntiin. Minulle kyllä ehdotettiin, että voisin kurssitehtävien lisäksi omalla ajallani toki tutustua myös näihin muihin työkaluihin, mutta ei minulla ole sellaiseen aikaa vielä erikseen. Ymmärrän myös olevani siinä mielessä “erilainen nuori”, että kun olen tietotekniikan alalla niin nämä TVT-välineet ehkä vääjäämättä vain ovat minullekin sen vuoksi keskimääräistä tutumpia, vaikken mikään nörtti olekaan.

Toivon joka tapauksessa että aarrejahti -polku jää seurattavaksi vaikka koko kevään ajaksi, jos tulisi joku vapaa hetki jolloin voisi käydä sitä uudelleen läpi noihin vähän uudempiin työvälineisiin tutustumiseksi. Tämä aarrejahti oli kyllä toimintatapana mielestäni erinomainen, etenkin jos homma olisi sitten jatkunut vaikkapa näistä työkaluista eteenpäin. Nyt se aiheutti sekä ilahtumista että vihastumista, kun näin ei tehtykään.