29.11.2012 DNA tekniikoista

Luennolla Veli-Pekka Lehto kertoi yhdistelmä-DNA tekniikan perusteista. Näistä asioista on jäänyt itselle melko hyvä kuva jo lukiosta, minkä takia olikin mielenkiintoista kuulla lisää ja hieman syventävää tietoa näista. Luennolla tuli myös vastaan muutamia uusia asioita ja erityisesti sai vähän esimerkkejä, mitän näitä tekniikoita käytetään hyväksi myös arkisemmassa elämässä.

Luennon alussa oli viime luonnon aiheiden kertaamista, jonka jälkeen Lehto kertoi siitä kemiasta, mihin myöhemmin luennolla tulevat tekniikat perustuvat. Minulle oli jo ennestään tuttua DNA kemialliset piirteet ja reaktiot, eikä hybridisaation ymmärtäminen tuottat ongelma. Olin myös aikaisemmin jo ymmärtänyt melko hyvin, miten proteiinejä käytetään hyväksi DNA käsittelemisessä, mutta erityisesti restriktioentsyymin toiminta avautui minulle paremmin.

Menetelmät DNA kloonaamiseen ja monistamiseen olivat ennestään jo melko hyvin tuttuja, mutta erityisesti luennolla ollut kuva PCR tekniikan toiminnasta havainnoillisti, miten pystytään kopioimaan pidemmästä DNA palasesta juuri se tietty pätkä. Toisaalta blottaus menetelmistä jäi vieläkin melko hämärä mielikuva, enkä vieläkään oikein ymmärtänyt, miten niitä oikeasti käytetään.

Luennolla tuli toisaalta mielenkiintoinen esimerkki, miten näitä edellisiä menetelmiä voidaan käyttää myös rikostutkinnassa ja uhrintunnistuksessa. DNA fingerprinting menetelmällä pystyy tunnistamaan löydetyn DNA palasen oikea omistaja erittäin suurella todennäköisyydellä. Menetelmästä olen kuullut paljon jo aikaisemmin, mutta en ole oikeastaan koskaan tiennyt, mihi tämä oikeasti perustuu, ja siksi se olikin mielenkiintoinen esimerkki.