DNA

27.11. Tiina Immonen, FT, Helsingin yliopiston Biolääketieteen laitokselta piti luennon aiheenaan DNA. Aihe oli jo entuudestaan hyvin tuttu, sillä lukiossa asia käsiteltiin syventävillä biologian tunneilla perusteellisesti läpi. Vaikka itse en valitettavasti paikalle päässytkään, tuttu aihe ja kattavat luentokalvot antoivat hyvän kuvan tunnin kulusta. Luento keskittyi pitkälti DNA:n rakenteeseen, toimintaan sekä sen tutkimusmenetelmiin.

DNA eli deoksiribonukleiinihappo on siis solun tumassa sijaitseva perintöaines, jonka avulla elämä ja sen monimuotoisuus on mahdollista. Ilman tätä kaksijuosteista molekyyliä ja sen monistumista ennen solunjakautumisessa, ei perimä siiryisi sukupolvelta toiselle. Kyseinen geneettinen materiaali toimii elimistön proteiinien ohjekirjana, jossa neljä emästä: tymiini, guaniini, cytosiini ja adeniini märäävät proteiinien aminohappojen järjestyksen, joka osaltaan vaikuttaa syntyvän proteiinin funktioon. Luentokalvojen havainnollistavat kuvat muistuttivat hetkessä mieleen DNA:n rakenteen; sokeriosaan liittyvien emästen järjestäytymisen sekä kyseisen molekyylin muodon. Minusta kummallista kuitenkin oli kunka vähän luennoisija käsitteli DNA:n kaksijuosteisuutta verrattuna lukion opetukseen.

DNA:n kahdentumista Immonen käsiteli käyttäen uusia termejä, kuten replikaatio sekä templaatti, jotka hankaloittivat hieman asioiden mieleen palautumista. Luentokalvojen perusteella vaikutti siltä, että kyseisen replikaation ymmärtäminen saattoi jäädä hieman puutteelliseksi heille, jotka eivät asiaan olleet ennen perehtyneet. Hämärän peittoon jäi mys minulle esimerkiksi miksi DNA-synteesi etenee 5′-3′ suuntaan.

Immonen käsitteli luennolla myös perintöaineksen kahdentumiessa muodostuvien virheiden syitä ja seurauksia. Uutena asiana minulle tuli, että myös virheettömästi koodattuun juosteeseen on mahdollista muodostua vaurioita muunmuassa vesimolekyylien liikkeistä johtuen. Mielestäni DNA:n virheiden korjausmekanismit vaikuttavat hyvin mielenkiintoiselta aiheelta ja mieleeni nousikin, että olisiko mahdollista päästä tutkimaan niitä tulevaisuudessa tarkemminkin. Kyseisten mekanismien kehttyminen tuntuu uskomattomalta.

DNA:n rakenteen tarkastelun jälkeen tutkittiin syvemminen DNA:n koodaavaa pätkää eli geeniä. Geeni siis muodostuu aksoneista ja introneista, joista valikoivan silmukoinnin seurauksena muodostuu koplementaarinen RNA, joka taas määrää syntyvän proteiinin aminohapposekvenssin. Intoronien eli ns. tyhjien alueiden leikkaaminen pois koodaavasta RNA:sta on mielestäni mielenkiintoista ja olisin halunnut kuulla aiheesta enemmänkin. Epäselväksi jäi taas kerran (kuten lukiossakin), mikä lopulta intronien funktio on.

Luennon loppupuoli keskittyi geenien ilmentymiseen ja DNA:n tutkimiseen. Minun ja monen muunkin onneksi risteilyn takia pois jäänyt tunti ei käsitellyt tätä aihetta kovinkaan tarkkaan. Mikään tässä aiheessa ei tullut ainakaan minulle uutena.

Minua kuitenkin jäi harmittamaan etten päässyt paikalle, sillä luennolla käsitelty aihe kiinostaa minua kovasti ja olisin mielelläni esittänyt kysymyksiä minua askarruttavista asioista. Vaikka uusia asioita ei korikaupalla tullutkaan, onhan kertaus aina opitojen äiti. Ei siis enää risteilyjä luentojen päälle…