CDIO on tour at Design Factory

Kävin inspiroitumassa kahden tunnin ajan opetuksesta innokkaasti puhuvien Kristina Edströmin ja Jakob Kuttenkeulerin seurassa. Design Factoryllä oli viitisen kymmentä Aallon opettajaa ja tutkijaa kuulemassa CDIO-menetelmästä, http://www.cdio.org. Opetuksen tavoitteena on saada opiskelijat kääntymään insinööriyteen eli sopii hyvin Aallon strategiaan opiskelijakeskeisestä oppimisesta. Kuulin Pia Laineelta (kandiuudistusryhmä), että joka koulusta on lähdössä edustaja Kööpenhaminan CDIO-konferenssiin. CDIO-yhteisöön kuuluu puolen sataa yliopistoa ympäri maapalloa. Se rahoittaa toimintaansa jäsenmaksuilla.

Kristina aloitti oman esityksensä nostamalla esiin perinteisiä haasteita insinöörikoulutuksessa. Oikean insinöörin tulee ratkaista avoimia ja vaikeita ongelmia, joilla on aina laajempia merkityssuhteita kuin pelkällä tekniikalla. Pelkästä perinteisestä suunnitteluongelamsta tulee oikeaa insinööritietouttaa CDIO:n avulla eli muodostamalla kokonaiskäsitys, suunnittelemalla ratkaisu, toteuttamalla ja toimimalla. “CDIO-standardi” antaa ohjeet koko koulutusohjelman suunnitteluun, mitä tietojen, taitojen ja asenteiden tekijöitä tulee tarjota. Lyhyesti sanottuna jokaiselle ohjelman kurssilla tulee olla aito funktio yhteisten osaamistavoitteiden saavuttamisessa. Opiskelijat ovat keskiössä niin oppimistavoitteiden määrittelyssä, jotka ohjaavat opetustekojen ja arvioinnin menetelmiä. Ohjelmatasolla jokainen kurssi palvelee ohjelmaa, joten kurssien tavoitteista ja vasteista voidaan muodostaa verkko, minkä pohjalta voidaan havaita puutteita tai päällekäisyyksiä.

Jakob kertoi neljännen vuoden projektikurssista (20 op), jossa “opiskelijat kehittävät uusia asioita”. Kurssin osaamistavoitteet ovat vuodesta toiseen samoja, vaikka projektiaiheet muuttuvat vuosittain. Arvioinnissa tukeuduttiin vahvasti vertaisarviointiin ja panostettiin prosessin hyvyyteen eikä saatuun tuotteen suorituskykyyn. Portfoliotyöskentelyllä annetaan opiskelijalle osoitusvelvollisuus opetustavoitteiden saavuttamisessa. Koulutusohjelma antaa vaatimuksia, mutta opiskelija itse määrittelee näiden pohjalta omat osaamistavoitteensa ja työsuunnitelmansa.

Jakobin kurssin esimerkkivideolla oli opiskelijaryhmän tekemä “yhden henkilön kulkuneuvo, joka kulkee sekä veden pinnalla että alla”. Tuotteella itsellään ei ole mitään järkeä kaupallisesti, mutta tutkimus- ja tuotekehitysprosessi on varmasti hieno ja opettava. Vastaavanlaisen tarinan kuulin maaliskuussa Design Factoryllä PDP-kurssin työryhmän suulla, http://users.ics.tkk.fi/parvi/Tutormote20110331/.

Omaan opetukseen liittyen mietin myös kuinka tämä soveltuu kursseille, jotka painottuvat enemmän substanssiin. Mielestäni kyseessä on aina painotuskysymys: olkoon vaikka mikä peruskurssi, niin mukana tulee olla taidollisia ja asenteellisia osia pelkän tiedon lisäksi. Kevään DSP-kurssilla, https://noppa.tkk.fi/noppa/kurssi/t-61.3015, yli 60 opiskelijaa vajaasta sadasta teki kevään mittaan laskutehtäviä (mukana referaatti / essee, Matlab-tehtäviä) ja osallistuivat ryhmätenttiin. He saattoivat itse tehtävien määrään valitsemalla vaikuttaa suoraan arvosanaansa. Tenttitilaisuudessa huomasin, että monilta oli jäänyt oppimatta kurssin perustehtävien äiti, eli Kristinan sanoin “they didn’t get it, even if passed exam’. Tässä on ristiriita osaamistavoitteista johdettujen opetus/oppimistekojen ja arvioinnin välillä, johon tulee kiinnittää huomiota.

Mitä tapahtuisi, jos Aalto liittyisi CDIO-leiriin? Entä mitä tapahtuu, jos Aalto ei liity siihen. Teemme aika paljon töitä jo nyt koulutusohjelmatasolla, jotta saamme yhteyksiä kurssien välille (missä opiskelijat ovat asiantuntijoita, joita liian harvoin kysytään mukaan työhön) ja jalkautettua määriteltyjä osaamistavoitteita eri kursseille (“jokaisella kurssilla on funktio”).

Kysymykseni Kristinalle ja Jakobille on: millaista palautetta (ketkä, miten kerätään ja käsitellään) käytetään CDIO-ohjelman adaptointiin muuttuvassa maailmassa?