{"id":164,"date":"2026-06-14T20:24:40","date_gmt":"2026-06-14T20:24:40","guid":{"rendered":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/?p=164"},"modified":"2026-06-14T21:02:38","modified_gmt":"2026-06-14T21:02:38","slug":"ajelulla-kaupungin-laitamilla","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/2026\/06\/14\/ajelulla-kaupungin-laitamilla\/","title":{"rendered":"Ajelulla kaupungin laitamilla"},"content":{"rendered":"\n
\"\"<\/figure>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

Olen taas sairaana, ja koitan s\u00e4ngyn pohjalta t\u00e4ydent\u00e4\u00e4 viime viikkoina aloittamiani postausluonnoksia. Aloitetaan t\u00e4ll\u00e4 johdannolla, joka l\u00e4hti r\u00f6nsyilem\u00e4\u00e4n sivupoluille, eik\u00e4 p\u00e4\u00e4tynyt mukaan palautettuun ty\u00f6h\u00f6n.<\/p>\n\n\n\n

– – – <\/p>\n\n\n\n

Suhteeni autoiluun on aina ollut v\u00e4hint\u00e4\u00e4nkin ristiriitainen. Ymp\u00e4rist\u00f6tietoinen ihminen ei voi rakastaa autoilua, saati lent\u00e4mist\u00e4. Mutta ent\u00e4 romantikko, joka etsii loputtomasti tunnetta siit\u00e4, ett\u00e4 kiit\u00e4\u00e4 l\u00e4pi ajan ja maiseman?<\/p>\n\n\n\n

Suhteessani joutomaihin ja v\u00e4litiloihin ei ikin\u00e4 ole ollut mit\u00e4\u00e4n ep\u00e4selv\u00e4\u00e4. Pikkukaupungin vanhan tehtaan pihan lasta korkeammaksi kasvaneesta vadelmaviidakosta ja veneiden talvis\u00e4ilytyspaikkaa reunustavan tiheik\u00f6n keskell\u00e4 kulkevista ruosteisista kiskoista alkoi jotain, mik\u00e4 on seurannut minua jo l\u00e4hes nelj\u00e4 vuosikymment\u00e4. Olen tutkinut t\u00e4t\u00e4 jotain taiteen saralla koko urani ajan, ja maisema-arkkitehtuurin opinnoissa olen ryhtynyt kutsumaan sit\u00e4 kiinnostukseksi j\u00e4lkiteollisiin maisemiin<\/em>.<\/p>\n\n\n\n

Olen p\u00e4\u00e4ssyt ihmettelem\u00e4\u00e4n autoilua ja joutomaita Detroitiin, autokaupungin raunioille. Olen viett\u00e4nyt kaupungissa yhteens\u00e4 kolmisen kuukautta kahdessa eri taiteilijaresidenssiss\u00e4, ja katsellut aitiopaikalta py\u00f6r\u00e4n sel\u00e4st\u00e4 sit\u00e4, mit\u00e4 autoille rakennetun kaupungin raoista versoo. T\u00e4t\u00e4 haluan tutkia pienoismuodossa t\u00e4ss\u00e4 ty\u00f6ss\u00e4, joka nostaa keski\u00f6\u00f6n autokaupungin suunnittelun j\u00e4\u00e4nteet \u2013 pys\u00e4k\u00f6intikent\u00e4t, jotka Otaniemess\u00e4kin ovat huomattavan n\u00e4kyvi\u00e4 maisematiloja, ja muuttaa yhden niist\u00e4 aivan uudenlaiseksi puistoksi.<\/p>\n\n\n\n

Minua on aina kiehtonut ylenkatsottu, huomiotta j\u00e4tetty maisema, joka luo omat s\u00e4\u00e4nt\u00f6ns\u00e4 ja loputtomia mahdollisuuksia seikkailuun. Onko mahdollista suunnitella opetuslaboratoriona toimiva puisto, joka ei kiell\u00e4 autoilun olemassaoloa ja noudattaa joutomaan s\u00e4\u00e4nt\u00f6j\u00e4 olematta kuitenkaan oikeasti sellainen? Miss\u00e4 kulkevat maisema-arkkitehtuurin rajat, ja mit\u00e4 voimme oppia luonnonprosesseilta? N\u00e4it\u00e4 ja muita asioita l\u00e4hden pohtimaan t\u00e4ss\u00e4 ty\u00f6ss\u00e4, hypp\u00e4\u00e4 kyytiin!<\/p>\n\n\n\n

– – – <\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

Toukokuussa johdantoa kirjoittaessani ja nyt editoidessani pohdin samaa asiaa: haluan kirjoittaa enemm\u00e4n. Teksti tuntuu j\u00e4yk\u00e4lt\u00e4, v\u00e4hemm\u00e4n virtaavalta kuin aikoina, jolloin olen kirjoittanut l\u00e4hes p\u00e4ivitt\u00e4in. Oppimisprosessin kannalta kirjoittaminen on minulle hyv\u00e4 ty\u00f6kalu, mutta tajusin jotain kiinnostavaa t\u00e4m\u00e4n kurssin aikana: kun olen stressaantunut ja toimin liian v\u00e4hill\u00e4 unilla, pystyn kyll\u00e4 tuottamaan kuvia ja visuaalista materiaalia, mutten teksti\u00e4. Varsin t\u00e4rke\u00e4 tajuaminen suunnittelut\u00f6iden ty\u00f6prosessien kannalta. Uskon ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 osaltaan selitt\u00e4\u00e4 my\u00f6s sit\u00e4, miksi ty\u00f6ni ei tarpeeksi auennut katsojalle \u2013 en yksinkertaisesti saanut t\u00e4rkeit\u00e4 asioita sanottua ollessani liian stressaantunut ja uupunut.<\/p>\n\n\n\n

Jatkossa minun on ensinn\u00e4kin kirjoitettava suunnitelmani tekstit aikaisemmassa vaiheessa ja toiseksi pyritt\u00e4v\u00e4 rauhoittamaan el\u00e4m\u00e4\u00e4 niin, ettei minulta mene y\u00f6unet ja ty\u00f6kyky. L\u00f6ydett\u00e4v\u00e4 parempi work-life balance<\/em>, kuten amerikkalainen sanoisi. P\u00e4\u00e4st\u00e4v\u00e4 siihen virtaan, miss\u00e4 teksti ja tekeminen soljuvat. Tied\u00e4n kokemuksesta ett\u00e4 virtaan p\u00e4\u00e4seminen vaatii ymp\u00e4rilleen tyhj\u00e4\u00e4 tilaa, arkisia askareita, k\u00e4velyit\u00e4, ajelehtimista. Tunnen my\u00f6s itseni, ja olen jo aiemmin pohtinut olevani Daniel Chandlerin Writing Strategies<\/em> -tyypittelyss\u00e4 eniten vesiv\u00e4rimaalari, niin kirjoittamisessa kuin kaikessa muussakin luovassa ty\u00f6ss\u00e4. Asiat jalostuvat pitk\u00e4lle p\u00e4\u00e4ni sis\u00e4ll\u00e4, ja tulevat sitten ulos yleens\u00e4 jo jonkinlaisen muodon ottaneena. Tietenkin k\u00e4yt\u00e4n my\u00f6s muita strategioita; editoin kuin \u00f6ljyv\u00e4rimaalari ja joskus kun onnistaa, suunnittelen etuk\u00e4teen kuin arkkitehti. Samaistun kuitenki vahvasti Chandlerin artikkelissa lainattuun yhdysvaltalaisakateemikko William Lutziin, joka sanoo:

Before I write, I write in my mind. The more difficult and complex the writing, the more time I need to think before I write. Ideas incubate in my mind. While I talk, drive, swim and exercise I am thinking, planning, writing. I think about the introduction, what examples to use, how to develop the main idea, what kind of conclusion to use. I write, revise, agonize, despair, give up, only to start all over again, and all of this before I ever begin to put words on paper\u2026 Writing is not a process of discovery for me\u2026 The writing process takes place in my mind. Once that process is complete the product emerges. Often I can write pages without pause and with very little, if any, revision or even minor changes.<\/em> (Chandler 1995 \/ Waldrep 1985, I, s. 186-7)<\/p>\n\n\n\n

Tyhj\u00e4\u00e4 tilaa ajatusten kasvulle ei viime kuukausina ole ollut, ja se lis\u00e4\u00e4 luovuudessa olevaa jumia \u2013 ihan kuin uupumuksessa ei itsess\u00e4\u00e4n olisi tarpeeksi jaksamista (pun intended). Sanojen saaminen paperille eli t\u00e4ss\u00e4 tapauksessa n\u00e4pp\u00e4imist\u00f6lt\u00e4 blogikirjoituksiksi tuntuu juuri nyt l\u00e4hes mahdottomalta, mik\u00e4 kertoo paljon, kun tavallisesti olen ihminen joka rakastaa kirjoittaa ja yhdist\u00e4\u00e4 kuvia ja teksti\u00e4. Koitan l\u00f6yt\u00e4\u00e4 lempeytt\u00e4, ja saada viel\u00e4 muutaman prosessia avaavan postauksen tehty\u00e4. Ehk\u00e4 johonkin voi tulla enimm\u00e4kseen kuvia, ja laitan j\u00e4ljell\u00e4 olevat paukut (tuntuu kuin: kuivasta r\u00e4tist\u00e4 vesipisaran pusertaminen) kurssin loppureflektion mahdollisimman hyvin kirjoittamiseen. Sain Koon kirjoituksista v\u00e4h\u00e4n lis\u00e4voimia \u2013 omien kokemusten, ajatusten ja tunteiden jakaminen suoraan on voimakas ja t\u00e4rke\u00e4 asia, kiitos siit\u00e4. Olen lukenut kaikkien blogeja kev\u00e4\u00e4n aikana ja ihaillut kollegoideni ajattelevaisia huomioita omista ty\u00f6tavoistaan, suunnittelukohteesta, ekskursiosta, el\u00e4m\u00e4st\u00e4. Odotan innolla viimeisiin postauksiin syventymist\u00e4 oman oppimisp\u00e4iv\u00e4kirjan valmistuttua. <\/p>\n\n\n\n

\n
\"\"<\/a><\/figure>\n\n\n\n
\"\"<\/a><\/figure>\n<\/figure>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

Artikkelin (valo)kuvat: Gold mine<\/em>, Detroit (2016); tussipiirustus D minor<\/em> (2024); Woodbridge<\/em>, Detroit (2022), Drive-in<\/em>, Detroit (2022) ja Asleep<\/em>, Detroit (2022). Alla valokuvasarja autoja maisemassa kuukauden junamatkalta ymp\u00e4ri Amerikkaa syksyll\u00e4 2022.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a><\/figure>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"<\/p>\n

Olen taas sairaana, ja koitan s\u00e4ngyn pohjalta t\u00e4ydent\u00e4\u00e4 viime viikkoina aloittamiani postausluonnoksia. Aloitetaan t\u00e4ll\u00e4 johdannolla, joka l\u00e4hti r\u00f6nsyilem\u00e4\u00e4n sivupoluille, eik\u00e4 p\u00e4\u00e4tynyt mukaan palautettuun ty\u00f6h\u00f6n.<\/p>\n

– – –<\/p>\n","protected":false},"author":4175,"featured_media":165,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[11],"tags":[],"class_list":["post-164","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-oppimispaivakirja"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/164","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/users\/4175"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=164"}],"version-history":[{"count":23,"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/164\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":249,"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/164\/revisions\/249"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/media\/165"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=164"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=164"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogs.aalto.fi\/arboretum\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=164"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}