Ajatuksia suunnittelutyön teemasta ja toteutuksesta – subjektiivinen todellisuus

Suunnittelutyön hahmottuessa yhä tarkemmaksi ajattelin kirjoittaa ajatuksistani teoksen takana olevasta teemasta ja näkökulmasta myös tarkemmin.

Tämänhetkinen työnimi teokselle on subjektiivinen todellisuus, joka tiivistää työn teeman. Pähkinänkuoressa työ pyrkii osoittamaan ihmisille oman todellisuutensa subjektiivisuuden, joka saattaa ihmiselle itselleen näyttää usein objektiiviselta.

Tämä tosin tuo esille vaikeampia kysymyksiä. Mitä on todellisuus? Onko edes olemassa objektiivista todellisuutta? Onko jokainen subjektiivinen todellisuus oikea todellisuus? Jokainen subjektiivinen todellisuus on kuitenkin olemassa siinä mielessä kuin jokainen ihminen tai jokainen tietoisuus on olemassa.

En ole välttämättä sitä mieltä, että todellisuus olisi vain subjektiivisten kokemuksiemme tuotos (vaikka en voi sitä mitenkään tietää). Siitä huolimatta olemme kaikki omien havaintokoneistojemme vankeina.

Siksi emme voi tietää tai tuntea kokonaisvaltaisesti toistemme kokemuksia tai ajatuksia, emmekä voi ikinä päästä ajatuksen tasolla täysin lähelle sisällissodan kokeneiden kokemuksia. Voimme kuitenkin kuunnella, oppia ja yrittää ymmärtää. Tarkoituksenani ei ole tehdä työstä saarnaavaa, mutta pitäisin siitä, jos ihmiset alkaisivat pohtia ja tulla empaattisemmiksi ja tietoisemmiksi maailmasta, muista ihmisistä ja omien ajatusten ja tekojen vaikutuksista muihin ihmisiin ja maailmaan, ja yrittäisivät tulla tietoiseksi ylivertaisuusvinoumistaan.

Työ on tarkoituksellisesti monitulkintainen, ja yritän saada erilaisten yksityiskohtien ja materiaalien tukemaan sitä. Pitää kuitenkin tästä eteenpäin varmistaa, ettei ajatus ala leviämään koskemaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, jolloin työn fokus ei pysy enää kirkkaana ja tehokkaana.

Olen suunnittelemassa objekteja, joiden sisälle on tarkoitus mennä ja katsoa sen seinässä olevasta aukosta näkyvää tiukasta rajattua näkymää. Olen myös miettinyt sitä että työn luonne muuttuisi, jos työn kokee on useampi ihminen samanaikaisesti yhden sijaan.

Objektilla voisi olla ympäristöään heijastava ulkopinta, joka paitsi piilottaa objektin sulauttamalla sen maisemaan myös saa ihmisen näkemään heijastuksessa sekä ympäröivän ympäristönsä että itsensä, mikä voi antaa joillekin vihjeitä teoksen tulkitsemiseen. Peilipinnan heijastuksen voi ymmärtää tarkoittavan sitä, että näemme kaiken aina suhteessa itseemme, mutta toisaalta itse olemme ympäristömme tulosta.

Tilan sisäpinta on rouheaa mustaa tiiltä, joka tuo mieleen sekä linnoituksen vankilahistorian että jokaisen omakohtaiset muistot tiilipinnan tunnusta, mikä voi tuoda kosketuspintaa omiin tunteisiin. Sisäpuoli on oma erillinen maailmansa, jossa äänimaailma tukee tilan tunnelmaa. Tarkoituksena olisi, että ihmisen omien askelten äänet kaikuisivat tilan sisällä.

Olen miettinyt, että objektien sijoittelussa ja/tai lukumäärässä tulisi olla jonkinlaista symboliikkaa, joka sitoisi teoksen sisällissotaan paremmin. Pitää vain miettiä, mikä olisi jotain sellaista, jonka saisi luontevasti osaksi työtä, sillä väkisin sopivan numeron etsiminen arkistoista tuntuu irralliselta.

  

Posted by Raisa

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *