14. luento, 20.02.2013: Solujen järjestäytyminen kudoksiksi (Veli-Pekka Lehto)

Kurssin aiemmilta asiantuntijaluennoilta meille entuudestaan tuttu professori Veli-Pekka Lehto luennoi 20.2. solujen järjestäytymisestä kudoksiksi. Lisäksi kuulimme esimerkiksi kehitysbiologiasta ja morfogeeneistä, epiteelikudosten eroista, kudostyypeistä sekä kantasoluista.

Lukiobiologiasta olisi varmasti ollut apua esimerkiksi gastrulaatiota läpikäydessä. Omat pohjatietoni rajoittuivat kurssin aikaisempiin luentoihin, joten erityisesti luennon alkupuoli oli lähinnä uuden terminologian ilotulitusta. Alkupuolella käsitellyt solukerrokset endodermi, mesodermi ja ektodermi sekä niiden jakautuminen kehon eri epiteeleihin ja elimiin jäivät kyllä mieleen, mutta esimerkiksi kehitysbiologian yhteydessä läpikäyty morfogeneesi meni luennon aikana hieman ohi. Tämä oli sääli, sillä kehitysbiologia olisi luennon aiheista kohdannut omat intressini parhaiten. Jälkeenpäin – lyhyen kertauksen jälkeen – esimerkiksi morfogeneesin molekyylien merkitys sikiökehityksessä ja vaikutus konsentraation kautta aukenivat paremmin.

Luennolla saimme kattavan kertauksen kudostyypeistä. Itse koin kertauksen tarpeellisena ja hyödyllisenä, joskin monille aihe tuntui olevan jo tuttuakin tutumpi. Kudostyyppien uusiutumisesta Lehto jatkoi kantasoluihin, jotka lienivät luennon antoisin aihe. Opimme esimerkiksi kantasolujen jaottelusta totipotentteihin, pluripotentteihin, multipotentteihin sekä progenitoreihin. Jaotteluun liittyvät kantasolutyyppien erikoisuudet olivat minulle täysin uutta asiaa, ja olisin mielelläni kuunnellut aiheesta kattavamminkin. Oli hyvä, että lopuksi ehdimme sivuta myös kantasolututkimuksen eettistä aspektia sekä kantasoluihin liittyvää lainsäädäntöä. Kaiken uuden termistön ja faktasilpun jälkeen oli virkistävää kuulla opittujen tietojen yhteydestä käytäntöön.

Lehdon luennointityyli on pikemminkin ovia avaava kuin täysin valaiseva. Uusia termejä ja faktoja vilisee joka yhteydessä runsaasti. Luennoista saa varmasti eniten irti ottamalla ylös kiinnostavimmat käsitteet ja käymällä niitä itse läpi esimerkiksi kirjallisia lähteitä hyödyntäen. Aiheille varattu aika on ymmärrettävästi rajallinen, mutta voi olla, että tämänkertaisestakin luennosta olisi saanut enemmän irti, jos esimerkiksi kalvoesitys olisi ollut hieman lyhyempi: monesti oli vaikea päättää, seuraisiko kalvoja vai Lehdon luennointia.