Reflektio – viikkotehtävä 2

Äitini kuvaus lapsuuden leikeistään
Asuimme lapsuutemme Alavuudella, lähellä Tuurin kyläkauppaa. Meillä oli talon ja tien välissä metsä, jonka olimme nimenneet ”pikkumetsäksi” ja siellä leikittiin paljon. Siinä metsässä oli isoja puita joihin kiivettiin, mutta yhteen haapaan kiipesin erityisesti haaveilemaan. Pikkumetsässä leikin mielikuvitusleikkejä itsekseni ja puiden välissä leikittiin kotia. Siellä oli myös ruusutarha kuusihaaraisen korkean kuusen ympärillä, ja sinne haudattiin perheen kuolleet eläimet kuten kissat ja lemmikkeinä pidetyt varikset. Sitä kutsuttiinkin ”lintujen hautausmaaksi”. Kesällä haudoille vietiin kukkia. Se kuusi oli mielenkiintoinen, sillä sen sisälle pystyi menemään ja se olikin yleensä leikeissä jonkun koti. Puun oksien alla oli muiden koteja tai ylä/ alakertoja.

Kodin lähellä kiemurtelee joki, jonka rannassa oli savusauna. Sen takan leikittiin kotia vanhoilla astioilla, korkeilla ja kansilla. Kun kevät koitti, kotileikit siirtyivät jokeen laskevan puron luo ojan luo. Joen rannalla noin puolen kilometrin päässä asui koulukaveri sillan vieressä. Siellä leikittiin samaa kotileikkiä, mutta rantakivien päällä kaverin kanssa. Kotona leikittiin vain sisarusten kanssa. Kaverin luona vanhemmat eivät olleet kotona vaan töissä niin sai leikkiä vapaammin joen rannalla, mikä lisäsi jännitystä. Lisäksi kaverin luona joki oli matalampi ja virtaus ei ollut niin voimakas, mikä tekei siitä turvallisemman ja kivemman paikan leikkiä. Usein koulumatkatkin venyivät, kun jäätiin leikkimään naapuriin tai ojiin. Kouluun kuljettiin pitkälti pyörillä ja suksilla.

Iso asia kevään tullessa oli, kun muutettiin alakerrasta lämmittämättömälle vintille kesäksi (lapset), mikä oli tosi tärkeä ja hieno hetki. Vintillä oli pitkä orsi, jossa roikkui vaatteita, ja oli myös isoarkku missä oli vaatteita. Tehtiin vaatteiden kanssa esityksiä ja näytelmiä, Isojen sisarusten esitykset olivat uskomattoman hienoja, eikä ollutkaan enää niin kivaa itse esittää itse kun vähän kasvoi. Vintillä oli paljon jännittäviä paikkoja. Kesä alkoi aina vintin siivoamisesta, ja siinä leikittiin ikään kuin muuttoa tai kotia. Leikittiin myös hotellia ja ravintolaa, tätä leikittiin myös ulkona. Tehtiin ruokia ja toiset tulivat syömää.
Sitten oli tietysti myös leikkimökki, jossa leikittiin koulua lomalla, mutta leikittiin myös kotia. Marja-aikana survottiin marjoista itse hilloa, jota säilöttiin leikkimökin ”kellariin”. Tehtiin ruokaa kasvimaan porkkanoista ja herneistä. Leikkimökki jaettiin kahtia lakanalla, vaikka se oli tosi pieni.
Leivinuunin pankolla leikittiin, ja siellä oli seinässä kapea laudoitus, jossa kuviteltiin jonkun olennon asuneen. Tehtiin paperinukkeja ja niille perheitä. Nukkejen vaatteet tehtiin värittämällä tai kankaasta. Niiden tekeminen tärkeämpää kuin itse leikkiminen.

Lapsuutenmme oli leikin kannalta melko vapaa. Meitä ei kielletty kiipeämästä puihin tai muuta, vaan saimme tehdä mitä halusimme. Silti ei mitään vakavaa koskaan sattunut. Tärkeä osa tätä kaikkea oli naapurien yksityisyyden ja luonnon kunnioittaminen, joka oli pitkälti kasvatuksen seurausta. Naapurissa ei ollut ikäisiämme lapsia, joten leikittiin keskenämme tai kylässä käyneiden serkkujen kanssa. Kouluille oli sen verran pitkä matka, ettei niille lähdetty itsenäisesti tai erikseen leikkimään. Luistelemassa toki käytiin talvisin. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta koulumatka on taittunut koulukyydillä tai bussilla. Ne ovat olleet hyvin yksitoikkoisia reissuja. Omat vanhempani ovat kulkeeneet kouluun jalan tai pyörällä.

