Viikkotehtävä 3 – Referenssejä

Kuten jokaisen suunnittelutehtävän parissa, olen kurssin alusta asti pohtinut kaikkiin kolmeen kategoriaan kuuluvia referenssikohteita yrittäessäni hahmottaa asioita, joista voisin saada tarttumapintaa suunnittelutyöhön. Osaa omista referensseistäni käsittelin myös edellisessä blogipostauksessa, johon olin koostanut alustavan ideataulun itseäni kiinnostavista asiheista. Koen, että etenkin tällä kurssilla on hyvin tärkeää tunnustella erilaisia tunnelmia ja teemoja jo suunnittelualuetta valittaessa, sillä suunnittelualue määrittää työtä ja sen mahdollisia tulkintoja hyvin paljon.

Aina suunnittelutyön alussa minulla on oma projektini koko ajan mielessäni ja liitän sen myös tahattomastikin melkein kaikkeen. Siksi myös itse kerään referenssejä yleensä kaikesta kokemastani, vaikka se ei nopealla katsauksella näyttäisi liittyvän käsiteltävään aiheeseen. Ja siksi myös referenssimateriaalin keruu tapahtuu minulla hyvin vaivattomasti. Toki täytyy tiedostaa, että tässä toimintatavassa on riskinä se, että homma leviää täysin käsiin, joten referenssien keruuta pitää pystyä myös rajoittamaan, ymmärtämään milloin on tarpeeksi ja antamaan itsensä myös levätä.

Ensimmäiseksi referensseistä minulle tuli mieleen Jyrkin ensimmäisellä luennolla esiteltyjen muistomerkkien lisäksi kaikki traagisten tapahtumien muistomerkit, joissa olen itse käynyt – esimerkiksi Berliinin holokaustin muistomerkki ja Libeskindin juutalaismuseo. Juutalaismuseossa minua häiritsi liiallinen sattumanvaraisuus symboliikan etsimisessä, mutta rakennuksen tyhjiöt olivat hyvin tunnelmallisia tiloja.

On todella tärkeää tietää, minkälaisia samankaltaisia aiheita käsitteleviä muistomerkkejä on tehty aiemmin, mutta mielestäni lähes yhtä tärkeää on etsiä referenssimateriaalia myös muualta maailmasta, jotta omaan teokseen pystyisi saamaan myös jonkinlaisen oman ja uuden äänen. Uskon, että melkein mikä tahansa ilmiö voi toimia minkä tahansa suunnittelutyön referenssimateriaalina, sillä kaikki asiat maailmassa liittyvät jollakin tavalla aina toisiinsa, ja metaforia ja symboliikkaa voi löytää mistä vain haluaakaan etsiä.

Olen kerännyt paljon erilaisia referenssejä kurssin luennoilta ja myös näyttelyistä, joissa olen lähiaikoina käynyt ja dokumenteista, joita olen viime päivinä katsonut. Voisi kai siis ajatella, että jokainen suunnittelutyö on suunnittelijan elämässä suunnitteluhetkellä tai sitä ennen tapahtuneiden jokseenkin sattumanvaraisten asioiden summa – jos siis sattuu uskomaan sattumanvaraisuuteen.

Kävin Kiasmassa katsomassa Ann Veronica Janssensin näyttelyn, jonka materiaalit olivat minusta kiehtovia. Etenkin Magic mirror -teosten heijastavat särkyneet lasi- tai peilipinnat olivat jotain sellaista, jota voisin itsekin käyttää materiaalina työssäni. Näyttelyä voi käydä katsomassa 13.1.2019 asti.

https://kiasma.fi/nayttelyt/ann-veronica-janssens/

https://www.estherschipper.com/exhibitions/72/

Kiasmassa näin uudestaan aiemminkin ihailemiani myös Anna Reivilän Bond-sarjaan kuuluvia valokuvia osana toista näyttelykokonaisuutta. Anna Reivilän valokuvat maiseman elementtien ympärille sidotuista köysistä eivät ole ainoastaan uskomattoman kauniita, vaan ne myös saavat näkemään nämä elementit täysin eri tavoin kuin tavallisesti. Niissä yhdistyy mielestäni hienosti raskaus ja herkkyys, mikä herättää monenlaisia mielikuvia. Itse voisin yhdistää tämänkaltaisen maataiteen ajatuksen tasolla sisällissodan aikaiseen karsikkotraditioon.

http://helsinkischool.fi/artists/anna-reivila/portfolio/bond/

Olen myös katsonut Yle Areenasta taidehistoriadokumenttisarjaa Kulttuurien juurilla, jonka jakso Värien lumo antoi itseäni kiinnostavia esimerkkejä värien käytöstä Kiasmassa käyyn näyttelyn jälkeen.

https://areena.yle.fi/1-4422284?autoplay=true

Tapaaminen Elkan kanssa ja keskusteleminen referensseistä ja ideoistamme suunnittelutyöhön oli ainakin minulle hyvin antoisaa. Jaoimme toisillemme myös suunnitteluideoitamme, joista ainakin itse sain lisää hyvin relevantteja referenssikohteita Elkalta, ja toivottavasti hän myös minulta. Kerroin tämänhetkisestä kiinnostuksestani maiseman elementtien halkaisua kohtaan ja ajatuksestani tilasta, joka luo yksisuuntaisen näkymän maisemaan metaforana ihmisten yksisuuntaiselle ja omakohtaiselle näkemykselle maailmasta, joka mielestäni liittyy sekä sisällissotaan että nykypäivään.

