Hello blogosphere!

Hellurei, olemme kolme ensimmäisen vuoden bioIT opiskelijaa ja tottelemme nimiä Joonas, Timo ja Juhani. Tämän blogin tarkoituksena on toimia julkaisuvälineenä aivokurssin (eli Tfy-99.2710 Johdatus ihmisaivojen rakenteeseen ja toimintaan) opintopäiväkirjaa ja viikkotehtäviä varten. Kurssi on meille pakollinen, joten se selittää hyvin osallistumistamme. Toisaalta ainakin 66% ryhmästämme olisi tullut muutenkin tälle kurssille, sillä aivot nyt vaan ovat niin kiinnostavat!

Aivoissa ehkä kiehtovinta on niiden suunnaton monimutkaisuus. Vaikka aivoja on tutkittu ainakin 1800-luvulta lähtien ja mullistavia löytöjä tehty jatkuvasti, ei niitä tunneta läheskään täydellisesti. Missä sijaistsee ihmisen “mieli”? Kuinka suhteellisen yksinkertaiset ja hyvin ymmärretyt neuronit muodostavat yhdessä tietoisuuden? Tässä kaksi kysymystä jotka tuntuvat lähes tajunnanräjäyttäviltä, kun niitä oikein kunnolla miettii. Tällä kurssilla toivomme oppivamme enemmän aivojen rakenteesta, toiminnasta ja varsinkin kuinka aivojen korkeammat toiminnot… no, toimivat. Aivojen tuntemus kytkeytyy oleellisella tavalla opiskelualaamme. Kuvantamismenetelmien tuntemus ja kehittäminen edellyttää vahvaa tietämystä aivojen rakenteesta ja toiminnasta. Myös kognitiivisen neurotieteen puolella kuvantaminen ja aivojen tuntemus ovat yllättäen erittäin tarpeellisia asioita. Eräs mielenkiintoinen kehitettävä sovellus, jota henkilökohtaisesti odotan mielenkiinnolla, on laitteiden ohjaaminen ajatuksella. Ilmeisesti teknologiaa tätä varten on jo kehitetty! Nyt vain odottamaan ensimmäisiä kaupallisia tuotteita (tai kenties pelejä). Tai jos ei pian ala kuulumaan, niin ruvetaan sitten itse kehittämään!