Viikkotehtävä 2 – Suunnittelualue?

Mielestäni on hyvin haasteellista pohtia, tulisiko suunnitelmani olla puolueeton yhteistä nykyisyyttä, tulevaisuutta ja sopua korostava sovinnon muistomerkki vai jokin, joka ottaisi kriittisemmin kantaa siihen kuinka sotaa on käsitelty Suomessa nyt sadan vuoden aikana.

Sodan kaikki osapuolet tekivät kuitenkin jostakin näkökulmasta katsoen väärin, sekä molemmat tekivät yleisesti katsoen hirveitä tekoja. Kuitenkin sodan käsitteleminen valtiollisella ja median tasolla on ollut nähdäkseni kovin epätasa-arvoista, ja koen että se ansaitsee kritiikkiä.

En myöskään oikeastaan näe, että sotaa ja sen kamalia tapahtumia voisi noin vain sopia tai sovittaa. Kuka niitä olisi edes enää sopimassa, kun ketään sodassa mukana ollutta ei ole enää edes elossa? Tuntuu siis hieman irralliselta, että lähtisin itse ulkopuolisena tekemään sovintoa riidassa, jota en kaikesta tutkimuksesta huolimatta tule koskaan ymmärtämään täysin tai myöskään luomaan samanlaista tunneyhteyttä siihen kuin sen eläneillä ihmisillä varmasti oli. Siksi olen pohtinut myös omaa oikeutustani tämän muistomerkin suunnittelemiseen.

Siten koen, että roolini olisi pikemminkin muistuttaa ihmisiä tapahtuneesta tavalla, joka saisi heidät parhaassa tapauksessa pohtimaan myös nykyisyyttä tavalla, joka saa näkemään sodan sekä sodasta puhumisen ja vaikenemisen vaikutuksen nykypäivään. Uskon myös, että monet Suomen sisällissotaan liittyvät teemat ovat näkyvät myös tänä päivänä sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Epätasa-arvoisuus ei ole valitettavasti hävinnyt Suomestakaan minnekään sadassa vuodessa, ja toisen osapuolen ymmärtäminen ei ole muuttunut täysin helpoksi sosiaalisen median myötäkään.

Yksi kysymys, jota olen myös miettinyt on se, että tulisiko muistomerkin sijoittua johonkin sodan tapahtumapaikkaan vai ottaa jokin täysin erillinen paikka, joka sopisi johonkin sodasta syntyvään teemaan. Sulattelen vielä ajatusta, vaikka intuitiivisesti koen, että johonkin sodasta irralliseen paikkaan suunnitteleminen voi tuntua helposti, no, irralliselta.

Koin helpoimmaksi aloittaa suunnittelualueen pohtimisen paikoista, jotka jollakin tavalla liittyvät itse sotaan, ja jotka myös itse tunnen. Olen asunut vain Lappeenrannassa ja Helsingissä, joten ne tuntuvat helpoimmilta kaupungeilta aloittaa tontin pohtiminen. Koen, että suunnittelualueen tontin valitseminen määrittää työtä hyvin paljon, joten päätin antaa työohjelmassani sille hieman lisäaikaa. Koen nimittäin, että muistomerkin paikkaan liittyy niin paljon merkityksiä, että se tuntuisi jopa määräävän työn muodon siinä raameissa, mitä itse haluan muistomerkin sanovan.

Mieleeni tuli jo aivan kurssin alussa Lappeenrannan Linnoituksen länsivallit, koska paikalla on traaginen menneisyys sisällissodan jälkeisenä vankileirinä, ja koska koen että se olisi vaikuttava paikka suuremmalle muistomerkille kuin mikä Linnoituksessa jo valmiiksi on. Toisaalta ajatukset, joita heräsi Suomenlinnan intensiivipäivän luennoilla sekä kaupunkikävelyllä Helsingin keskustassa, ovat hyvin inspiroivia.

Kaupunkikävelyllä nousi esiin paljon mielenkiintoisia aiheita, jotka vaikuttivat sodan syntyyn ja joita voi myös liittää hyvin universaaliin ihmisten käyttäytymiseen ja tunteisiin epätasa-arvon tuntemuksista opportunismiin sekä niihin vaikuttaviin tilanteisiin. Esiin nousi monia ristiriitaisia kokemuksia sodasta, kuten monien ihmisten nälkä ja samanaikaiset rikkaiden yltäkylläiset pidot, erilaisten toimijoiden laajempi poliittisuus ja toisaalta tavallisen ihmisen kiinnostus vain lähipiirinsä toiminnasta.

Suomenlinnan intensiivipäivän luennoilta taas hätkähdyttävimpänä pidin punaisten ja valkoisten muistomerkkien historiaa Suomessa. Punaisten sotilaiden julkinen sureminen sekä punaiset muistomerkit olivat kiellettyjä Suomessa talvisotaan saakka. Edelleenkin valkoisten muistomerkkejä on Helsingin, Suomen pääkaupungin, keskustan merkittävillä paikoilla useita, ja punaisten muistomerkit ovat jossakin kaukana piilossa. Siten koen, että Helsingin keskustaan suunniteltu tätä nykytilaa uhmaava, tai vain eri lähtökohdista sotaa tarkasteleva, muistomerkki olisi tärkeä keskustelunavaus.

Tahtoisin kuitenkin tehdä muistomerkin, joka saisi kaikki ihmiset muistamaan ja ajattelemaan sisällissotaa ja Suomen nykytilaa eri tavoin, ja joka olisi suunnattu kaikille eikä vain punaisille uhreille. Tässä tehtävässä puolueettomuus on kuitenkin minulle vaikea sana, sillä en haluaisi olla puolueellinen, mutta en täysin puolueetonkaan. En halua siis valita kumpaakaan puolta, mutta haluaisin kritisoida tapaa, jolla joitakin osia sodasta on muistettu ja joitakin tarkoituksella haluttu unohtaa. Tähän tarkoitukseen jokin keskeinen paikka Helsingistä voisi olla paljon iskevämpi ja tarkoituksenmukaisempi kuin Lappeenrannan Linnoitus. Suunnittelualueen valinta taitaa siten riippua paljon siitä, minkä teeman haluan lopulta valita käsiteltäväkseni.

 

Lappeenranta: Linnoituksen vallit

http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/lpr_historia/artikkelit/PUNAISTEN_JA_VALKOISTEN_SOTA_artikkeli.htm

http://www.tkm.fi/punamuisto2.cgi?sij_kunta=%27Lappeenranta%27

Olen Lappeenrannasta kotoisin, joten minulla on vahva henkilökohtainen side Lappeenrannan linnoitukseen ja sen valleihin. Tämä henkilökohtainen siteeni ei kuitenkaan ole koskaan liittynyt paikan historiaan sisällissodan paikkana. Viimeistään yläasteesta lähtien alue on tullut minulle hyvin tutuksi paikkana, jossa käydään piknikillä ja tavataan kavereita, ja siksi minulla liittyy paikaan paljon iloisia muistoja.

Kuitenkin sisällissodan aikana ja sen jälkeen Lappeenrannan linnoituksessa toimi hyvin tuhoisa valkoisten vankileiri, jossa oli noin 3000 punavankia, joista sotasurmatietokannan mukaan kuoli 682. Vankileiri perustettiin 26. huhtikuuta 1918 valkoisten valloitettua Lappeenranta. Teloituksia suoritettiin huhtiin lopulla ja toukokuun alussa linnoituksen valleilla. Vankileiri toimi 15. syyskuuta 1918 saakka.

Linnoituksessa on jo yksi punavankien muistomerkki. Vuonna 1980 pystytetty muistomerkki on Erkki Kannoston tekemä, ja se sijaitsee teloituspaikan lähellä nykyisen Etelä-Karjalan museon pääsisäänkäynnin vieressä. Muistomerkki on jokseenkin perinteinen: neliskanttinen veistos, jossa on kuvioita, jotka voi tulkita tikatuiksi arviksi tai luodinrei’iksi.

Mielestäni on mielenkiintoista, kuinka paikan käyttötarkoitus ja tunnelma on muuttunut aikojen saatossa. Karmeasta historiasta vankileirinä huolimatta alue on ollut useat viime vuodet paikkana erilaisille tapahtumille. Alueella vierailee paljon turisteja, piknik-väkeä sekä nuorisoa. Tuntuu, etten haluaisi täysin pilata alueella tänä päivänä olevaa iloista tunnelmaa virkistyskäytössä, mutta silti muistuttaa alueen synkästä historiasta vaikuttavalla tavalla. Siksi en välttämättä tekisi muistomerkkiä aivan linnoituksen keskeiselle paikalle, vaan länsivalleille, jotka tällä hetkellä eivät ole runsaassa käytössä mutta silti jokseenkin näkyvällä paikalla.

Linnoituksessa valmiiksi sijaitseva punavankien muistomerkki.

Helsinki: Katajanokka/Suomenlinna/Kauppatori/Esplanadin puisto

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/sisallissodan-taisteluiden-jalkeen-syntyi-vankileirien-saaristo

Toinen minulle tuttu sisällissodan paikka on Helsinki. Helsingissäkin toimi Lappeenrannan tapaan sisällissodan jälkeen valkoisten vankileiri. Helsingin vankileiri muodostui Suomenlinnan, Santahaminan, Isosaaren ja Katajanokan vankileireistä, ja se oli toiseksi suurin vankileiri Suomessa. Suomenlinnassa on jo valmiiksi vuonna 2004 Marja Kanervon tekemä vankileirin muistopaikka.

Kauppatori oli vankileirien kannalta hyvin oleellinen paikka, sillä sitä kautta kuljetettiin vankeja leireille. Kauppatori liittyy myös sodan aikaisiin tuonti- ja vientitoimituksiin.

Myös Esplanadinpuisto on sotaan liittyen mielenkiintoinen paikka Helsingin keskustassa. Samu Nyströmin kaupunkikävelyllä tuli ilmi, että useita Helsingin puistoissa alettiin viljelemään hyötykasveja sodan aikana, jotta ruokaa riittäisi ihmisille. Hienoa Esplanadin puistoa ei kuitenkaan suostuttu kokonaan muuttamaan hyötyviljelykäyttöön, vaikka sinne istutettiinkin pieni lanttupalsta symboliseen tarkoitukseen. Puiston viereisessä Kämp-hotellisssa kuitenkin saatettiin pitää yltäkylläisiä pitoja rikkaille, kun suuri osa kaupunkilaisista kärsi nälkää. Tämä ristiriita on mielenkiintoinen ja jotenkin absurdi, mutta samaan aikaan nähtävissä melkein joka paikassa tänäkin päivänä.

Helsinki: Mannerheimin ratsastajapatsas ja sen ympäristö

https://www.hamhelsinki.fi/sculpture/marsalkka-mannerheimin-ratsastajapatsas-aimo-tukiainen/

Carl Gustaf Emil Mannerheim on jopa yksi ristiriitaisimpia hahmoja Suomen historiassa. Mannerheim toimi sisällissodan aikaan valkoisten ylipäällikkönä 26. tammikuuta – 31. toukokuuta 1918, talvisodan aikaan Suomen puolustusvoimien ylipäällikkönä ja vuosina 1944-1946 Suomen tasavallan presidenttinä. Hän sai marsalkan arvonimen vuonna 1942. Mannerheimille on myönnetty useita kunnianosoituksia, mutta häntä on myös syytetty sotarikoksista (ei kuitenkaan oikeudenkäynnissä).

Suomen sisällissotaa ajatellen Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingin keskustassa Kiasman vieressä herättää joissakin, myös minussa, ihmetystä. Mannerheimia esittävää patsasta alettiin suunnitella jo 1930-luvulla, mutta sen toteutti vasta vuonna 1960 Aimo Tukiainen voitetun kilpailun tuloksena. Mannerheim on kuvattu veistoksessa tarkoituksellisesti marsalkkana ja Suomen sankarina eikä valkoisten ylipäällikkönä. Kuitenkin pidän itse ongelmallisena jakaa kyseisenkin henkilön eri rooleja osiin. Jopa itse patsaassa lukee näkyvästi vuosiluvut 1867-1951, jotka viittaavat Mannerheimin koko elämään eikä vain hänen rooliinsa talvisodassa tai Suomen tasavallan presidenttinä.

Toukokuussa 1918 Helsingissä järjestettiin sisällissodan voiton kunniaksi suuri valkoisten voitonparaati, jossa Mannerheim ratsasti Helsingin keskustaan joukkojensa kärjessä. Mannerheimin patsaan sijoittuminen tähän voitonmarssin paikkaan antaa itsessään jo vahvan viestin. Myös patsaan jalustan massiivinen koko ja materiaali antavat viestin mahtavasta ja voittamattomasta henkilöstä, joka kuitenkin oli vahvasti poliittisesti puolueellinen sisällissodassa ja jopa antamassa teloituskäskyjä.

Minulla ei ole mitään yleisesti Mannerheimia esittäviä patsaita vastaan, mutta muun muassa tässä tapauksessa patsaan sijoittamisen ja detaljien suunnitteluun ei ole käytetty lainkaan herkkyyttä ymmärtää sen eri viestejä, ellei sitä ole tarkoituksellisesti suunniteltu hyvin provokatiiviseksi. Siksi yksi ajatukseni suunnittelualeesta olisi Helsingin keskustassa jossakin Mannerheimin ratsastajapatsaan liepeillä. Tälle alueelle tekemäni suunnitelman tarkoitus olisi kyseenalaistaa tämänkaltaisten symbolien käyttöä Suomen pääkaupungissa näinkin vahvasti historiaan ja politiikkaan sidotuilla paikoilla. Täytyy tosin tiedostaa, että on hyvin haastavaa tehdä tämänkaltainen suunnitelma tämänkaltaiseen paikkaan onnistuneesti ja käyttäen sen kaltaista herkkyyttä, joka mielestäni ratsastajapatsaasta tällä hetkellä puuttuu.

Posted by Raisa

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *