30.01.2013 Nina Peitsaro, Solujen metabolia

Dosentti Nina Peitsaro luennoi meille tänään solujen metaboliasta. Aihe ei ole juurikaan ollut esillä aiemmilla luentokerroilla, jotka ovat keskittyneet enemmän solujen muihin toimintoihin ja rakenteellisiin ominaisuuksiin, joten oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan tarkemmin meidän kaikkien elinvoimaisuutemme takaaviin metabolisiin reaktioihin. Ensimmäiseksi Peitsaro esitteli meille todella havainnollistavan kaaviokuvan elimistömme aineenvaihduntareiteistä, joissa eri reaktiot ja reaktioreitit oli kuvattu eri värein. Minut yllätti täysin, kuinka monta erilaista, osin risteävää reittiä aineenvaihduntatuotteemme kulkevat matkallaan biomolekyyleistä energiaksi. Myöskin solujen tapauksessa näyttää pätevän sanonta: kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Käsittelimme ripeähkösti läpi solujemme perusaineenvaihduntareaktiot, kuten glykolyysin, sitruunahappokierron sekä oksidatiivisen fosforylaation. Ne olivat perusteiltaan tutut jo lukioajoilta, mutta uutta tietoa tuli jopa hieman liikaa. En täysin ehtinyt ymmärtää elektroninsiirtäjäkoentsyymien NAD:n ja FAD:n sekä niiden pelkistyneiden muotojen osallistumista hapetus-pelkistys-reaktioihin, mutta varmasti nekin käsitteet avautuvat viimeistään kirjaa lukiessa. On hämmästyttävää kuulla kuinka moni pieni tekijä osallistuu suuren kokonaisuuden toimintaan solujen metaboliassa. Perehdyimme tarkemmin myös katabolisiin ja anabolisiin reaktioihin ja niiden merkitykseen. Kiehtovimpana aiheena pidin ATP-syntaasin toimintaa, sillä tuntuu uskomattomalta, että soluistamme löytyy noin ”tekninen” systeemi, joka kykenee tuottamaan energiaa.

Peitsaro piti mielenkiintoamme yllä ja edesauttoi ymmärrystämme havainnollistavin esimerkein kautta luennon. Mielestäni entropian, eli epäjärjestyksen käsitettä kuvasi hyvin esimerkki siististä ja sotkuisesta huoneesta. Huone on helppo saada epäjärjestykseen ja sotkuun, mutta sen siivoaminen entiselleen vaatii huomattavasti enemmän energiaa. Peitsaro myös tarkensi meille aerobisen ja anaerobisen energian tuoton eroja, ja korjasi varmasti myös meidän keskuudessa vallinneen yleisen väärinymmärryksen, jonka mukaan maitohappokäyminen olisi paha asia. Näin ei suonkaan ole, vaan se on ainoa tapamme tuottaa energiaa lihasvoimaan esimerkiksi erittäin kovassa fyysisessä rasituksessa.