Suunnittelutyön hahmottaminen

Olen yrittänyt hahmotella minkälaisia erilaisia vaihtoehtoja suunnittelutyölleni voisi olla. Olen lähtenyt liikkeelle paljolti aiemmissa blogipostauksissa esiteltyjen referenssien pohjalta, joten tässä postauksessa ei sinäsä ole paljon mitään uutta. Koitan vain hieman avata muille ja selvittää itselleni, kuinka nämä referenssimateriaalit voisivat heijastua omaan työhöni.

Olen pohtinut teemoja ja näkökulmia, joita voisin käsitellä työssäni. Minua kiinnostaa edelleen ihmisten eläyttäminen sodanaikaisten ihmisten tunteisiin ja empatian välittäminen. Toisaalta minua kiinnostaa pistävä yhteiskunnallinen kritiikki. Minusta tuntuu, että minun tulisi valita näistä jompi kumpi, koska en tiedä miten niitä saisi sovitettua yhteen toimivasti.

Olen miettinyt myös kiinnostavia visuaalisia teemoja, joita olen myös jo esitellyt aiemmin. Minua kiinnostaa todella monet visuaaliset aiheet ja syvemmät teemat, enkä ole vielä päättänyt, mihin suuntaan lähtisin. En ole vielä halunnut myöskään sitoa itseäni yhteen paikkaan, sillä haluan vielä sulatella ja tutkia eri vaihtoehtoja. Olen yrittänyt pohtia, minkälainen työ sopisi kuhunkin kolmesta paikasta, joita käsittelin blogipostauksessani suunnittelualueen valinnasta.

Tällä hetkellä minua kiinnostaa ihmisten osallistaminen teokseen siten, etteivät he olisi ainakaan alussa tietoisesia osallistumisestaan teokseen. Tämä toimisi siten, että ihmisten intuitiivinen käytös muodostuisi osaksi teosta. Tämän tyylisiä töitä on tehty performanssitaiteessa aiemminkin, ja yhtenä tunnettuna (ja tosin brutaalina) esimerkkinä on Marina Abramovićin Rhythm 0 (1974).

https://www.tate.org.uk/art/artworks/abramovic-rhythm-0-t14875

Minua kiinnostaisi myös tehdä jotain jostakin valmiista elementistä maisemassa. Jonkin valmiiksi paikalla olevan elementin muokkaaminen saisi ehkä katsomaan itse elementtiä että koko maisemaa eri tavoin kuin aiemmin. Tämä taas saisi ehkä pohtimaan maiseman historiaa ja siinä tapahtuneita muutoksia, samoin kuin muutoksia siinä, kuinka kyseistä maisemaa katsotaan ja kuinka se on tilanteesta, ihmisestä ja ajasta riippuvaista.

Olen pohtinut paljon Lappeenrannan linnoitusta, sen valleja ja niiden muotojen mahdollistamia asioita. Olen miettinyt joiden linnoituksen länsipuolisten pikkuvallien halkaisua, siten että niistä muodostuisi tiloja, joissa olisi erittäin rajattu näkymä. Tämä rajattu näkymä toimisi metaforana ihmisten rajatulle tietoisuudelle, minkä pohjalta teemme kuitenkin toisinaan hyvinkin tuhoisia valintoja. Tämä ajatus on hyvin universaali, mutta se voisi toimia sisällissodan ja nykyajan poliittisen vastakkainasettelun rinnastajana ja ihmisten herättelijänä.

Halkaistuja valleja tarvittaisiin mielestäni useampi, sillä työssä on ajatus myös siitä, että tilojen sisältä ei voi nähdä toiseen halkaistuun tilaan. Siten ei voisi ikinä tietää mitä toinen ihminen näkee toisessa tilassa samaan aikaan, kun itse näkee oman rajatun näkymänsä.

Vallin halkaiseminen olisi myös ikään kuin keinotekoinen arkeologinen kaivaus, joka loisi mielikuvan siitä, että jotakin menneisyydestä avautuisi näkyviin vallin alta, vaikka todellisuudessa se olisi tarkoituksella luotu sinne jälkeenpäin. Tarkoitus olisi siis ikään kuin luoda elmentti, joka yhdistaiseman menneisyyden nykysisyyteen. Vallin halkaiseminen olisi myös Bunker 599:n tavoin teko, jolla rikkoutumattoman oloinen sotatarkoitukseen rakennettu elementti rikottaisiin.

En ole vielä lukittautunut tähän vaihtoehtoon, mutta olen pian menossa käymään Lappeenrannassa paikan päällä, mikä antaa minulle ehkä jotakin osviittaa työni suunnalle.

   

Posted by Raisa

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *