Ongelmia etsimässä

Mitä tällä viikolla teimme?

Kuten ehkä etusivultamme ja ensimmäisestä julkaisustamme käykin ilmi, on projektiaiheemme varsin laaja ja laveasti määritelty. Näinollen tämä viikko on kulunut ongelmia etsien. Kuten viime viikolla sovimme, mietimme ensin kukin itsenäisesti konkreettisia ongelmia joiden ratkaisemiseen magneetteja voitaisiin hyödyntää. Julistettu radiohiljaisuus toimi yllättävän hyvin, sillä tavatessamme ei kellään ollut samoja ideoita esitettävänä.

Keskiviikkona tapasimme aiheemme kontaktihenkilön, Professori Jaakko Timosen, ja keskustelimme hänen kanssaan keksimistämme ongelmista ja ratkaisuhahmotelmista. Olimme alunperin ajatelleet keskustelun kestävän puolisen tuntia, mutta ideoiden virratessa keskustelu venyikin moninkerroin pidemmäksi. Palautteen ja uusien ideoiden lisäksi saimme kuulla myös koulun tarjoamista työkaluista varsinaisten fyysisten prototyyppien valmistamista varten. Kaikenkaikkiaan tapaaminen oli varsin antoisa ja ajatuksia edistävä. Varsinaisten ongelmien ja magneettisten ratkaisumahdollisuuksien lisäksi pohdimme keskiviikkona lounaan äärellä myös nousevia trendejä uusien, tulevaisuuden ongelmien havaitsemista varten.

Perjantaina haimme vielä kurssilla tarjottujen ideoimistyökalujen avulla lisää ideoita projektia varten, mutta keskityimme lähinnä aikaisemmin keksittyjen ongelmien kriittiseen tarkasteluun. Ovatko ongelmat ratkaistavissa magneetein? Ovatko magneetit järkevin ratkaisu ongelmaan? Olisiko tarjoamastamme ratkaisusta oikeasti hyötyä käyttäjille? Lopulta hioimme ideamme yhdeksään enemmän tai vähemmän tarkasti määriteltyyn aihioon.

Mitä seuraavaksi?

Ensi viikko on ryhmällämme kiireinen ja aikaa projektille on vähän. Patrik on matkoilla ja muilla tenttiviikko painaa päälle. Viikon aikana tarkoituksena on kuitenkin saada hiottua edellisessä julkaisussa esiteltyjä ahioita hieman pidemmälle ja luoda projektille työsuunnitelma.

Vastaa