Maiseman elementtien halkaisemisesta minulle tuli ensimmäisenä mieleen Damien Hirstin formaldehydissä säilötyt halkaistut eläimet. Hirstin teosssarjan Natural History teosten The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living (1991), Isolated Elements Swimming in the Same Direction for the Purpose of Understanding (1991), Mother and Child (Divided) (1993) ja Away from the Flock (1994) nimet viittaavat myös itseäni kiinnostaviin aiheisiin sisällissodan taiteellisessa käsittelyssä. Alle linkkaamani tekstit teoksista ovat mielestäni myös erittäin kiinnostavia. Niissä käsitellään esimerkiksi teosten symboliikkaa ja niiden yksityiskohtien herättämiä mielikuvia sekä Hirstin ajatuksia elämästä ja kuolemasta – esim. “Life’s like this, then it stops”. Myös kuoleman käsitteleminen edes henkilökohtaisella tasolla on mielestäni jokseenkin olennaista suunnitellessa muistomerkkiä näin karmealle tapahtumalle kuin Suomen sisällissota.

Mother and Child (Divided) (1993)

http://damienhirst.com/mother-and-child-divided-1

https://www.tate.org.uk/art/artworks/hirst-mother-and-child-divided-t12751

The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living (1991)

http://damienhirst.com/the-physical-impossibility-of

https://www.tate.org.uk/art/research-publications/the-sublime/luke-white-damien-hirsts-shark-nature-capitalism-and-the-sublime-r1136828

Away from the Flock (1994)

https://www.tate.org.uk/art/artworks/hirst-away-from-the-flock-ar00499

Isolated Elements Swimming in the Same Direction for the Purpose of Understanding (1991)

http://www.damienhirst.com/isolated-elements-swimming-in-2

Sain myös Elkalta hyvän vinkin minulle aiemmin tuntemattomasta RAAAF & Atelier de Lyonin työstä Bunker 599, joka on tehty halkaisella toisen maailmansodan aikainen bunkkeri kahtia ja tekemällä reitti sen läpi. Tämän teon seurauksena tästä paikallisesta monumentista yritetään tehdä UNESCOn maailmanperintökohde.

https://www.dezeen.com/2013/12/11/movie-concrete-bunker-cut-in-half-raaaf-atelier-de-lyon/

Tässä vielä lista, jonka kirjoitin kurssin keskustelualueelle, ja johon olen vielä lisännyt pari juttua.

 

  1. esikuvat,esimerkit ja mallit  
  • Tallinnan kommunismin uhrien muistomerkki

https://www.visitestonia.com/en/victims-of-communism-memorial

  • Peter Eisenman: Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki

– kriittinen teksti muistomerkistä:

https://www.newyorker.com/culture/richard-brody/the-inadequacy-of-berlins-memorial-to-the-murdered-jews-of-europe

  • Daniel Libeskind: Juutalaismuseo Berliinissä

– piha, tyhjiöt

https://libeskind.com/publishing/jewish-museum-berlin-spirit-of-space/

  • Lappeenrannassa Maan muisti

https://www.joutsenolehti.fi/2018/02/03/ymparistotaideteos-maan-muisti-muistuttaa-historiasta/

  • Ismo Kajander: Turun punavankileirin muistomerkki Kurjenkaivonkentällä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_punaisten_muistomerkeistä_Suomessa#/media/File:Ismo_Kajander,_Punavankileirin_muistomerkki,_1994.jpg

  • Marja Kanervo: Suomenlinnan vankileirin muistomerkki

 

  1. inspiraation lähteet
  • lanttu- ja perunapellot
  • karsikkopuut
  • kaatuneiden puiden juuret
  • Damien Hirst: Mother and Child Divided
  • Anna Reivilä: Bond
  • Ann Veronica Janssensin näyttely Kiasmassa

– materiaalit, heijastukset ja särkyneet pinnat

  • RAAAF & Atelier de Lyon: Bunker 599

https://www.dezeen.com/2013/12/11/movie-concrete-bunker-cut-in-half-raaaf-atelier-de-lyon/

  • goottilaiskirkkojen lasimaalaukset, esim. Chartresin katedraali

https://en.wikipedia.org/wiki/Chartres_Cathedral#/media/File:Cathédrale_de_Chartres_-_Chapelle_de_Vendôme.JPG

  • RO & AD Architecten: Moses Bridge

https://www.archdaily.com/184921/moses-bridge-road-architecten

https://www.atlasobscura.com/places/moses-bridge-moat-fortress

  • Milton Keynesin puukatedraali

https://scattering-ashes.co.uk/places/scattering-ashes-at-milton-keynes-cathedral-of-trees/

  • Hiroshi Nakamura & NAP: Sayama Forest Chapel

https://www.archdaily.com/794003/sayama-forest-chapel-hiroshi-nakamura-and-nap

 

  1. yleinen teoreettinen ja kriittinen keskustelu, viitekehys
  • sisällissodan muistomerkkipolitiikka sadan vuoden aikana

– muistamisen vapaus

  • nälkä, ruokajonot ja niiden vaikutus ihmiseen
  • epätasa-arvo ennen ja nyt

– ihmisten ymmärrys ja ymmärtämättömyys toisia ihmisiä kohtaan

 

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment

Intensiivipäivä 2 11.10.

