29.11. Ennen ja jälkeen välikatselmuksen sekä sen aikana heränneitä ajatuksia

Olen tiennyt jo pitkään, että työhöni olisi useamman elementin sarja. Näiden elementtien lukumäärä on kuitenkin asia, joka on mietityttänyt pitkään. Olen pohtinut, että joko elementtien lukumäärässä tai sijoittelussa tulisi olla jonkinlaista symboliikkaa, joka yhdistäisi niiden kokonaisuuden sisällissotaan. Olen kuitenkin lopulta päättänyt mennä näkymät edellä ja uskon, että näkymistä voi löytyä tarpeeksi symboliikkaa itsessään. Ajatus seitsemästä tilasta tuntuu tällä hetkellä kuitenkin ihan toimivalta.

Se, että objekteja olisi seitsemän seitsemällesadalle linnoituksen vankileirillä kuolleelle, voisi olla joillekin viesti ettei työ ole täysin puolueeton, sillä kaikki kuolleet olivat punaisia. Olen aiemminkin kirjoittanut ongelmallisesta suhteestani puoluettomuuden kanssa enkä usko, että kaikissa tilanteissa tilanteiden ulkopuolelle meneminen olisi todellisuudessa edes puolueeton teko.

Vaikka siis itse olen pyrkinyt puolueettomuuteen työni edetessä, en näe sitä ongelmana, että työni katsotaan nostavan tiettyä ihmisryhmää tai osapuolta enemmän esille, sillä totuus on, että toinen osapuoli kärsi sodassa lukumäärällisesti enemmän. Ja tästä kärsimyksestä tekee erittäin kamalaa se, että se oli hyvin järjestelmällisesti aiheutettua. Siksi työtäni voi tulkita hyvinkin yhteiskuntakriittisesti ja nykypäivään heijastuvasti, mikä on mielestäni hyvä asia. Haluan työlläni tuoda esille sen, että kukaan meistä ei todellisuudessa ole täysin puolueeton edes ajatuksiltamme, ja monia ihmisiä on kuitenkin kuollut toisten subjektiivisen todellisuuden takia. Siksi kai työtäni ei jostain perspektiivistä katsoen voi syyttää liiallisesta relativismista, mitä jossain vaiheessa pelkäsin.

Puolueettomuuteen pykiminen ei ole ollut itseisarvo minulle sinällään vaan olen halunnut haastaa itseäni ajattelemalla asioita myös toisesta perspektiivistä. Ehkä se osittain näkyy työssä, mutta toisaalta teos myös kuvastaa hyvin omia näkemyksiäni.

Jos menemme konkreettisiin valintoihin, olen ajatellut, että jokainen objekti olisi erilainen riippuen siitä mitä haluan näkyvän näkymän päässä ja kuinka kaukana tämä asia on. Se ei vaikuta paljon muuhun kuin siihen, kuinka suuri on sen seinän paksuus, jossa näkymäaukko on tai siihen, onko näkymäaukko koko seinän leveydeltä auki vai suljettu jostakin kohdasta.

Olen miettinyt myös, että vaikka kaksi muuta seinää olisivat ohuet, objektin sisälle kulkevan oviaukon puoleinen seinä olisi paksumpi, jotta saavutettaisiin vahvempi tunne siitä, että astutaan sisään suljettuun tilaan. Teen näkö- ja kulkuaukon erikseen objektiin, jotta näköaukon seinästä saataisiin tarvittaessa hyvinkin paksu ja näköaukosta kapea eli jotta näkymä rajautuisi mahdollisesti hyvinkin tarkasti. Näköaukon leveys kuitenkin vaikuttaa enemmän näköaukon rajautumiseen kuin seinän paksuus.

Teen kaksi erillistä aukkoa myös siksi, että vaikka tila saa tuntua hieman ehkä ahdistavalta, en halua aiheuttaa sietämätöntä pelon tunnetta kenessäkään laittamalla heitä tilaan, jossa on vain yksi aukko. Tämän takia myös tilojen katot ovat avoimia. En nimittäin tietenkään halua, että todellisuudessa mitään kamalaa tapahtuisi tämän installaation takia.

Objektien välillä ei ole mitään tiettyä reittiä, jonka läpi tulisi kulkea, vaan kaikki ne voi löytää tai etsiä miten ja milloin tahansa. Tarkoitus myös on, että kaikkia ei myöskään tarvitse kokea, jotta työn tunnelma ja ajatus välittyisi niistä. Kuitenkin uskon, että useamman objektin tilan kokeminen auttaisi ihmisiä pääsemään lähemmäs omaa tulkintaansa työstä, ja auttaisi ihmisiä yhdistämään oman itsensä sekä sisällissodan tapahtumiin että osaksi nykymaailmaa ja linnoituksen maisemia, näin suureellisesti ilmaistuna. Jokaisen näkymän on kuitenkin tarkoitus antaa oma vihjeensä siitä, mistä koko teoksessa on kyse. Siksi minun täytyy nyt valita hyvin tarkkaan valitsemani näkymät, jotta työstä tulee mielenkiintoinen kokonaisuus, joka kertoo tarinan (vaikka se olisikin kokeellista ajatuksenvirtakerrontaa).

Otin tässä vaiheessa näkymiin mukaan sekä selkeitä maamerkkejä että huomaamattomampia maiseman elementtejä. En tosin voi liittää näkymiä liian kaukana sijaitseviin asioihin, sillä muuten näkymästä ei tule tarpeeksi tiukasti rajattu ja näkymän idea saattaa helposti jäädä epäselväksi. Tiloista näkyvät näkymät suhtautuvat eri tavalla näihin maamerkkeihin ja pienempiin, herkkiin elementteihin, sillä ihmisten tapa huomata niitä on hyvin erilainen. Saan ihmiset huomaamaan jonkin suuren merkittävän asian piilottamalla sen, mutta pienempiä asioita saa huomaamaan korostamalla niitä. Nämä näkymät alkavat myös sisältää paljon erilaista symboliikkaa heti kun ne rajaa tarkasti. Näitä näkymiä ei välttämättä ole kaikista helpointa yhdistää toisiinsa, mutta sopivasti vaikeat asiat saavat yleensä myös ajattelemaan eniten saamalla kysymään itseltään oikeita kysymyksiä.

Olen saanut liitettyä näkymät joko suoraan tai symbolisesti sisällissodan aiheisiin, vaikka olin aiemmin eri mieltä siitä, että muistomerkki olisi ymmärrettävämpi tai hyväksytympi vain jos se liittyy ilmiselvällä tavalla omaan paikaansa. Nyt kuitenkin koen, että näin on parempi tämän työn kohdalla.

Kun on valinnut näin minimalistisen muodon työlle, kaikilla pienillä yksityiskohdilla alkaa olla suurta merkitystä työn tulkitsemisessa. Siksi on tärkeää tarttua myös lillukanvarsiin tämän työn suunnittelussa ja pohtia kaikki valinnat tarkkaan. Toisaalta yhtä lailla tärkeää on tarkan järkeilyn ja taiteellisen vapautumisen välinen tasapaino.

Olen pyrkinyt valitsemaan kaikki työn elementit, materiaalit ja detaljit siten, että niillä olisi useampi kuin yksi yhteys joko sisällissodan tapahtumiin linnoituksessa, linnoituksen muuhun historiaan tai työn laajempaan teemaan sillä tarkoituksella, että se toisi eri tasoja ja tulkinnan mahdollisuuksia työhön.

Objektin sisä- ja ulkopinnan välillä on suuri kontrasti. Heijastava ulkopinta on kliinisen, anonyymin ja nykyaikaisen näköinen. Sitä vastoin sisäpinnan rouhea musta tiilipinta on käsinkosketeltava ja rustiikkinen. Uskon, että tiilipinnassa voi olla samalla sekä jotakin kotoisaa että pelottavaa.

Tiili on vahva ja pysyvän tuntuinen materiaali, mutta en halua että tila tuntuu liian jäykältä ja järkkymättömältä. Objektin kaksi seinää, se mistä astutaan sisää ja se mistä katsotaan ulos, on paksuja ja vahvoja, mutta kaksi muuta on ohuempia, jotta tila ei olisi täysin kuin bunkkeri. Tarkoituksena on osoittaa sekä tilan vahvuus että heikkous. Liian bunkkerimainen tila pelkästään paksuilla seinillä tuntuisi mielestäni ehkä hieman toivottomalta. Tila saa toki olla tunnelmaltaan synkkä, mutta haluaisin ehkä antaa jotakin toivoa, haurautta ja herkkyyttä siihen. Korostamalla myös näitä kahta seinää niiden paksuudella korostan samalla myös sitä, mikä on olellista työssä: tilan sisään astuminen ja sieltä ulos katsominen.

En ole ollut täysin varma tilan lattian materiaalista. Jos lattia olisi samaa mustaa tiiltä kuin seinätkin, tila olisi yhtenäinen ja suljetun oloinen ja siinä olisi kokonaan tiilisen tilan äänimaailma, jossa kokija voi kuulla omat askeleensa. Materiaali synnyttäisi myös selkeän tilaan astumisen tunteen, kun materiaali vaihtuu jalkojen alla. Tämä materiaali voi kuitenkin olla vieraannuttavampi ympäristöstä kuin pelkkä ruoholattia. Jos maan jättäisi käsittelemättä, osa äänimaailmasta katoaisi, mutta tila säilyttäisi yhteytensä ympäristöön, jossa vain näkymä rajautuu.

Puhuimme ohjauksessa, jos lattian materiaali olisikin jokin täysin muu. Jos lattia olisi esimerkiksi mustaksi maalattua metallia, kokijan askelten äänet kuuluisivat ja kaikuisivat selvästi tilassa. Tilasta ei myöskään tulisi yhtä bunkkerimainen kuin kokonaan tiilisestä sisäpinnasta. Sisätila kuitenkin menettäisi yhtenäisyytensä, jolloin huomio saattaisi alkaa kiinnittymään muihin asioihin kuin näkymään.

Aion tehdä 7 tilaobjektia noin 700:lle Lappeenrannan linnoituksessa sisällissodan aikana ja jälkeen kuolleelle ihmiselle. Näistä lähes 700 oli punavankeja, joista 400-500 kuoli linnoituksen valleilla tapahtuneisiin osittain järjestelmällisiin ja ositain sattumanvaraisiin teloituksiin.

Tilaobjektit tulevat olemaan eri kokoisia, jotta ihmisille voi syntyä mielenkiintoa kokeilla ja löytää useampia. Kaikki objektit ovat yksilöityjä näkymän ja paikan mukaan, ja tilan suhteiden tulisi tukea kokonaisvaltaista elämystä. Haluan tehdä objekteista selkeästi erilaisia, mutta jokaisessa tulisi olla tilaa äänelle kaikua.

 

Työn loppuun saattaminen:

  • yksityiskohdat
  • kuvallinen materiaali

Esitysmateriaali:

  • mikä on olennaista viestin välittämiseksi?
  • joitakin käytännön ratkaisuja, muttei kaikkea?
  • objektien mitat näkyviin?

Posted by Raisa

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *