Virheistä oppii

Kurssi oli kokonaisuutena ehkä mielenkiintoisin kurssi koko opiskeluaikanani. Leikkisä ja keveä aihe, joka samalla oli erityisen merkityksellinen sai innostumaan suunnittelijana.

Loppukritiikki ja puheenvuorojen valmistelu olivat jälleen opettavainen kokonaisuus. Muiden työt inspiroivat ja opettivat paljon uutta. Esittely- ja kritiikkitilaisuuden erottelu toisistaan sopi ainakin itselleni todella hyvin, sillä annettu palaute oli harkittua ja perusteellista. Jaksoi myös paremmin perehtyä muiden töihin ja kuunnella esitykset ajatuksella. Kokonaisuutena olimme opiskelijoina onnistuneet poikkeusoloissa vaativassa suunnittelutehtävässä hyvin. Työt toivat leikistä jokainen oman näkökulmansa kiinnostavalla tavallaan, vaikka kaikki niistä eivät olleetkaan täysin valmiita töitä.

Henkilökohtaisella tasolla opin paljon yleisesti itsestäni suunnittelijana ja sain paljon kaipaamaani itsevarmuutta suunnitteluratkaisuiden tekemiseen ja hyvistäkin ideoista luopumiseen. Sain poikkeuksellisen hyvin kiteytettyä työni perusidean melko varhain, vaikka siinä olikin täytteenä kaikenlaisia ameeboja ja muita, jotka onnekseni tajusin jättää omaan mikroskooppiseen maailmaansa. Prosessi oli välillä kivuliaskin ja tuskaa tuotti erityisesti sunnittelukohteen valitseminen. Lopulta kun suunnittelukohde löytyi, alkoi se antaa suunnitelmalleni sisältöä ja rataisuja kuin itsestään. Luultavasti tämä johtui siitä, että kohde soveltui tarkoitukseeni hyvin sekä olin pohtinut valitsemaani aihetta pitkään ja hartaasti.

Kurssin yliset oppimistavoitteet ovat mielestäni olleet pitkälti osana omaa osaamista, mutta erityisesti luulen oppineeni suhtautumaan vaativaan tehtävään positiivisena haasteena.

Opin kurssilla heittäytymään rohkeasti suunnittelutehtävän ja -prosessin vietäväksi. Kahlasin erilaisia kirjoja ja tutkimuksia, joista monet vain sivusivat aihetta, mutta yhtä kaikki käsitys leikin maailmasta muodostui nopeasti: suuri, hauska mysteeri. Luulen, että opin myös kyselemään asiantuntijoilta apua ja oikeanlaisia kysymysiä, silloin kun siihen oli mahdollisuus. Aina ei ollut vastauksia olemassa, mutta tavoitteeni oli opetella pyytämään konsultaatiota. Esimerkiksi isäni auttoi rakennusmestarin roolissa teknisten ratkaisujen kanssa, jos niihin ei ohjaajilla ollut vastauksia. Myös isoveljeni auttoi konetekniikan diplomi-insinöörinä. Keskeiset oppimistavoitteeni eli oppia lähestymistapoja erityislaatuisiin suunnittelutehtäviin ja oppia hyödyntämään asiantuntijoita, täytyyivät melko hyvin.

Edelleen tiedonhankinta on sellainen osa-alue, johon suhtaudun melko laiskasti, mutta tämä kurssi on opettanut, että myös se osuus voi olla kiinnostava, hauska ja mukaansa tempaava. Jatkossa luulen lähestyväni samankaltaisia ennalta tuntemattomia aiheita ennakkoluulottomalla mielenkiinnolla. Aihealueen keskeiset teokset antavat varmasti jo hyvän tietopohja, jonka avulla voi lähteä syventymään suunnittelukysymyksiä ja tarkentaa teemoja.

Mielestäni omat valmiuteni tuottaa suunnittelma-aineistoa oma-aloitteisuutta vaativissa tilanteissa. SUunnittelussa itsessään en usko ongelmien olevan, vaan enemmänkin havainnollistavan materiaalin valinnassa. Tälläkin kurssilla käyin resursseja sellaisiin piirroksiin, joilla ei juuri ollut virkaa lopullisessa aineistossa, vaikka esimerkiksi projektio koko suunnitelmasta olisi auttanut hahmottamaan paikkaa kolmiulotteistesti. Pitää opetella suhtautumaan kriittisesti siihen, tarvitseeko jokainen suunnitelma esimerkiksi tiettyjä leikkauksia tai kaavioita, vaik olisiko muutama havainnekuva lisää sittenkin kokonaisuuden kannalta parempi. Mielestäni onnistuin tässä jo paremmin kuin viiem kerralla, mutta veilä ollaan kaukana halutusta lopputuloksesta. Olen kuitenkin tyytyväinen, että itse suunnitelmassa ei ollut merkittäviä puutteita, vaan visuaalisessa aineistossa.

Työohjelmani muuttui paljon kurssin edetessä, mutta sen peruselementit ovat pysyneet samana lähes alusta saakka. Tarkoitukseni oli jo melko varhain suunnitella muutaman luonnon elementin ympärille lasten luovuutta ruokkiva leikkiympäristö. Ajatuksen ympärillä oli paljon ylimääräistä tilpehöötriä, joka onneksi saatiin karsittua ajoissa pois, jotta sain suunnitelman vietyä loppuun saakka. Työohjelmassa ongelmana olin esittänyt suunnitelman istuttamisen kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön. Tämän ongelman ratkaisu onnistui materiaalivalintojen kautta, ja lopulta työ sopi paikkaan kuin nenä päähän. Koirapuisto tuotti myös ongelmia, mutta siihenkin löytyi tekninen ratkaisu. Aktiviteettejen kehitteleminen eli leikin tason näkyväksi tuominen oli pitkään suuri haaste joka ratkesi työstämällä suunnitelmaa hyvin tarkalla tasolla ja lopulta visuaalisten esityksien kautta.

Työsuunnitelmassani ilmoittamani asiakirjat toteutuivat projektiota lukuunottamatta suunnitellusti, lukuun ottamatta muutamia mittakaavan muutoksia ja detaljien määriä. Olen tyytyväinen siihen, että onnistuin luomaan työohjelman, jota kykenin seuraamaan koko kurssin aikataulua myöten.

Koen, että kurssi oli tärkeä palanen matkalla kohti kokonaisvaltaiseksi ja kypsäksi suunnittelijaksi kasvamista. Sain runsaasti itseluottamusta ja minusta tuli melko paljon oma-aloitteisempi. olen löytänyt omalle suunnitteluprosessille jotkut raamit, joiden sisällä saa melko vapaasti roiskia ja kompastella. Kiitos kurssista kaikille osallistujille ja opettajille. 🙂

PS. Muiden blogeja lukiessa tajusin, että omassani ei ole yhtään kuvaa. Siispä tässä mielestäni kaunein ja eniten työstäni kertova kuva blogin päätteeski. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *