Jo oli aikakin

Vihdoin saimme projektiaiheemme täsmennettyä

Pitkän pohdinnan ja kompromissien perusteella saimme vihdoin projektillemme aseteltua tarkan ongelman ja tavoitteen. Päädyimme magneettisen lukon kehittämiseen, tavoitteenamme luoda mekaaninen ratkaisu, joka ei vaatisi minkäänlaista elektroniikkaa toimiakseen.

Suurin osa meistä ihmisistä kantaa nykyään vähintään kolmea hyvin tärkeää esinettä mukanaan: lompakkoa, puhelinta ja avaimia. Uskomme kuitenkin että nämä kaikki tulevat sulautumaan tulevaisuudessa yhdeksi, jonkinlaiseksi henkilökohtaiseksi laitteeksi. Sulautuminen on jo itseasiassa alkanut; ihmiset ovat korvanneet lompakkonsa korttitaskuin varustetuilla suojakuorilla ja MobilePayn kaltaiset pelkällä puhelimella toimivat maksupalvelut ovat kovassa nousussa. Myös avaimet ovat siirtymässä fyysisistä helistimistä puhelimen ominaisuudeksi. Esimerkiksi suomalainen iLoq on juuri tuomassa markkinoille sisäistä virtalähdettä tarvitsemattoman NFC-älylukon. Ideanamme on kuitenkin luoda tähän kaikenlaisia älykkäitä laitteita pursuavaan maailmaan idioottivarma, tyhmä lukko ja avain, jotka toimivat kuin junan vessa: täysin mekaanisesti. Ratkaisumme tarjoama lisäarvo perinteiseen ratkaisuun verrattuna on avaimen muuttuminen lukkopesään työnnettävästä metallisesta sauvasta puhelimeen sulautuvaksi komponentiksi tai lätkäksi. Ohessa luonnos suunnittelemastamme lukitusmekanismista verrattuna perinteiseen avaimeen:Avainluonnos

Muut vielä mukana olleet ideat karsiutuivat erilaisista syistä pois. Energian kerääminen kuntoilulaitteista karsiutui, koska idea ei ollut kovin uusi, eikä olisi juurikaan tuonut lisäarvoa kenellekään. Suurin osa kuntoilulaitteista toimii selvityksemme perusteella jo nyt kuntoilijan tuottamalla energialla, ja uusista malleista saa myös näppärästi virtaa vaikkapa mobiililaitteiden varavirtapankkiin USB-portin kautta. Esimerkiksi Schwinnin valmistamista kuntosalilaitteista löytyy jo standardina USB-portti käyttäjien henkilökohtaisten laitteiden lataamista varten. Ideaamme liittyi myös ylimääräisen energian myyminen sähköverkkoon, joka on muutenkin yleistymässä ihmisten hankkiessa aurikopaneeleita koteihin ja vapaa-ajanasunnoille. Laskelmiemme mukaan kuitenkin tästä olisi hyvin vaikeaa saada kannattavaa, vaikka laitteiden ostajana toimisivat suuret kuntosalit. Energian muuntaminen verkkoon syöttämistä varten vaatisi suuria alkuinvestointeja laitteisiin ja takaisinmaksuaika olisi hyvin pitkä. Samoilla linjoilla on myös liikkunut MIT:n silloinen tohtorikoulutettava Addison Stark vuonna 2011, kun häneltä on kysytty samaa.

Magneettinen kiinnitysjärjestelmä pienten lennokkien kuljettamalle rahdille karsiutui hieman eri syystä pois. Idea oli kutkuttava, ja sille olisi varmasti ollut käyttöä, mutta lopulta emme nähneet sitä käytännöllisenä ratkaisuna. Magneettinen kiinnitysjärjestelmä vaatisi kuljetettavalta esineeltä magneettisen vastakappaleen. Mietimme erilaisia ratkaisuja, kuten pakettitarroihin sulautettuja paramagneettisia liuskoja ja paramagneettista pakkausteippiä, mutta lopulta tulimme siihen tulokseen että yksinkertaiset korit ja koukut ovat toimivampi ratkaisu. Pienten pakettien ja kirjeiden, joiden kuljettamiseen ratkaisuamme olisi voinut käyttää, volyymi on valtava ja pakkaukset ovat syystäkin mahdollisimman yksinkertaisia ja halpoja.

Magneettiset vaatesulkimet taas kaatuivat ideana siihen, että emme yksinkertaisesti saaneet hahmoteltua konseptia joka olisi mielestämme vakavasti otettava kilpailija jo olemassa oleville ratkaisuille. Vaatteissa käytettävät sulkumekanismit eivät ole pelkästään tiettyyn toiminnallisuuteen tähtääviä ratkaisuja vaan iso osa niistä on myös tärkeitä elementtejä asujen ulkonäössä. Hyvänä esimerkkinä toimivat erityisesti naisten vaatteissa esiintyvät valevetoketjut ja -napit, joiden ainoa tarkoitus on luoda vaatteelle tietynlainen ilme. Jätimme kuitenkin vaatesulkimet mahdolliseksi varavaihtoehdoksi siltä varalta että magneettisen avaimen ja lukon idea osoittautuu toteuttamiskelvottomaksi, tai jonkun ryhmäläisen alitajunnasta ponnahtaa maagisen hyvä idea vaatteiden magneettiseksi sulkumekanismiksi.

Tulevaisuudennäkymät

Projektin aiheen täsmetyminen siivitti meitä aimo harppauksen eteenpäin. Projektin tarkempi suunnittelu ja aikatauluttaminen muuttui mahdolliseksi, ja saimme laadittua projektille oikein hyvän roadmapin. Täsmentyneet pidemmän tähtäimen suunnitelmat löytyvät pian tämän blogimme ’Työsuunnitelma’ sivulta.

Ensi viikolla ohjelmassa on:

  • Tällä viikolla laaditun loppukäyttäjäkyselyn toteuttaminen Google Formsin avulla
  • Ensimmäisen fyysisen prototyypin suunnitteleminen luonnostelemastamme mekanismista, tarvittavien materiaalien ja työkalujen kartoittaminen
  • Yhteydenottaminen paikalliseen lukkoliikkeeseen ja lukkoseppään, sekä ajatustenvaihto heidän kanssan
  • Projektikurssin kolmannen esitelmän suunnittelu ja presentaatio
  • Tilannepäivitys projektiaiheen antajalle

Vastaa