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment

Ideataulu suunnittelutyön teemasta

Suomenlinnan intensiivipäivänä ja kaupunkikävelyllä käsiteltiin osittain samoja aiheita ja avattiin huolellisesti sisällissodan syttymisen syitä. Molemmat tapaamiskerrat olivat itselleni hyvin inspiroivia ja herättivät paljon ideoita suunnittelutyön mahdollisista teemoista. Koostin näistä ajatuksista ideataulun, joka hahmottaa itselleni erilaisia mahdollisia suuntia suunnittelutyön suhteen.

Tämä kuvallinen ideatauluni on kooste teemoista ja visuaalisista aiheista, jotka tällä hetkellä kiinnostavat minua, ja joista ehkä osaa haluaisin hyödyntää suunnittelutyössäni. Minua kiinnostavat sekä sisällissodan kokeneiden ihmisten henkilökohtaiset tunteet ja kokemukset ja se, kuinka kammottavat olosuhteet, poliittinen ilmapiiri ja myös nälkä vaikuttavat ihmismieleen.

Toisaalta minua kiinnostaisi käsitellä kriittisesti myös sitä, kuinka politiikka ja talous vaikuttivat sisällissodan syntyyn, ja kuinka ne edelleen vaikuttavat moniin ihmisten elinolosuhteisia heikentäviin asioihin edelleen sekä Suomessa että globaalisti. Näin maallikon arvauksena monet suuret sodat olisivat ehkä jopa saattaneet jäädä eskaloitumatta, ellei joillakin olisi ollut taloudellinen intressi pitää sotaa käynnissä.

Kävin hiljattain Nuuksiossa, ja siellä erilaiset puiden muodot ja etenkin kaatuneiden puiden juuret kiehtoivat minua. Metsät ovat olleet suuressa roolissa sekä sisällissodan aikaisissa ja sen jälkeisissä tapahtumissa että sodan muistamisessa, ja pohdin että metsä ja puut voisivat toimia muistomerkissä erilaisina metaforina samalla liittyen sotaan eri tasoilla.

Voisi olla myös kiinnostavaa käyttää joitakin sisällissodassa oleellisten alueiden tai paikkojen pohjapiirroksia joidenkin elementtien sijoittamisen pohjana muistomerkissä. Siten voisi ehkä luoda jonkinlaisen sisällissodan aikaisen aavemaailman, jossa nykyajan ihmiset voisivat ikään kuin kävellä samoja reittejä kuin ihmiset sata vuotta sitten.

 

 

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment

Kaupunkikävely ja luento 27.9.

Samu Nyströmin kaupunkikävely Helsingin keskustassa oli hyvin ajatuksia herättävä ja inspiroiva suunnittelutyön kannalta. Samu osasi kertoa hyvin tarinallisesti sen, mitä sisällissodan aikaiset helsinkiläiset ovat voineet ajatella ja kokea sodan. Hän pystyi hienosti yhdistämään kaupunkikävelyluennossaan sisällissotaa edeltävät ja sen aikaiset poliittiset tapahtumat tavallisen ihmisen näkökulmaan ja jokapäiväiseen elämään.

Itseäni kiinnosti paljon Helsingin pörssin historia sisällissodassa sekä talouden ja rahan rooli sodan sytyttäjänä ja ylläpitäjänä. Myös Esplanadin puisto on hyvin kiinnostava ja värittynyt paikka. Sodan aikana ehdotettiin, että puistosta tehtäisiin lanttu- ja perunapelto, sillä kansa näki nälkää. Kuitenkaan hienoa puistoa ei haluttu “pilata”, joten ehdotus jäi kokonaisuudessaan toteutumatta. Vain pieni kaistale puistosta saatiin hyötyviljelyyn. Ja samaan aikaan, kun monet jonottivat leipäjonoissa, joissa ruokaa ei lopulta edes riittänyt kaikille, Esplanadin puiston viereisessä Hotelli Kämpissä rikkaat juhlivat yltäkylläisesti. Samaan aikaan suomalaista voita myös myytiin Pietariin, jossa siitä sai paremman hinnan.

Tässä nopeat muistiinpanot Samu Nyströmin kaupunkikävelyllä heränneistä ajatuksista sekä mahdollisista suunnittelutyön aiheista ja sijoituspaikoista, joista osa ei liittynyt varsinaiseen luentoon:

Luentomuistiinpanot Ranja Hautamäen luennolta:

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment

Suomenlinna 20.9.

Suomenlinnaan saapuessamme kävimme ensin katsomassa Suomenlinnan vankileirin muistopaikkaa, jonka on tehnyt Marja Kanervo vuonna 2004. Muistopaikka on jopa hieman hankala löytää, sillä se sulautuu ympäröivään maisemaan hienovaraisesti. Muistomerkki on hyvin herkkä ympäristötaideteos, jonka näkeminen voi olla pieni antikliimaksi, jos odottaa näkevänsä jotakin kovin mahtipontista.

Itse tulkitsen teoksen ottavan näkökulmaksi sodan muistojen hitaan mutta varman hiipumisen ja kertovan sen luontevasti, kun kiveen kaiverretun vuosiluvun 1918 yli kulkee jatkuva vesivirta samalla kuluttaen sitä hitaasti näkymättömiin. Mielestäni työssä on erityisen hienoa se, että se jättää katsojalle jotakin oivallettavaa. Tällä hetkellä teoksen pystyy näkemään vain nykyisessä asussaan, mutta virtaava vesi tuo hienosti työhön aika-aspektin, joka saa myös miettimään sisällissodan ymmärtämisen menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Suomenlinnassa pidetyt luennot antoivat hyviä näkemyksiä sekä paljon erinomaista referenssimateriaalia sisällissodan käsittelyyn sekä suunnittelupaikan ja -teeman hahmottamiseen. Näissä kolmessa luennossa oli hienoa se, että ne antoivat kaikki yhdessä hyvän kokonaiskuvan sisällissodan jälkeen tapahtuneesta sodan muistamisesta ja tutkimisesta, sillä ne käsittelivät erilaisia toisiaan lähellä olevia asioita.

Juha Siltalan luento sisällissodan psykohistoriasta oli hyvin syvällinen katsaus sisällissotaa edeltäviin olosuhteisiin, jotka saivat ihmiset ajattelemaan ja käyttäytymään niin kuin he tekivät. Tuomas Teporan luento taas antoi hyvän yleiskatsauksen siihen, kuinka sisällissodan muistamiseen on suhtauduttu sadan vuoden aikana.

Ulla-Maija Peltosen luento meni tietyllä tavalla yksityiskohtaisempaan aiheeseen, ja antoi hyvän käsityksen erilaisista konkreettisista tavoista, joilla sisällissotaa on muistettu. Itseäni alkoi kovasti kiinnostaa Ulla-Maija Peltosen esittelemä karsikkotraditio, jota harjoitettiin silloin kun punaisten uhrien muistaminen oli kielletty.

 

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment

Viikkotehtävä 2 – Suunnittelualue?

Mielestäni on hyvin haasteellista pohtia, tulisiko suunnitelmani olla puolueeton yhteistä nykyisyyttä, tulevaisuutta ja sopua korostava sovinnon muistomerkki vai jokin, joka ottaisi kriittisemmin kantaa siihen kuinka sotaa on käsitelty Suomessa nyt sadan vuoden aikana.

Sodan kaikki osapuolet tekivät kuitenkin jostakin näkökulmasta katsoen väärin, sekä molemmat tekivät yleisesti katsoen hirveitä tekoja. Kuitenkin sodan käsitteleminen valtiollisella ja median tasolla on ollut nähdäkseni kovin epätasa-arvoista, ja koen että se ansaitsee kritiikkiä.

En myöskään oikeastaan näe, että sotaa ja sen kamalia tapahtumia voisi noin vain sopia tai sovittaa. Kuka niitä olisi edes enää sopimassa, kun ketään sodassa mukana ollutta ei ole enää edes elossa? Tuntuu siis hieman irralliselta, että lähtisin itse ulkopuolisena tekemään sovintoa riidassa, jota en kaikesta tutkimuksesta huolimatta tule koskaan ymmärtämään täysin tai myöskään luomaan samanlaista tunneyhteyttä siihen kuin sen eläneillä ihmisillä varmasti oli. Siksi olen pohtinut myös omaa oikeutustani tämän muistomerkin suunnittelemiseen.

Siten koen, että roolini olisi pikemminkin muistuttaa ihmisiä tapahtuneesta tavalla, joka saisi heidät parhaassa tapauksessa pohtimaan myös nykyisyyttä tavalla, joka saa näkemään sodan sekä sodasta puhumisen ja vaikenemisen vaikutuksen nykypäivään. Uskon myös, että monet Suomen sisällissotaan liittyvät teemat ovat näkyvät myös tänä päivänä sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Epätasa-arvoisuus ei ole valitettavasti hävinnyt Suomestakaan minnekään sadassa vuodessa, ja toisen osapuolen ymmärtäminen ei ole muuttunut täysin helpoksi sosiaalisen median myötäkään.

Yksi kysymys, jota olen myös miettinyt on se, että tulisiko muistomerkin sijoittua johonkin sodan tapahtumapaikkaan vai ottaa jokin täysin erillinen paikka, joka sopisi johonkin sodasta syntyvään teemaan. Sulattelen vielä ajatusta, vaikka intuitiivisesti koen, että johonkin sodasta irralliseen paikkaan suunnitteleminen voi tuntua helposti, no, irralliselta.

Koin helpoimmaksi aloittaa suunnittelualueen pohtimisen paikoista, jotka jollakin tavalla liittyvät itse sotaan, ja jotka myös itse tunnen. Olen asunut vain Lappeenrannassa ja Helsingissä, joten ne tuntuvat helpoimmilta kaupungeilta aloittaa tontin pohtiminen. Koen, että suunnittelualueen tontin valitseminen määrittää työtä hyvin paljon, joten päätin antaa työohjelmassani sille hieman lisäaikaa. Koen nimittäin, että muistomerkin paikkaan liittyy niin paljon merkityksiä, että se tuntuisi jopa määräävän työn muodon siinä raameissa, mitä itse haluan muistomerkin sanovan.

Mieleeni tuli jo aivan kurssin alussa Lappeenrannan Linnoituksen länsivallit, koska paikalla on traaginen menneisyys sisällissodan jälkeisenä vankileirinä, ja koska koen että se olisi vaikuttava paikka suuremmalle muistomerkille kuin mikä Linnoituksessa jo valmiiksi on. Toisaalta ajatukset, joita heräsi Suomenlinnan intensiivipäivän luennoilla sekä kaupunkikävelyllä Helsingin keskustassa, ovat hyvin inspiroivia.

Kaupunkikävelyllä nousi esiin paljon mielenkiintoisia aiheita, jotka vaikuttivat sodan syntyyn ja joita voi myös liittää hyvin universaaliin ihmisten käyttäytymiseen ja tunteisiin epätasa-arvon tuntemuksista opportunismiin sekä niihin vaikuttaviin tilanteisiin. Esiin nousi monia ristiriitaisia kokemuksia sodasta, kuten monien ihmisten nälkä ja samanaikaiset rikkaiden yltäkylläiset pidot, erilaisten toimijoiden laajempi poliittisuus ja toisaalta tavallisen ihmisen kiinnostus vain lähipiirinsä toiminnasta.

Suomenlinnan intensiivipäivän luennoilta taas hätkähdyttävimpänä pidin punaisten ja valkoisten muistomerkkien historiaa Suomessa. Punaisten sotilaiden julkinen sureminen sekä punaiset muistomerkit olivat kiellettyjä Suomessa talvisotaan saakka. Edelleenkin valkoisten muistomerkkejä on Helsingin, Suomen pääkaupungin, keskustan merkittävillä paikoilla useita, ja punaisten muistomerkit ovat jossakin kaukana piilossa. Siten koen, että Helsingin keskustaan suunniteltu tätä nykytilaa uhmaava, tai vain eri lähtökohdista sotaa tarkasteleva, muistomerkki olisi tärkeä keskustelunavaus.

Tahtoisin kuitenkin tehdä muistomerkin, joka saisi kaikki ihmiset muistamaan ja ajattelemaan sisällissotaa ja Suomen nykytilaa eri tavoin, ja joka olisi suunnattu kaikille eikä vain punaisille uhreille. Tässä tehtävässä puolueettomuus on kuitenkin minulle vaikea sana, sillä en haluaisi olla puolueellinen, mutta en täysin puolueetonkaan. En halua siis valita kumpaakaan puolta, mutta haluaisin kritisoida tapaa, jolla joitakin osia sodasta on muistettu ja joitakin tarkoituksella haluttu unohtaa. Tähän tarkoitukseen jokin keskeinen paikka Helsingistä voisi olla paljon iskevämpi ja tarkoituksenmukaisempi kuin Lappeenrannan Linnoitus. Suunnittelualueen valinta taitaa siten riippua paljon siitä, minkä teeman haluan lopulta valita käsiteltäväkseni.

 

Lappeenranta: Linnoituksen vallit

http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/lpr_historia/artikkelit/PUNAISTEN_JA_VALKOISTEN_SOTA_artikkeli.htm

http://www.tkm.fi/punamuisto2.cgi?sij_kunta=%27Lappeenranta%27

Olen Lappeenrannasta kotoisin, joten minulla on vahva henkilökohtainen side Lappeenrannan linnoitukseen ja sen valleihin. Tämä henkilökohtainen siteeni ei kuitenkaan ole koskaan liittynyt paikan historiaan sisällissodan paikkana. Viimeistään yläasteesta lähtien alue on tullut minulle hyvin tutuksi paikkana, jossa käydään piknikillä ja tavataan kavereita, ja siksi minulla liittyy paikaan paljon iloisia muistoja.

Kuitenkin sisällissodan aikana ja sen jälkeen Lappeenrannan linnoituksessa toimi hyvin tuhoisa valkoisten vankileiri, jossa oli noin 3000 punavankia, joista sotasurmatietokannan mukaan kuoli 682. Vankileiri perustettiin 26. huhtikuuta 1918 valkoisten valloitettua Lappeenranta. Teloituksia suoritettiin huhtiin lopulla ja toukokuun alussa linnoituksen valleilla. Vankileiri toimi 15. syyskuuta 1918 saakka.

Linnoituksessa on jo yksi punavankien muistomerkki. Vuonna 1980 pystytetty muistomerkki on Erkki Kannoston tekemä, ja se sijaitsee teloituspaikan lähellä nykyisen Etelä-Karjalan museon pääsisäänkäynnin vieressä. Muistomerkki on jokseenkin perinteinen: neliskanttinen veistos, jossa on kuvioita, jotka voi tulkita tikatuiksi arviksi tai luodinrei’iksi.

Mielestäni on mielenkiintoista, kuinka paikan käyttötarkoitus ja tunnelma on muuttunut aikojen saatossa. Karmeasta historiasta vankileirinä huolimatta alue on ollut useat viime vuodet paikkana erilaisille tapahtumille. Alueella vierailee paljon turisteja, piknik-väkeä sekä nuorisoa. Tuntuu, etten haluaisi täysin pilata alueella tänä päivänä olevaa iloista tunnelmaa virkistyskäytössä, mutta silti muistuttaa alueen synkästä historiasta vaikuttavalla tavalla. Siksi en välttämättä tekisi muistomerkkiä aivan linnoituksen keskeiselle paikalle, vaan länsivalleille, jotka tällä hetkellä eivät ole runsaassa käytössä mutta silti jokseenkin näkyvällä paikalla.

Linnoituksessa valmiiksi sijaitseva punavankien muistomerkki.

Helsinki: Katajanokka/Suomenlinna/Kauppatori/Esplanadin puisto

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/sisallissodan-taisteluiden-jalkeen-syntyi-vankileirien-saaristo

Toinen minulle tuttu sisällissodan paikka on Helsinki. Helsingissäkin toimi Lappeenrannan tapaan sisällissodan jälkeen valkoisten vankileiri. Helsingin vankileiri muodostui Suomenlinnan, Santahaminan, Isosaaren ja Katajanokan vankileireistä, ja se oli toiseksi suurin vankileiri Suomessa. Suomenlinnassa on jo valmiiksi vuonna 2004 Marja Kanervon tekemä vankileirin muistopaikka.

Kauppatori oli vankileirien kannalta hyvin oleellinen paikka, sillä sitä kautta kuljetettiin vankeja leireille. Kauppatori liittyy myös sodan aikaisiin tuonti- ja vientitoimituksiin.

Myös Esplanadinpuisto on sotaan liittyen mielenkiintoinen paikka Helsingin keskustassa. Samu Nyströmin kaupunkikävelyllä tuli ilmi, että useita Helsingin puistoissa alettiin viljelemään hyötykasveja sodan aikana, jotta ruokaa riittäisi ihmisille. Hienoa Esplanadin puistoa ei kuitenkaan suostuttu kokonaan muuttamaan hyötyviljelykäyttöön, vaikka sinne istutettiinkin pieni lanttupalsta symboliseen tarkoitukseen. Puiston viereisessä Kämp-hotellisssa kuitenkin saatettiin pitää yltäkylläisiä pitoja rikkaille, kun suuri osa kaupunkilaisista kärsi nälkää. Tämä ristiriita on mielenkiintoinen ja jotenkin absurdi, mutta samaan aikaan nähtävissä melkein joka paikassa tänäkin päivänä.

Helsinki: Mannerheimin ratsastajapatsas ja sen ympäristö

https://www.hamhelsinki.fi/sculpture/marsalkka-mannerheimin-ratsastajapatsas-aimo-tukiainen/

Carl Gustaf Emil Mannerheim on jopa yksi ristiriitaisimpia hahmoja Suomen historiassa. Mannerheim toimi sisällissodan aikaan valkoisten ylipäällikkönä 26. tammikuuta – 31. toukokuuta 1918, talvisodan aikaan Suomen puolustusvoimien ylipäällikkönä ja vuosina 1944-1946 Suomen tasavallan presidenttinä. Hän sai marsalkan arvonimen vuonna 1942. Mannerheimille on myönnetty useita kunnianosoituksia, mutta häntä on myös syytetty sotarikoksista (ei kuitenkaan oikeudenkäynnissä).

Suomen sisällissotaa ajatellen Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingin keskustassa Kiasman vieressä herättää joissakin, myös minussa, ihmetystä. Mannerheimia esittävää patsasta alettiin suunnitella jo 1930-luvulla, mutta sen toteutti vasta vuonna 1960 Aimo Tukiainen voitetun kilpailun tuloksena. Mannerheim on kuvattu veistoksessa tarkoituksellisesti marsalkkana ja Suomen sankarina eikä valkoisten ylipäällikkönä. Kuitenkin pidän itse ongelmallisena jakaa kyseisenkin henkilön eri rooleja osiin. Jopa itse patsaassa lukee näkyvästi vuosiluvut 1867-1951, jotka viittaavat Mannerheimin koko elämään eikä vain hänen rooliinsa talvisodassa tai Suomen tasavallan presidenttinä.

Toukokuussa 1918 Helsingissä järjestettiin sisällissodan voiton kunniaksi suuri valkoisten voitonparaati, jossa Mannerheim ratsasti Helsingin keskustaan joukkojensa kärjessä. Mannerheimin patsaan sijoittuminen tähän voitonmarssin paikkaan antaa itsessään jo vahvan viestin. Myös patsaan jalustan massiivinen koko ja materiaali antavat viestin mahtavasta ja voittamattomasta henkilöstä, joka kuitenkin oli vahvasti poliittisesti puolueellinen sisällissodassa ja jopa antamassa teloituskäskyjä.

Minulla ei ole mitään yleisesti Mannerheimia esittäviä patsaita vastaan, mutta muun muassa tässä tapauksessa patsaan sijoittamisen ja detaljien suunnitteluun ei ole käytetty lainkaan herkkyyttä ymmärtää sen eri viestejä, ellei sitä ole tarkoituksellisesti suunniteltu hyvin provokatiiviseksi. Siksi yksi ajatukseni suunnittelualeesta olisi Helsingin keskustassa jossakin Mannerheimin ratsastajapatsaan liepeillä. Tälle alueelle tekemäni suunnitelman tarkoitus olisi kyseenalaistaa tämänkaltaisten symbolien käyttöä Suomen pääkaupungissa näinkin vahvasti historiaan ja politiikkaan sidotuilla paikoilla. Täytyy tosin tiedostaa, että on hyvin haastavaa tehdä tämänkaltainen suunnitelma tämänkaltaiseen paikkaan onnistuneesti ja käyttäen sen kaltaista herkkyyttä, joka mielestäni ratsastajapatsaasta tällä hetkellä puuttuu.

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment

Mitä, missä, milloin?

Huomasin, että varsinkin internetissä on jopa hieman niukasti tietoa Suomen sisällissodasta verrattuna muihin Suomen lähihistorian sotiin. Mielestäni on myös mielenkiintoista, että sisällissodasta tuntuu löytyvän melkein ainoastaan lähteitä, joissa kerrotaan vain tapahtumat ja faktat tai toisaalta täysin henkilökohtaisia kokemuksia, tulkintoja ja taideteoksia tapahtumista. Talvi- ja jatkosodasta kertovien suomalaisten lähteiden tietynlainen tarinallisuus puuttuu.

Huomasin myös epäileväni monien lähteiden puoluettomuutta. Vaikuttaako sisällissota edelleen Suomessa niin vahvasti, että monien on vaikea olla sympatisoimatta toista puolta enemmän kuin toista? Vai onko niin, että sota ei todellisuudessa ratkaissut alkuperäistä erimielisyyttä täysin vaan se on jäänyt jonnekin syvälle hautumaan useaksi sukupolveksi? Voi olla että kaikki tämä pohdinta on täysin ylitulkintaa, eikä mitkään poliittiset erimielisyydet katoa koskaan maan päältä. Kuitenkin monet asiat myös periytyvät, omaisuus ja käytösmallit, ehkä jopa katsantokannat ja mielipiteet.

Valkoisten voitosta huolimatta punaiset myöhemmin saivat paljon ennen sotaa vaatimiaan asioita, mm. toimivan sosiaaliturvajärjestelmän. Se ei tosin ollut niinkään sisällissodan syytä tai ansiota. Sen sijaan sodanjälkeinen punaisten kipeiden muistojen lakaiseminen maton alle sisällissodan jälkeisessä Suomessa on varmasti ollut vaikeaa monelle, eikä omaan oikeustajuunikaan tunnu reilulta. Kaikkien nykyisten tietojeni valossa minusta alkaa tuntua siltä, että puolueettomuus voi olla minulle suuri haaste.

Olen toisinaan huono muistamaan yksityiskohtia tai päivämääriä, joten pyrin usein muodostamaan jonkinlaisen kokonaiskuvan historiallisista aiheista. Tapahtumien ja faktojen lukeminen auttoi muodostamaan sodasta tätä kokonaiskuvaa, jonka päälle voin kasvattaa tieto- ja ymmärryspankkia entisestään. Vaikka tällä hetkellä tiedän sisällissodan tapahtumien kulusta enemmän kuin koskaa aiemmin, koen että tämän sodan syvällinen ymmärtäminen on minulla vasta alussa.

Päätin myös soittaa äidilleni kysyäkseni sukumme yhteyksistä sotaan. Tein sen ehkä sekä puhtaasta mielenkiinnosta että siksi, että halusin hakea jotakin henkilökohtaista samaistumispintaa sukumme historiasta. Kuten aiemmin kirjoitin, minulla ei ole koskaan ollut syvää henkilökohtaista sidettä sisällissotaan. Siksi en, ihme kyllä, ole ikinä tiennyt kuinka sisällissota vaikutti omaan sukuumme.

Olen aina kuvitellut syntyneeni arvomaailmaltaan punaiseen sukuun, mutta yllätyksekseni sain kuulla että melkeinpä koko äitini puoleinen suku oli valkoisten puolella sodan aikana. Sain myös tietää, että isoisoisäni ja hänen veljensä taistelivat sodassa eri puolilla. Olin hieman järkyttynyt tästä tiedosta, sillä aiemmin luulin että tämänkaltaiset tilanteet olisivat olleet vain voittajaosapuolen sepityksiä korostaakseen vastakkaisten osapuolten veljeyttä ja ystävyyttä ennen sotaa.

Puhuttuani äitini kanssa eri ihmisten motiiveista lähteä sodan eri puolille, koen ehkä hieman entistä paremmin ymmärtäväni ihmisten eri motiiveja sodan aikaan. Yritän myös entistä hanakammin pyrkiä siihen, etten tekisi jatkossa liian yksinkertaistavia johtopäätöksiä asioista, ja pyrin haastamaan myös omia katsantokantojani.

 

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment

Alku

Kurssin teemana oleva vuoden 1918 Suomen sisällissota on ollut jo vuosisadan hyvin herkkä aihe kotimaassamme. Tällä sodalla on useita nimityksiä, mutta olen päättänyt kutsua sitä oppimispäiväkirjassani sisällissodaksi, sillä koen sen kyseisen sodan nimityksistä neutraaleimmaksi, ja pyrin ainakin tämän kurssin alussa suhtautumaan sotaan mahdollisimman puolueettomasti. Sisällissota on myös jälkikäteen keinotekoisesti keksitty nimitys tälle sodalle, ja koen että se sopii minulle hyvin, sillä tarkastelen itsekin sodan tapahtumia ja kokemuksia jälkikäteen nykypäivästä käsin.

Kurssista kuultuani heti ensimmäiseksi ajattelin, että olisi hyvin mielenkiintoista päästä suunnittelemaan paikkaa, jossa pääsisi perehtymään vahvasti tähän historialliseen aiheeseen sekä eläytymään sen ajan ihmisiin vahvasti. Tarkemmin ajateltuani tajusin kuitenkin, ettei minulla ole koskaan aiemmin ollut suurta henkilökohtaista sidettä Suomen sisällissotaan.

En tiedä johtuuko se sukupuolvien takaisten muistojen kipeydestä vai sodan poliittisista yhteyksistä, jotka ovat näkyvissä vielä tänäkin päivänä, mutta muistelisin, että koulussakaan meille ei kerrottu Suomen sisällissodasta muuta kuin perusasetelma. On siis mielenkiintoista pohtia, kuinka pystyisi luomaan sellaisen siteen sisällissotaan, jotta saisi synnytettyä uskottavan ja jopa vaikuttavan muistomerkin sille vaikuttamatta teennäiseltä, vaikka tällaista suhdetta ei aiemmin olisi ollut.

Uskon, että jonkin tapahtuman ymmärtämisen saavuttamiseen tarvitsee sekä tietää faktat että olla herkkänä eri ihmisten kokemuksille. Siksi on hyvä, että niihin molempiin kannustetaan kurssilla, ja yritän jatkaa sisällissodan tutkimista mahdollisimman paljon sekä historiallisten teoksien että taiteen kautta läpi koko kurssin.

Mielestäni on hyvin innostavaa, että kurssin työ on erittäin vapaa ja hyvin eri tavalla taiteellinen kuin aiemmat suunnittelemani kurssityöt viime vuosilta. Tämä vapaus ja taiteellisuus ovat kuitenkin samalla myös suuria haasteita, sillä tiukemmat ääriviivat tuovat tiettyä turvaa ja ohjeistusta suunnitteluun. Kurssin aihepiiri on myös arkuutensa takia hyvin haasteellinen, sillä mielestäni on tärkeää miettiä kuinka saavuttaa vaikuttava ja ajatuksellinen lopputulos ilman että varsinkaan tahattomasti loukkaisi ketään.

Oma pääaineeni on arkkitehtuuri, joten on hieman jännittävää astua pitkästä aikaa maisema-arkkitehtuurin maailmaan näinkin haastavan aiheen parissa. Uskon kuitenkin, että tämänkaltaisessa perehtymistä ja eläytymistä vaativassa tehtävässä prosessi on alasta riippumatta sama. Joudun kuitenkin todennäköisesti tekemään enemmän töitä tiettyjen suunnitelman yksityiskohtien kanssa, jotka saattavat olla muille helpompia.

Tavoitteeni kurssille on oppia tulkitsemaan historian tapahtumia ja ihmisten kokemuksia sekä välittämään ne muille tilojen, tunnelmien ja maiseman keinoin tavalla, joka tuntuu merkitykselliseltä. On sekä haastavaa että mielenkiintoista tutkia eri tapoja toteuttaa vaikuttava muistomerkki, joka ei välttämättä ota perinteistä muotoa pelkkänä patsaana tai laattana. Haluan myös oppia lisää maisema-arkkitehtuurin mahdollisuuksista, sillä olen kiinnostunut arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin yhteyksistä toisiinsa. Toivon myös pystyväni edelleen kehittämään esitystekniikkaani.

 

 

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment