Kuvataiteilija Jaakko Ruuskan luento 22.11. (ja Lappeenrannan linnoituksen historiaa)

Tässä vaiheessa kurssia tuntuu siltä, että kaikki liittyy omaan suunnittelutyöhön, joten siksi myös etsin ja löysin paljon yhtymäkohtia Jaakko Ruuskan pitämän esityksen ja oman suunnittelutyöni väliltä. Esimerkiksi yhteisistä maisemista sukupolvien välillä puhuttiin hyvin mielenkiintoisesti. Valitsin itsekin suunnittelukohteekseni Lappeenrannan linnoituksen, koska minua kiinnosti paneutua minulle hyvin tuttuun maisemaan todella eri tavalla kuin miten olen sen aiemmin käsittänyt. Se, että joku on sata vuotta sitten nähnyt lähes samat maisemat, kokenut saman tilan liikkeessä samassa ilmastossa kuin minä nyt, mutta aivan järkyttävissä olosuhteissa, on aivot solmuun pistävä ajatus.

Kaikkia kurssilla esitettyjä taideprojekteja yhdistää myös empatia. Vaikka empatian kokeminen on mielestäni myös itsessään arvokas asia, näen että se on myös tämänkaltaisen aiheen käsittelyn ja välittämisen kannalta välttämätön työväline koko prosessissa. Vaikka työksentelyyn kykenemisen ja oman mielenterveyden kannalta on hyödyllistä välillä myös etäännyttää itseään aiheesta, on tärkeää myös tuntea jotain, jotta saisi välitettyä tunnetta myös muille. Monesti kuitenkin tunteiden herättäminen on tehokkain tapa myös herättää ajatuksia ihmisissä.

Jaakko Ruuskan taideprojektissa oli käynyt myös ilmi sisällissodan paikallisista asioista vaikeneminen Kuusankoskella. Tapahtumista on vaiettu usein paitsi oman perheen ja suvun sisällä myös laajemmin. Esimerkiksi kouluissa ei ole kerrottu paikallisista synkistä tapahtumista osana historiaa. Olen havahtunut samaan myös omalla kohdallani vasta tämän kurssin myötä. Omalla sukupolvellani ei enää ole samanlaista suhdetta sotaan tai siihen, että siitä pitäisi aktiivisesti vaieta, mutta se on kai vain sattunut jäämään pimentoon useamman sukupolven vaikenemisen jälkeen.

Lappeenrannan linnoituksella on muutoinkin kurja historia erilaisina vankiloina sisällissodan aikaisen ja jälkeisen vankileirin lisäksi. Linnoituksessa toimi vuosina 1819-1881 Suomen ainoa naisten “työ- ja ojennuslaitos”, jonne “tuotiin rikoksista tuomittuja naisia koko maasta sekä pahatapaisia ja joutilaita irtolaisnaisia Viipurin, Kymenkartanon, Kuopion, Vaasan ja Oulun läänistä”. Naisvankilan Hämeenlinnaan siirtämisen jälkeen linnoituksessa toimi miesten työvankila, joka virallisesti lakkautettiin vuonna 1938. Toisen maailmansodan aikana linnoituksen alueella säilytettiin sotavankeja.

Omasta mielestäni on mielenkiintoista, että olen lapsena itse jopa esiintynyt Lappeenrannan linnoituksen kesäteatterissa Lappeenrannan ja sen linnoituksen historiasta kertovassa näytelmässä, enkä silti ole tiennyt tai tiedostanut kaikkia näitä historian tapahtumia aiemmin. Hatara muistikuvani on, että myös näytelmä loppui siihen, kun kaikista järkyttävimmät tapahtumat alueen historiassa alkoivat –  kuten vapaussodan muistaminen loppui voitonmarssiin.

Jollain tavalla siis toivoisin, jos suunnitelmani todellisuudessa toteutettaisiin, että se herättäisi ihmiset miettimään myös oman paikkakuntansa historiaa ja näkemään, että kaikki tapahtumat eivät Ulla-Maija Peltosen sanoin (joista Jaakko Ruuska muistutti) tapahtuneet aina “jossain muualla”, mikä taas varmasti herättäisi lisää monia muita ajatuksia. Tämä prosessi on ollut minullekin hyvin antoisa tästä näkökulmasta, ja siksi olen tässä vaiheessa iloinen, että valitsin suunnittelualueekseni itselleni niin läheisen lapsuuden ja nuoruuden paikan.

Lähteitä:

https://www.kehruuhuone.fi/kehruuhuone

 

Posted by Raisa

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *