5. luento, 21.11.2012: Lipidit (Reijo Käkelä)

Asiantuntijaluento numero 5 siirtyi proteiineista lipidien rasvahappoiseen maailmaan dosentti Reijo Käkelän ohjaamana. Luennon aikana käsiteltiin lipidien rakenteet ja tehtävät laaja-alaisesti läpi. Luentokalvojen kuvaesimerkit myös esittelivät perusteellisesti lipidien suuren kirjon.

Luennon laajuus oli paljon lukiotasoa suurempi, ja täten tarjosi suuren määrän uutta tietoa ainakin minulle. Esimerkiksi lipidien monimuotoisuus ja erilaiset lipidit tuntuivat ennen luentoa sanahelinältä. Nyt niiden jaottelu näyttää jo jonkin verran selkeämmältä. Lipidien tehtävät olivat lukioajoilta hieman paremmin muistissa, ja siksi myös luennolla kerrotut asiat jäivät paremmin mieleen. Oli myös avartavaa huomata kemian mikromaailman ja biologisen makromaailman vastaavuudet muun muuassa lipidikalvojen rakenteessa. Erityisesti luentokalvojen selkeät kuvat auttoivat hahmottamaan Käkelän kertomia asioita. Suuresta informaatiopitoisuudestaan huolimatta luento ei kuitenkaan ollut vain Käkelän yksinpuhelua, vaan hän vastasi myös yleisön esittämiin kysymyksiin. Olikin mielenkiintoista kuulla asiantuntijan mielipide tällä hetkellä mediassakin esillä olevasta asiasta, rasvalevitteiden käytöstä ja niiden valinnasta.

Luento oli monipuolinen ja kertoi perusasioista hyvin pikaisesti. Se myös sisälsi runsaasti erittäin yksityiskohtaisiakin esimerkkejä. Siitä huolimatta aiheeseen oli helppo päästä mukaan, vaikka lipidejä käsiteltiinkin viimeksi lukiossa. Luentokalvojen viimeinen osio, lipidien tutkimus, jäi valitettavasti pois itse luennosta, mutta muiden osioiden perusteellisempi läpikäynti korvasi mielestäni tämän menetyksen.