Luento 2- Ensimmäinen oppimispäiväkirja

Ensimmäiset luennot ovat totutusti täynnä asiaa ja tänkään kurssin aloitus ei ole poikkeus. Tällä kurssillä on kyllä silti varmaankin enemmän ulkoa opeteltavaa heti kärkeen, kuin millään kurssilla jonka olen suorittanut. Etenkin kun ottaa huomioon ettei kurssilla ole esitietovaatimuksia. Jos olisi vähänkään vähemmän mielenkiintoisesti asiasta kyse, tulisi seinä vastaan aika nopeasti.
Olen joskus jo lukenut aivojen anatomiasta, joten varsinaisesti mitään uutta asiaa ei vielä tarttunut mieleen, mutta sitäkin enemmän mieleen palautettavaa. Ihan kaikkea en varmasti tälläkään kertaa saa mieleeni tallennettua, mutta lähdetään liikkeelle ainakin keskushermoston, aivolohkojen, suuntien ja toiminnallisten alueiden kautta. Hermosolun toiminta on onneksi hieman paremmin muistissa. On muuten ärsyttävän vaikea opetella uudestaan sellaisia asioita, joita on jo joskus aiemminkin opetellut. Koko ajan on tunne, että lukee vanhaa asiaa, mutta kun laittaa kirjan tai monisteen kiinni ei osaakaan selittää mistään mitään. Ei vaan kärsivällisyys riitä lukemaan asioita yhtä huolellisesti kuin uudesta asiasta. Eli vielä en voi kehuskella varsinaisesti oppineeni mitään, mutta ainakin peli on avattu!