Lapselle suunnittelu suurena haasteena – Viikkotehtävä 1

Ympäristön suunnitteleminen lapsille on jokaiselle suunnittelijalle aikuisena erityinen haaste, sillä emme täysin kykene enää asettumaan lapsen asemaan. Henkilökohtaisesti isossa perheessä kasvaneena olen nähnyt läheltä pienempien sisarusten leikkejä, mutta en siltikään täysin tiedä mitä heidän päässään tuolloin liikkui. Mitkä asiat leikkipaikassa erityisesti inspiroivat ja mitkä kiihdyttivät mielikuvitusta. Omat lapsuuden leikit ovat sijoittuneet taloamme ympäröiviin metsiin ja omalle pihalle. Kepit olivat aseita tai miekkoja, raidan lehdet seteleitä. Kiehtovimpia paikkoja leikki olivat ehdottomasti hiekkalaatikko ja keväisin juokseva puro, jonne teimme patorakennelmia. Mäellä sijaitsevaa pihaa kiertää tie, jota poljimme ja juoksimme ympäri. Metsässä mielenkiintoisia paikkoja olivat kaatuneet puut, kelot ja sammaleiset kalliot. Olimme nimenneet lähialueen kallioita niiden piirteiden mukaan kuten ”jäkäläkallio”. Ne olivat myös perheen yhteisiä retkipaikkoja. Muistan elävästi miten käytimme onttoa puuntrunkoa rumpuna ja lauloimme merirosvolauluja kalliolla. Puumajoja rakenneltiin metsään isompien veljien kanssa sekä kiipeiltiin puiden latvoihin. Sotaleikit olivat mistä lie johtuu lähellä pikakatraan sydäntä.

Tällaiset ovat henkilökohtaiset lähtökohtani leikin maailmaan ulkotiloissa. Sen olen oppinut, että leikki ei vaadi paljoakaan, sillä lasten mielikuvitus on on yllättävän voimakas. Suuri virhe suunnitellessa lapselle ympäristöjä on ohjata leikin tarkoitusta tai luoda leikki valmiiksi joihinkin välineisiin. Sellaiseen lapsi kyllästyy nopeasti. Pisimpään lapsena viihtyi mielikuvitusmaailmassa, ja eniten sitä tuntui ruokkivan luonto ja sen konstailemattomat elementit kuten vesi, hiekka, kivet, oksat ynnä muut sellaiset. Koen suurena haasteena sen, että osaisi suunnitella lasten leikkiympäristöt riitttävän kiehtoviksi, mutta silti sopivan yksinkertaisiksi. Lapsen leikin anatoimia vaatii itsellänikin vielä paljon opittavaa ja taustatietojen hankkimista. Yksi asia on kuitenkin ollut mielessä jo pitkään: lapsi ei tarvitse niin paljon kaikenlaista kuin me kuvittelemme.

Miten sitten lähestyä tällaista työtehtävää, josta ei ole kokemusta ja tuntuu, että tietoa ei ole riittävästi. Keväällä käydessäni ensimmäistä studiokurssia perehdyin paljon kaikenlaiseen kasvualustoihin liittyvään kirjallisuuteen. En kokenut sitä helpoksi, sillä tuntui ettei kysymyksiini löytynyt yksiselitteistä vastausta oikein mistään. Lopulta vasta loppupalautteessa kerrottiin miten kyseinen ongelma olisi kannattanut ratkaista. Silloin ongelmat olivat kovin teknisiä tai liittyivät fysiikkaan sekä kemiaan, mikä sai aikaan epävarmuutta. Koin etten ymmärtänyt siltikään riittävästi aiheesta, vaikka käytin perehtymiseen paljon aikaa. Tämän hetkinen suunnittelutehtävä tuntuu siinä mielessä helpommalta, että itsellä on joku tuntuma siitä, miten lapsille pitäisi luoda leikin paikkoja. Se ei tarkoita sitä, että tieto olisi paikkansa pitävää ja käytännössä toimivaa, mutta se antaa pohjan ja itseluottamusta lähteä tutkimaan asiaa syvemmin. Koen, että suurin oppimisen paikka on edelleen taustatiedon hakeminen ja sisäistäminen, mutta erityisesti soveltaminen osana suunnitteluprojektia. Näen tämän kurssin suunnittelutehtävän hyvin positiivisena haasteena, ja uskon sen täydentävän hyvin suunnittelutaitojani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *