Loppureflektio suunnittelutyöstä

Tällä kurssilla nautin suunnittelutyöstä todella paljon, ja siksi kai koin työn prosessin kokonaisuutena suhteellisen luontevaksi ja vaivattomaksi, ainakin verrattuna aiempiin suunnitteluprosesseihini. Voin sanoa olevani tyytyväinen omaan suoritukseeni kurssilla sekä prosessin että lopputuloksen suhteen.

Olen myös joitakin hetkiä lukuunottamatta ollut hyvin itsevarma ajatuksistani ja suunnastani suunnittelutyön teeman suhteen sen jälkeen kun löin lopullisen suuntani lukkoon. Se, että uskalsin valita omanlaiseni käsittelykulman kurssin teemaan sekä pitäytyä siinä toi minulle paljon itsevarmuutta sen kautta, että heittäydyin ja asetin itseni aidosti alttiiksi suunnittelutyössä. Itse koen myös lopputuloksen heijastavan paljon omaa itseäni ja olen siksi siihen tyytyväinen.

Itsevarmuuteni kasvoi myös siitä, että sain perusteltua ja mietittyä monet mahdolliset vaihtoehdot läpi ja onnistuin sanallistamaan ne ainakin joten kuten blogissani ja henkilökohtaisissa ohjauksissa. Jos olen joskus vaikuttanut epävarmalta, uskon että se on johtunut siitä että olen ollut epävarma sanoittamaan kaikkia työn tasoja ja tulkinnan mahdollisuuksia sekä etenkin siitä, että olen hyvin epävarma julkinen esiintyjä. Esiintyminen on asia, jota olen oppinut sietämään, ja jossa nykyään haluan kehittyä hyväksi, jotta saisin ideani välittymään muille tehokkaammin. Ideoiden välittymisessä tai niihin innostamisessa ei usein nimittäin ole kyse pelkästään itse ideoista tai teoksista vaan siitä, kuinka ne kykenee esittämään niin kuvallisesti kuin sanallisestikin. Myös sillä, että pystyy puhumaan omasta työstään muiden edessä itsevarmasti ja tiivistäen oleellisen on varmasti suuri merkitys siinä, kuinka ihmiset ottavat jonkin asian vastaan.

Aiemmilla taiteellisesti painottuneilla kursseilla olen kokenut, että olen rajoittanut itseäni liiallisella järkeilyllä, ja siksi lopputuloksesta on voinut tulla hieman jäykkä. Tällä kurssilla koen pystyneeni vapautumaan ja luottamaan itseeni sen verran, etten ole turvautunut pelkkään järkeilyyn. Jossain vaiheessa kurssia Jyrki sanoi minulle, ettei kaiken tarvitse olla loogista, ja se oli ehkä paras neuvo, jonka minulle pystyi siinä tilanteessa antamaan. Näitä sanoja olen muistellut aina ajoittain sen jälkeenkin, sillä tietynlainen epäloogisuus ja vapautuminen on se, joka minua todellisuudessa muiden töissä aina melkein eniten viehättää.

Koin kasvavani kurssilla paljon niin suunnittelijana kuin ihmisenäkin, sillä opin vihdoin kuuntelemaan omaa itseäni sen sijaan että yrittäisin ikuisesti miellyttää kaikkia. Lopputuloksestakin tuli selkästi sen mukainen, että osaa ihmisistä se miellyttää ja osaa ei ollenkaan. Tietenkin aluksi minusta tuntui kamalalta kuulla kritiikkiä työstäni, johon olin investoinut paljon aikaa, ajatusta ja tunnetta, mutta pienen prosessoinnin jälkeen olen jopa iloinen etteivät kaikki pidä työstäni, sillä se ei edes ole sen tarkoitus, ja minun on aika irtautua miellyttämisentarpeestani. Mikään merkittävä ei ole ikinä miellyttänyt kaikkia, ja kaikkien miellyttäminen ei edes ole käytännössä mahdollista, joten se on vain täyttä ajanhukkaa. Pystyn seisomaan oman tuotokseni takana, ja se riittää minulle.

En siis kuitenkaan sano, että työni olisi virheetön tai edes objektiivisesti katsottuna hyvä (koska eihän sellaista taida olla olemassakaan). Siinä on ongelmansa, joista puhuttiinkin jo kritiikkitilaisuuksissa ja jotka tiedostin jo suunnittelutyön aikana. Päätin kuitenkin, että tästä työstä ei tulisi virheetöntä työtä, sillä en olisi voinut toteuttaa ideaani itseni näköisesti siten, että siitä olisi tullut kaikilla kriteereillä hyvä. Tästä päästään siis ehkä jokseenkin vaikeaan kysymykseen siitä, että riittääkö virheiden tiedostaminen tekemään niistä hyväksyttyjä. Ovatko siis taiteilijan tai suunnittelijan intentiot tärkeämpiä kuin lopputuloksen virheettömyys, hyvyys tai laatu (tai mitä sanaa haluaakaan käyttää)? Useinhan taiteen sääntöjen tiedostavaa rikkomista on pidetty hyväksyttynä, mutta tekeekö tämä tiedostaminen niistä aidosti parempaa kuin silloin kun niitä ei olisi tiedostettu?

Yksi asia, joka ihmisiä tuntui eniten häiritsevän teoksen “kusikoppimaisuuden” lisäksi oli se, että sitä oli joidenkin mielestä vaikea ellei mahdoton ymmärtää. Halusin kuitenkin pelata assosiaatioilla kuin suoraan kertoa mitä teoksesta tulisi löytää. Näin siitä tuli ainakin itselleni mielenkiintoisempi teos, ja toivon että myös edes jollekin muulle. Uskon, että teos oikeasti avautuisi jollakin lailla joillekin ihmisille ja toisille ei ollenkaan, ja se on minulle täysin ok. Kaikkea ei tarvitse aina tehdä kaikille, eikä mitään todellisuudessa edes tehdä kaikille. Kysymykseen siitä, että kenellä sisällissodan muistomerkkiäkin tehdään voi olla monta eri vastausta. Mielestäni myöskään se, että joku ei ehkä saattaisi ymmärtää teosta ole pätevä syy tehdä siitä valmiiksi pureskeltua, sillä maailmassa on jo tarpeeksi yksinkertaista viihdettä sitä kaipaaville.

Itse mielestäni onnistuin tekemään teoksen, joka keskittyy tiettyyn alueeseen ja aiheeseen, mutta johon liittyy monia eri tasoja ja assosiaatioita. Ongelma toki voi myös olla se, että teinkö työstä tarpeeksi mielenkiintoisen oloisen, että sen merkityksiä haluttaisiin alkaa pohtia. Toinen ongelma voi myös olla, että saako muistomerkki olla mysteerinen tai epäselvä. Omasta mielestäni tässä tapauksessa saa olla, koska koko tapahtuma oli hyvin epäselvä, ja on edelleen.

Voi myös aiheellisesti kysyä, että onko työ huono jos sitä ei ymmärretä vai voiko se olla hyvä työ, jota ei vain ymmärretä. Ja muuttuuko vastaus kysymykseen, jos katsoo työtä erikseen maisema-arkkitehtuurina tai taiteena? Se, kuinka jonkin luokittelee, voi vaikuttaa paljonkin työn arviointiin.

Kurssitöiden arvostelu on hyvin vaikeaa etenkin siinä mielessä, että pitäisi pystyä erottamaan työn “hyvyys” omista mieltymyksistään. Se, että teoksen tekijä ajattelee jostakin asiasta eri tavalla kuin itse tai että hänellä on erilaiset esteettiset mieltymykset ei tee työstä absoluuttisen huonoa teosta. Koska mitään objektiivisen hyvän ilmentymää ei ole olemassakaan, emmekä ikinä pysty täysin irtaantumaan subjektiivisesta todellisuudestamme (hehe), kuinka voimme arvostella mitään?

Kurssin arvostelukriteeri-työpajassa teimme toki jonkinlaiset suuntaa-antavat arvostelukriteeristöt, mutta kuten sielläkin jo mainittiin, niin niitä voi käytännössä tulkinta melkein kuinka vain haluaa. Mikä siis tekee hyvän tai huonon työn? Mitä edes hyvä tai huono tarkoittavat? Nouseeko tässäkin keskeiseksi taiteilijan tai suunnittelijan oma intentio ja sen onnistuminen? Kaikki kai riippuu siitä, mitä haluaa arvottaa. Marc Treib kirjoitti osuvasti tekstissään Landscape architecture and criticism, että joskus arviointi kertoo enemmän arvijoitsijasta kuin arvioitavasta työstä. Hän kuitenkin uskoo, että suunnittelutöiden oikeudenmukainen arviointi olisi mahdollista. Itse en tiedä, mitä uskoa.

Loppukritiikeissä työni sai todella hyvää ja osuvaa kritiikkiä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, monet sanotuista asioista tiedostin jo suunnitteluvaiheessa. Kuitenkin niiden kuuleminen jonkun muun suusta on aina arvokasta, koska vain siten voi tietää, kuinka paljon pystyy näkemään omaa työtään samalla tavalla kuin joku, joka ei ole sitä suunnitellut. Esitystekniikkaa koskevasta kritiikistä olen samaa mieltä, ja itseäni harmitti hyvin paljon, että aika taas kerran jäi liian lyhyeksi esitystekniikan viilaamiseen. Sain toki kaiken tehtyä, mutta jotkut virheet häiritsevät, kun muuten tein omasta mielestäni onnistuneen suunnitelman.

Kaikki saamani kritiikki ei tosin ollut mielestäni aivan täysin oleellista työn kannalta. Esimerkiksi kaikki tekniset ongelmat voi aina korjata hyvin yksinkertaisinkin keinoin. Teknisiin asioihin tarttuminen on toki usein myös tärkeää, mutta nyt tuntui, että se vei huomiota paljon pois siitä, mikä työssä oli oleellista.

Koska tämä kurssi oli ensimmäinen maisteritason studiokurssini, henkilökohtaisen työohjelman tekeminen oli hyvin hyödyllistä, sillä siinä oppi hyvin hahmottamaan suunnitteluprosessia ja ajankäyttöä kokonaisuutena heti työn alussa. Onnistuin tekemään realistisen työohjelman, jonka aikataulussa pysyin suhteellisen hyvin. Kurssin lopussa tuli kiirettä loppumateriaalien kanssa, vaikka olin jättänyt työohjelmassa niille reilusti aikaa. Tämä tosin johtui yllättävistä käänteistä muussa elämässäni.

Aiemmin minulla on usein saattanut olla ongelmia päätöksenteossa, mitä tulee suunnittelutyön suunnan valitsemiseen. Olen kuitenkin oppinut elämään asian kanssa, ja mielummin annan itselleni aikaa suunnittelutyön alussa tutkia kaikki (tai jos ei kaikkia niin parhaat) mieleeni tulevat ideat kuin päättää suuntaani liian ajoissa. Olen kokemuksesta oppinut, että jos en anna alussa tarpeeksi aikaa eri vaihtoehtojen tutkimiselle, saatan myöhemmin olla tyytymätön valintoihini. Olen siis tyytyväinen, että annoin työohjelmassani reilusti aikaa itselleni pohtia kurssin aihetta ilman valinnan painetta.

Idea, johon lopulta päädyin oli hyvin kunnianhimoinen. En tiedä oliko se jopa liian kunnianhimoinen, jotta sen voisi toteuttaa erinomaisesti. Usein mitä suureellisempi idea on, sitä oleellisempaa on myös se, kuinka se toteutetaan – muuten työstä voi tulla samanlainen olo kuin joistakin aforismiseinätauluista, vähän kökkö. Olisin voinut siis päästä paljon helpommalla valitsemalla jonkin yksinkertaisemman idean. Tosin nyt tulin ainakin haastaneeksi itseäni kunnolla. Ja toivon, että joillekin työ näyttäytyy aitona pohtimisen tuloksena kaupan valmiin aforismitaulun sijaan.

Kaiken kaikkiaan saavutin omasta mielestäni omat oppimistavoitteeni, ja uskon, että tulevaisuudessa osaisin lähteä purkamaan vaikeaakin suunnittelutehtävää itsenäisesti paljon entistä varmemmin. Tiedon tai referenssien hankkimisessa minulla ei ole ikinä ollut ongelmia, mutta luottamus omiin valintoihini on ehkä kurssin tärkein anti minulle itselleni.

Kurssisuoritukseni koostui siis luennoista ja seminaareista (2op), tunti- ja viikkotehtävistä (2op), oppimispäiväkirjasta (2op) sekä harjoitustyöstä (varmaankin 6 op?) eli oli yhteensä laajuudeltaan 12 op.

Kiitos hienosta ja opettavaisesta kurssista! Kurssi oli hyvin mielenkiintoinen ja inspiroiva rankasta aiheestaan huolimatta.

Posted by Raisa

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Comments are closed.