Lapsuuden leikkien ympäristön ja kokemukset voi kiteyttää muutamaan sanaan. Näitä ovat turvallisuus, vapaus, kunnioitus, luonto ja seikkailullisuus/jännitys.Verratessani omia ja oman äitin lapsuuden kokemuksia toisiinsa huomasin, että yhtäläisyyksiä oli ennemmän kuin eroja. Erityisesti varhaislapsuuden ulkoleikeit olivat samankaltaisia, sillä leikkiin innoittavana miljöönä toimi kotipihan luonto ja leikkivälineinä kivet, lehdet kepit yms. Asuimme molemmat maalla, minä Vihdissä 90-luvulla, äitini Alavudella 60-luvulla. Suurimpina eroina lapsuudessamme olivat, että äitini perhe oli huomattavasti vähävaraisempi ja heidän kotinsa molemmin puolin oli lapsille vaarallisia elementtejä kuten maantie ja joki. Meillä samanlaisia vaaroja ei ollut, vaan saimme mennä melko vapaasti, ja käytännössä menimme niin pitkälle kuin uskalsimme. Äitimme kotipihan pienessä metsässä oli selkeä maamerkki: 6-haarainen kuusi. Se oli monien leikkien paikka ja eräänlainen maamerkki. Meilläkin oli lapsuuden kodissamme omat vastaavat, kuten suuri kivenlohkare, jonka päältä pystyi kiipeämään monihaaraiseen raitaan. Saman raidan lehdet olivat seteleitä monissa leikeissämme. Vaikka peleilimme jo 90-luvulla tietokoneella ja playstationilla, ei se päässyt vaikuttamaan mielikuvitukseemme paljoakaan.

Suurin osa leikeistä oli mielikuvituksen tuotetta, ja monipuolinen sekä rehevä puutarha tarjosi paikkoja moneen leikkiin. Isot siarukset ovat kertoneet, että vieressämme kasvanut vanha metsä oli kuin viidakko, jonne tehtiin Tarzan-ratoja, ja on minulla niistä hyvin hämäriä muistikuviakin. Metsä muuttui avohakkuuksi yhden kesäreissun aikana kun oli 5-vuotias. Se ei itseä harmittanut, sillä kyseinen avohakkuu on tarjonnut jäljelle jääneen metsän kanssa todella monipuolisen leikkiympäristön. Nimenomaisella hakkuu-aukealla oli tuulen kaatamia suuria puita, joihin koverrettiin sotaleikejä varten ampumatukia, eli lovia. Niiden takaa torjuttiin lukemattomia kuvitteellisten vihollisten aaltoja ja vanhemmalla iällä airsoft-pelissä mukana olleita veljiä tai kavereita.

Artikkelissa pohdittiin pitkälti lasten tilankäytön murrosta kaupunkiympäristöissä, mutta koska olen varttunut koko lapsuuteni maalla, metsän keskellä, on ei seuranaisesti liity kokemuspiiriini. Samoin oman äitini kokemukset ovat maalta. Olen tietysti lapsuudessani vieraillut eri kaupungeissa matkoilla, ja muistan lumoutuneeni kaupunkien urbaanista tunnelmasta ja tiloista. Leikkipaikat olivat jotain hyvin poikkeuksellista ja ihmeellistä, sillä lapsuuteni leikkipaikat olivat yleensä metsässä. Käytimme metsän elementtejä hyvin monipuolisesti. Etupihalla puut ja pensaat saivat toimia jalkapallomaaleina, kun veljekset pistivät pelit pystyyn nurmikolla. Maaseudulla lapsena otimme kaiken tilan käyttöön, mutta emme menneet naapurin yksityisille pihoille kuin vain omenavarkaisiin.

Lapsen näkökulmasta kylän tiet olivat polkupyöräilylle ja skeittaamiseen, pellot hiihtämistä ja keihäänheittoa varten. Samosimme lähimetsät läpi leikkien monenlaista kuten sotaleikkejä, jossa kepit saivat toimittaa aseen virkaa. Puihin kiivettiin niin korkealle kuin uskallettiin ja jotkut käyttivät nuoria taipuisia koivuja flengaamiseen alas korkeuksista. Käytännössä hypättiin viereisen puun latvaan, ja annettiin sen taipua niin paljon, että lopulta oltiin itse lähellä maanpintaa. Meillä oli hieno leikkimökki, jossa leikittiin koulua. Isosisko opetti meitä ja käytimme vanhoja koulukirjoja. Kesähelteillä leikimme erilaisia vesileikkejä, joista paras oli sadettajan ympärillä juokseminen.

2 thoughts on “Reflektio – viikkotehtävä 2

  1. Lapsuutesi maalaismaisemassa kuulostaa todella kiehtovalta! Pystyt varmasti ammentamaan paljon kokemuksistasi tulevassa suunnittelutyössäsi. 🙂

    • Kiitos. Nyt kun kurssi on puolivälissä, huomaan että lapsuudesta on paljon ammennettavaa ja luonnonelementit ovat keskeinen osa kurssityötäni. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *