Ihmisen fyysisen näkökentän tutkimista

Päätin lukea ihmisen näkökentästä ja tehdä aiheesta pienen tutkielman, sillä näkökenttä on suuressa roolissa suunnittelutyössäni enkä ole ennalta tiennyt asiasta lähes mitään. Näkövammaisten liitto ry:n sivuilla luki, että ihmisen näkökenttä on horisontaalisesti noin 180 astetta, ja joissakin muissa englanninkielisissä lähteissä on havainnollistettu, että molempien silmien yhteinen näkökenttä olisi noin 120 astetta, joista symbolien hahmotuksen alue olisi vain noin 60 astetta.

Tämä pieni ja yksinkertainen tutkielma sai minut ymmärtämään sen yksinkertaisen seikan, että objektin näköaukkoa ympäröivän seinän paksuuden täytyy olla aiemmin arvelemaani paksumpi, jotta näkymä maisemaan rajautuisi tarpeeksi tiukasti. Sen lisäksi myös näköaukon tulee olla tarpeeksi kapea. Ehkä naköaukkojen mitat voisivat vaihdella objektista riippuen, jotta saavutettaisiin haluttu näkymä jokaisen kohdalla erikseen.

Myös etenkin suomenkielisellä wikipedia-sivulla näkemisestä (joka ei tietenkään ole maailman paras tieteellinen lähde) oli mielenkiintoinen alaotsikko filosofien näkemyksistä näkemisestä, mitä minä voisin tutkia myöhemmin myös laajemmalta.

Lähteitä:

https://www.nkl.fi/fi/etusivu/nakeminen/aistimus

https://en.wikipedia.org/wiki/Field_of_view

https://fi.wikipedia.org/wiki/Näkeminen (Wikipedia ei ole kunnollinen lähde, mutta siltä saa jotakin yleistä tietoa siitä, mihin kaikkeen näkemisen voi liittää)

Erilaisia kaavioita Googlen kuvahaulla ihmisen näkökentästä

 

Otteita tekemistäni kokeiluista

 

Posted by Raisa

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *